Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla tutustuimme Seksin sääntöihin parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on sitoutuminen. Tai sen kammo.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________
Teksti: Mirja Wuokko
Olemme kohdanneet jännän dilemman. Parisuhteen solmiminen on nykyään täysin vapaaehtoista, mutta sen onnistuminen näyttää puolimahdottomalta. Hyvänä uutisena voidaan pitää avioerojen suhteellisen kasvun hiipumista. Huono uutinen on, ettei onnellisten avioliittojen määrä ole suhteessa kasvanut. Valinnanvapaus ei aina tuo onnea.
”Sitoutumisen perusta näyttäisi nykyään olevan enemmänkin se, miten minä voin, kuin se miten meillä menee”, väittää kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.
Kähkönen on tehnyt pitkän työuran kirkon perheneuvonnassa. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja paripsykoterapeutti.
Parisuhteen kakarat
Kähkösen mukaan onnellisuuden vaatimukset ovat kasvaneet ja korostuneet. Tylsyys- ja ärsytyskynnys on madaltunut. Pettymyksiä on vaikea sietää. Kun epävarmuus on lisääntynyt, on ihmisillä jatkuva tarve todistaa suhteen hyvyys ja tyydyttävyys.
Ihmisten tapa sitoutua on muuttunut kaikilla elämänalueilla. Parisuhteen lisäksi työhön, vanhemmuuteen ja harrastuksiin sitoutuminen tuntuu olevan ihmisille yhä vaikeampaa. Kähkösen mielestä sitoutuminen näyttää muuttuneen aiempaa lyhytaikaisemmaksi, tunneperäisemmäksi ja tunne-ehtoisemmaksi, ja se on jatkuvan arvioinnin kohteena.
”Jos sitoudut yhteen, kaikki muut vaihtoehdot rajautuvat pois. Tämä herättää ihmisissä epävarmuutta ja ahdistustakin. Apua, onko tämä nyt se oikea? Onko tämä ihminen minulle paras mahdollinen?”, kysytään.
_______________________________________________________________________________
Sitoutumisen kolme perustyyliä
1. Rakkaus, intiimiys ja läheisyys
Sitoutuminen perustuu haluun ja viehätykseen kumppania kohtaan.
2. Moraalinen, uskonnollinen tai sosiaalinen normi
Sitotutuminen perustuu tahtoon pysyä yhdessä, perustana ovat vastuu ja kunnioitus.
3. Halu välttää taloudelliset ja psykologiset seuraukset, joita ero aiheuttaa
Sitoutuminen perustuu pelkoon (tai yhä harvemmin pakkoon).
_______________________________________________________________________________
Romanttisen rakkauden ihanne ja yhteisten arvojen mureneminen on johtanut parien sitoutumiseen lähinnä ykköstyylin mukaan.
”Aiemmin sitoutumista määritteli nykyistä enemmän velvollisuus. Nyt sitoutumisen perustana ovat omat halut ja tunteet. Niin kauan kun olen onnellinen ja saan suhteesta paljon, olen sitoutunut”, Kähkönen kuvailee.
Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ei sitoutumista koskevien tutkimusten mukaan ole kuitenkaan johtanut onnellisten liittojen lisääntymiseen. Vastuu omista valinnoista koetaan raskaampana kuin aikaisemmin.
Aikuisen sitoutuminen toiseen vaatii tunteiden lisäksi myös tietoista päätöksentekoa ja tahtoa.
”Vihkikaavassa kysytään tahdotko, ei rakastatko. En todellakaan väheksy rakastumisen ja tunteiden merkitystä, mutta vuosien saatossa parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia. Tunteet vaihtelevat, eikä pelkän tunteen varaan voi rakentaa pitkäaikaista ihmissuhdetta”, Kähkönen sanoo.
Mikä on oma kiintymystyylisi?
Psykologit ovat yksimielisiä siitä, että varhaisen vuorovaikutuksen malli vaikuttaa ihmisen kykyyn sitoutua aikuisiän ihmissuhteissa. Jos on lapsena saanut läheisyyttä ja on turvallisesti saanut kiintyä vanhempaansa tai huoltajaansa, on taitavampi liittymään toiseen ihmiseen myöhemmissäkin suhteissa.
Kiintymystyyli vaikuttaa paitsi kykyyn sitoutua ja olla läheisessä ihmissuhteessa, myös tapaan solmia uusia suhteita.
_______________________________________________________________________________
1. Turvallisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja muista
- Luottamus ja erilaisuuden hyväksyminen
- Eivät pelkää sitoutumista
2. Itseriittoisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys muista
- Riippumattomuudentunne tärkeää, itsensä suojaaminen välttämällä läheisiä suhteita
- Välttävät sitoutumista
3. Takertuvasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys muista
- Kaipaavat muiden hyväksyntää, eivät arvosta itseään
- Tunteet ovat voimakkaita
- Sitoutuvat pakonomaisesti
4. Pelokkaasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä ja muista
- Sekä itsearvostus että muiden arvostus heikkoa
- Suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita
_______________________________________________________________________________
Sitoutuminen on eri asia kuin riippuvuus
Sitoutuminen on oma vapaa valinta, johon kuuluu vastuu ja tietoisuus omista tunteista ja tarpeista, sekä kyky sietää läheisyyttä. Riippuvaisuus on sisäistä pakkoa ja pelkoa, sekä kyvyttömyyttä tunnistaa omia tarpeita ja tunteita. Toiseen ripustaudutaan, vaikka läheisyyden sietäminen on vaikeaa.
Vanhempien eron kasautuvat vaikutukset
Yhä useampi on itse avioerolapsi. Vaikuttaako omien vanhempien ero sitoutumishaluun?
Päivi Kähkösen mukaan pitkittäistutkimuksissa on todettu, että vanhempien avioeron kokeneilla lapsilla voi olla myöhemmin elämässään vaikeuksia solmia läheisiä ihmissuhteita. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko voi olla voimakas.
”On todettu, että vanhempien eron vaikutus nousee esille aikuisuudessa, eli lasten näkökulmasta vanhempien ero on kumulatiivinen kokemus. Eron vaikutukset voimistuvat ajan myötä ja kasvavat huippuunsa omaa elämänkumppania valittaessa ja perhettä perustettaessa.”
”Nykyisin on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole parisuhteessa elämisen mallia kotoa. Silloin odotukset parisuhdetta ja perhe-elämää kohtaan voivat olla epärealistiset”, Kähkönen sanoo.
Haluavatko kahden kodin lapset aikuisena turvallisen ja tiiviin parisuhteen, vai onko heidän vaikea sopeutua saman katon alla jatkuvasti asuvaan kumppaniin?
”Ero on aina suru ja menetys. Erityisesti se on sitä lapsille. Eron vaikutukset lapsiin ovat pitkälti riippuvaisia siitä, kuinka hyvin vanhemmat kykenevät eron jälkeen toimimaan yhdessä lasta koskevissa asioissa.”
Arjen sietämättömyys
”Romanttisen rakkauden ja huuman ihannointi on johtanut siihen, että parisuhteeseen heittäydytään täysillä, ja odotetaan suhteen jatkuvan samanlaisena. Kun arki ja vaikeudet alkavat, ei jaksetakaan. Sitoutuminen näyttäytyy määräaikaisena. Ei ehkä ymmärretä sitä, että vaikeudetkin kuuluvat asiaan”, Kähkönen kuvailee.
Arki on extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.Kähkönen on tavannut paljon pareja, joiden elämässä on tapahtunut suuria elämänmuutoksia lyhyessä ajassa. Parit ovat uudessa tilanteessa usein ahdistuneita ja ymmällään. Heille on usein helpottavaa kuulla näiden tunteiden olevan normaaleja ja usein ohimeneviä. Jos tuoreelle parille on ripeään tahtiin syntynyt pari lasta, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa, ei ole ihme, jos ahdistaa ja elämä toisen kanssa tuntuu välillä vaikealta. Suuriin elämänmuutoksiin sopeutuminen vaatii aikaa, eikä välttämättä tapahdu molemmille puolisoille samaan tahtiin.
Arki on Kähkösen mukaan extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
”On paljon myös ulkopuolisia syitä, jotka vaikuttavat perheen elämään.”
Kähkönen kannustaa tutustumaan kumppaniin hyvin ennen kuin muuttaa saman katon alle ja/ tai perustaa perheen. Kaikilta yhteiselo ei suju.
”Onko niin, että seurusteleminen ei ole enää muodissa? Seurusteluaika on toisen tutkailua, omien tunteiden kuuntelua. Usein suhteessa edetään varsin vauhdikkaasti – muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia. Ihmisillä on aika ruusunpunaiset käsitykset yhteisestä elämästä”, Kähkönen sanoo.
Sitoutumiskammoiset muiden riesana?
Sitoutumiskammoa pidetään läheisyyden pelkona. Parisuhteeseen sitoutuminen on olemisen ideaali. Ajatellaan että terve aikuinen osaa sitoutua.
”Sitoutumiskammossa voidaan ehkä nähdä hyvänä puolena se, että silloin ymmärretään sitoutumisen merkitys, suhteeseen ei niin vain heittäydytä”, sanoo Kähkönen.
”Joillekin toimii hyvin se, että työ on tärkein ja on kuitenkin se kumppani rinnalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, miten kahden ihmisen tulisi elää yhdessä, tai miten syvästi asioita tulisi jakaa”, Kähkönen lisää.
”Sitoutumattomuus voi olla ihmisen itsensä näköistä elämää. Jos olet jonkun kanssa yhdessä, et voi ajatella vain itseäsi, mutta on myös ok olla sitoutumatta. Ihmisen elämän ja arvon mitta ei ole se, että olet sitoutunut toiseen ihmiseen. Mutta on rehellistä sanoa toiselle heti, jos ei koe olevansa valmis tai halukas sitoutumaan. On sanottava, että hei, en lupaa mitään”, Kähkönen muistuttaa.
”On oma valinta, lähteekö tähän suhteeseen. Ei voi esimerkiksi syyttää toista lapsettomuudesta, jos kumppani on sanonut jo alussa, ettei halua lapsia.”
Miksei se muutu?
Valitse kumppani, jonka puutteiden kanssa pystyt elämään.
”Suhteeseen ei voi lähteä ajatuksella, että toinen täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni. Odotukset toista kohtaan voivat joskus olla suhteettoman suuret”, Kähkönen kertoo.
”Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on. Voit muuttaa vain itseäsi. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Omat tarpeet ja toiveet on hyvä sanoa ääneen. Kun toinen tulee tietoiseksi niistä, hän voi kysyä itseltään, voinko luopua jostakin toisen hyväksi. Luopumisen ja joustamisen on oltava vastavuoroista.”
”Toimiva kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat keskeinen asia suhteessa. Jos kommunikaatiota ei ole, tiputaan kärryiltä siitä, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän voi. Parisuhteesta tulee olosuhde. Onneksi kommunikaatiota voi kehittää, sitä voi oppia. Se vaatii tahtoa oppia itsestä, toisesta ja elämästä”, kannustaa Kähkönen.
Päivi Kähkönen toivoo lisää parisuhdetietoa kaikille. Suhteessa olemisen perusteita pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ja viimeistään synnytysvalmennuksessa tulisi käydä läpi, miten kahdesta tulee kolme. Pariskunnan suhteessa on vain yksi ihmissuhde, mutta perheen kasvaessa suhteiden ja kommunikaation määrä moninkertaistuu.
Vaativat nuoret naiset
Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää.
”Tarvitaan joustamista, kompromisseja ja neuvottelutaitoa. On luotettava siihen, että kun minä teen nyt tämän, niin toinenkin tekee jossain vaiheessa oman osansa. Läheisessä suhteessa on outoa pitää tarkkaan kiinni vain omista eduista ja pelätä, että antaa enemmän kuin saa.”
Kähkösen mukaan tehtävien laskijoiden suhteesta herää kysymyksiä: onko suhteessa hyvä olla? Voinko olla oma itseni?
”Toki on myös vaativia miehiä. Hyvässä suhteessa ei vaadita toiselta mitään. Voidaan olla levollisesti ja luottavaisesti - ja esittää toiselle toiveita”, sanoo Kähkönen.
Sitoutuminen on tekoja
Sitoutuminen toiseen on tunteen, taidon ja tahdon lisäksi myös tekoja. Ne kertovat sitoutumisesta. Miten suhde saadaan toimimaan?
Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:
”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”
Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle.Ihmissuhteet vaativat aikaa ja läsnäoloa. Oman ajan jakaminen on arvovalinta.
”Kun ei ole aikaa jakamiselle ja keskustelulle, alkaa helposti kertyä asioita, jotka jäävät puhumatta ja sanomatta. Välimatka kasvaa ja lopulta ollaan kaukana toisistaan. Yhteys katkeaa. Sen välttämiseksi on tärkeää vaihtaa kuulumisia joka päivä”, Kähkönen neuvoo.
”On hieman surullista, että olen alkanut miettiä onko tänä päivänä enää realistista ajatella, että ihminen sitoutuisi elämänsä aikana vain yhteen ihmiseen. Tarkoitan pitkän koko elämän kestävän suhteen ihannetta. Toisaalta ihminen voi olla suhteessa vuosikymmeniä sitoutumatta siihen lainkaan. Pitkä parisuhde tarjoaa parhaimmillaan kasvun mahdollisuuden. Parisuhteessa on monta vaihetta, ja pitkässä suhteessa on tavallaan sisällä monta suhdetta, ihmisethän muuttuvat iän ja elämän mukana.”
Kähkönen on muuttanut näkökulmaansa myös eroon ja lapsiin.
”Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle. Toivon että lapsi olisi syy tehdä parisuhteen vuoksi kaikki mahdollinen.”
Uskalla haaveilla
Elämä on riskejä pullollaan, mutta niihin ei kannata jäätyä.
”Vaikeudet kuuluvat elämään. Suhteessa eläminen haastaa, mutta on myös voimavara. Hyvä parisuhde lisää ihmisen hyvinvointia ja antaa suojaa elämän vastoinkäymisissä”, Kähkönen sanoo.
Monet varmistelevat elämässään kaikkea.
”Erehdymme luulemaan, että elämä on hallittavissa. Jokaisella on asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on paljon, mitä ei voida hallita. On oltava valmis jatkuvaan muutokseen, sopeutumiseen ja joustamiseen”, Kähkönen muistuttaa.
”Yksi sitoutumista vahvistava tekijä on suhteen tulevaisuuden näkeminen ja luominen. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan.”
Elämässä tarvitaan ponnistelujen lisäksi myös onnea. Kähkösen mukaan eräässä tutkimuksessa todettiin jopa kahden kolmesta sitkeästi onnettomassa liitossa pysyneistä olevan viiden vuoden kuluttua onnellisia, ilman yhtäkään parisuhdekurssia tai terapiaistuntoa. Sattumakortti kannattaa joskus katsoa.
Lähteet:
- Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtajan Päivi Kähkösen haastattelu 13.2.2014.
- Päivi Kähkösen esitelmä: Parisuhdepäivät 29.-30.10.2012.
26 kommenttia
Dia
21.2.2014 11:42
Maailman asettamat mahdollisuudet ja haasteet muuttuu, ja samalla muuttuu luonnollisesti ihmisten asenteet asioihin. Ihan luonnollinen kehitys.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.2.2014 12:04
Niin, on aiempaa hyväksytympää olla itsekäs paska:) Ja vika on aina siinä toisessa, eihän se haittaa, uutta matoa koukkuun vaan. Minäminäminä. Erittäin hyvä kirjoitus.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
24.2.2014 17:19
Tuo huvitti minua ihan helvetisti. Siitä vihapostin määrästä, jonka Kähkönen on tuon seurauksena varmaankin saanut, saisi jo huutonaurua aikaan.
"Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää."
Päivän selvä asia sinällään, mutta en tätä itsekään tajunnut ennen kuin luin asiasta kirjoituksen: Oikea tapa toimia on tehdä sen minkä kokee hyväksi ja johon voimat riittää, kuitenkin laskematta sitä mitä toinen tekee. Toisen tekemisiä ei kannata laskea senkään takia, ettei koskaan voi tietää täysin mikä se toisen todellinen panos on. Se mikä itselle näkyy voi olla kaikki tai vain marginaalinen osa panoksesta. Todennäköisesti jos itselle näyttää se toisen panos pieneltä niin se ei silti ole merkittävästi pienempi tai isompi kuin se oma. Jos se, minkä itse näkee, on kaikki toisen suhteeseen sijoittama panos, on homma joka tapauksessa tuhoon tuomittu jo siksi, että silloin se toinen osapuoli ei sijoita henkisesti parisuhteeseen.
TL;DR;
Lyhyesti: Miesten henkinen kuormitus ja taustatyön määrä suhteen edun nimissä on huomattavasti suurempi kuin naisten vastaava. Naisten panos on taas näkyvämpää. Tämä johtaa siis siihen että joidenkin asialle sokeiden mielestä miehet eivät keskimäärin panosta suhteeseensa yhtä paljon kuin naiset.
/TL;DR;
Täydellistä tasa-arvoa katsojan silmissä ei siis voi olla eikä lähelle pääse sortamatta toista tai todennäköisesti molempia osapuolia. Se, että vaatii toista tuottamaan näkyvää panosta niin paljon suhteen eteen kuin itse kokee tekevänsä (oma näkyvä panos + oma henkinen panos + kulisseissa tapahtuva panos) johtaa väistämättä siihen, että se toinen tuottaa sitä panosta suhteen eteen suoraan henkisen panostuksensa ja kulisseissa tapahtuvan panoksensa verran enemmän kuin tämä vaatimuksen esittäjä. Jos oletetaan, että noiden osuudet ovat samat keskenään molemmilla osapuolilla niin se, joka vaatimukset esittää, panostaa itse asiassa vain kolmanneksen siitä mitä se osapuoli panostaa joka niihin vaatimuksiin suostuu. Sitten on vielä se, että se toinen voi panostaa henkisesti ja kulisseissa huomattavastikin enemmän suhteeseen kuin mitä tekee näkyvästi jolloin taas tuo erotus vain kasvaa.
Tästä päästään näppärästi siihen millaiseksi evoluution myötä miesten ja naisten roolitus on muodostunut luonnollisessa tilassaan. Siis sellaisessa tilanteessa jossa kulttuurin pakottamat muotit tmv. vaikuttajat eivät ole käytössä. Sellaisessa tilanteessa miehen panos ei välttämättä näy ulospäin kovin paljon kun taas naisen panos näkyy yleensä hyvinkin paljon. Tämä siksi, että miehen ensisijainen rooli ei ole puitteita ylläpitävä vaan niiden puitteiden tukipilarina toimiminen. Mies on se tyyppi jonka homma on pitää pakka kasassa silloin kun se leviää muilta perheen/suhteen osapuolilta. Tuon seuraus on se, että siinä kun mies osallistuu kyllä siihen ylläpitävään päivittäiseen toimintaan, on miehen luontainen taipumus olla enemmän kiinnostunut isommista linjauksista joiden kunnossa oleminen mahdollistaa sen, että siihen arkiseen ylläpitoon voi ylipäätään sijoittaa resursseja. On aivan sama kumpi puoli ylläpidosta ei toimi, jos se ei toimi, hommat tökkivät sillä toisellakin sektorilla.
Ukkoa ei siis kiinnosta jos hyllyllä on vähän pölyä ja lasilehmä vähän vinossa tai feng shui on pielessä jos kämppä ei ole täysin kosahtanut. Jos se kämppä palaa kivijalkaan saakka lomamatkan aikana, niin sillä ukolla on (tai pitäisi olla) kyky ottaa tilanne haltuun, tietää valmiiksi miten perheen saa lämpimään ja palautumisen menetyksistä startattua. Minä tiedän vain yhden naisen jolla homma on tiettävästi hallussa tuolla sektorilla enkä ole edes kuullut toisesta.
Nykyinen kulttuuri on siinä mielessä perversio, että koettaa pakottaa miehen toimimaan kuten nainen oikeastaan kaikessa (paitsi siinä tunneilmaisussa), mutta silti hoitamaan oman roolinsa jos kakka osuu tuulettimeen. Mies siis tekee, mikäli pariskunta seuraa kulttuurillista ihannetta, noin tuplat siitä mitä nainen kun aletaan laittamaan vertailuun osapuolten panosta parisuhteeseen. Tästä huolimatta moni jaksaa kitistä asiasta koska tuossakaan tilanteessa mies ei monesti tuota näkyvää eforttia suhteen eteen yhtä paljon tai enemmän kuin nainen.
Mies on tai ainakin miehen pitäisi olla ensisijainen vakuutus ja toissijainen tuottaja parisuhteessa. Kun vakuutus vaihdetaan pois ja otetaan toinen ensisijainen tuottava tekijä lisää, niin se on sitten voi voi jos ne Jokisen eväät leviää eikä kukaan ole ottamassa koppia tilanteesta. Kaikkea ei voi saada ja pitää ymmärtää, että kun ihminen pakotetaan toimimaan luontoaan vastaan, on vääjäämätön seuraus henkisiä taakkoja jotka taas tuottavat välittömiä rasitteita kantajalleen ja välillisiä muille.
Homma ratkeaa sillä, että tosiaan lakataan kyttäämästä sen kumppanin panosta sen tarkemmin kuin että hän tekee edes jotain ylläpidollista.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
25.2.2014 23:06
Tuossa on sellainen "mutta", että harvemmin se talo oikeasti palaa kivijalkaan asti. Miehen "perusrooli" voi siis olla läpi elämän vain oletus, ja toedlelisuudessä mies voi olla tekemättäkin juuri yhtään mitään, kun nainen hoitaa ne perinteiset "akkain työt" eli pyörittä huushollia ja hoitaa muksut. ai niin, ja käy myös duunissa, koska ei mies yksin perhettään elätä.
Ihan vain ajatuksena.
shiwan8
26.2.2014 18:34
Ymmärrän. Se pitää kuitenkin huomioida siinä työn jakamisessa. Vakuutuskin on olemassa siltä varalta, että jotain voi käydä, eikä kukaan itke sinne vakuutusyhtiöön kun firma ei lähetä asiakaskunnalleen viikoittain kukkia tai siivoojaa.
En ole tässä väittämässä, että miehien ei pitäisi osallistua kotitöihin, mutta olen sitä mieltä, että jos kerran nainen ei hoida niitä "miesten hommia" niin mies ei hoida puolia niistä naisten hommista. Homma toimii vain jos molemmat hoitavat "omat" hommansa ensisijaisesti itse ja auttavat sitten toisiaan tai niin, että vedetään kaikki leimat pois töistä ja jokainen tekee kaikkea tasaisesti oli siihen paremmin soveltuva tai ei. Normisysteemi nykypäivänä tuntuisi olevan se, että mitään niitä juttuja jotka jäävät miesten harteille ei yksinkertaisesti lasketa kun aletaan miettiä miten hommat jakautuivat.
Heitetään esimerkki ihan siltä varalta että esitin asiani epäselvästi:
Pariskunta käy kaupassa. Pari kappaletta sellaisia 10-15kg ostoskasseja saadaan mukaan. Mies luonnollisesti kantaa ne molemmat koska se nyt vaan on miehen homma ihan yleisen näkemyksen mukaan. (Samaa sarjaa kuin ovien availu ja sellaiset.) Etäisyys on vaikka 300m lähiputiikista kotiovelle.
Myöhemmin samana iltana pariskunta tekee yhdessä ruokaa osasta niistä tavaroista joita tuli ostettua ja mies sitten tiskaa.
Yleinen näkemys tällaisessa tilanteessa kotityönillittäjien keskuudessa on se, että hommat menivät tasan. Laskennallisesti, huomioimatta töiden raskautta, mies hoiti noin 84% töistä. Huomioimatta "miesten töitä" mies olisi silti hoitanut 75% hommista.
Hommat olisivat menneet tasan jos nainen olisi tiskannut. Tällöin nainen olisi myös hoitanut valtaosan "omista" töistään mikä taas ei käy nykyisessä tasa-arvoajattelussa päinsä.
Eli siis niitä miesten hommia kyllä on ihan riittävästi ihan arjen askareissa jotta ne tulee huomioida. Niitä ei kuitenkaan tavanomaisesti huomioida siinä vaiheessa kun arvioidaan hommien jakautumista. Tästä tulee se "ei ole naisten töitä, vain miesten töitä ja yhteisiä töitä"-fraasi. "Kyllähän nyt mies hoitaa omat hommansa pyyteettömästi ja samalla puolet "yhteisistä" hommista...niinq."
Monesti sille miehen panokselle ei myöskään anneta yhtäläistä arvoa verrattuna naisen samaan panokseen kun kyse on niistä "yhteisistä" töistä. Itse en ole törmännyt tähän muuten kuin rahallisen panostuksen osalta, mutta kun kuulee riittävän monta avautumista eri lähteistä, niin alkaa epäillä, ettei kyse ole poikkeuksesta. Tai no, ensimmäinen avokki rinnasti yhden lautasen ja lasin tiskaamisen 1:1 siihen, että koko astiasto on tiskattavana.
Toki esimerkin yhtälö oli hyvin yksinkertainen ja jos lapsia tulee kuvioihin edes se yksi, niin homma mutkistuu kummasti. Muuttujia löytyy myös ennen sitä siivouksen ja pyykkäyksen muodossa. Sitten jos sattuu olemaan tiskikone käytössä tai kuivausrumpu pyykeille niin taas tilanne mutkistuu.
Hommia ei siis edes kannata yrittää vetää aivan tasan. Molempien panos kuitenkin pitää huomioida kokonaisuutena eikä vain niiltä osin mikä olisi 100 vuotta sitten ollut yksin naisen harteilla. Tässä päästään sitten taas siihen miksi se on virhe, että olettaa huomioivansa tai edes tietävänsä kaiken sen mitä kumppani suhteeseen panostaa.
shiwan8
26.2.2014 18:44
Ja siis edelleen, niitä "miesten hommia" on merkittävästi vähemmän kuin "naisten hommia". On siis aivan kohtuullista, että mies osallistuu niihin "naisten töihin". Koen vain ajatuksen siitä, ettei mitään sellaista laskettaisi mitä nainen ei perinteisesti joutuisi tekemään tai näe miehen tekevän, typeränä. Olen kyllä kuullut sellaisista kotinatsi-miehistäkin, että ei tämä nyt mikään sukupuoleen sidottu juttu ole.
Dia
26.2.2014 23:57
"Vakuutuskin on olemassa siltä varalta, että jotain voi käydä, eikä kukaan itke sinne vakuutusyhtiöön kun firma ei lähetä asiakaskunnalleen viikoittain kukkia tai siivoojaa."
Tuossa ei nyt ollut päätä eikä häntää. :D
En tiedä mitä matikkaa sovelsit tuohon kotityönillittäjä-esimerkkiin, mutta en ainakaan omalla 8 keskiarvon lyhyellä matikalla ymmärrä sitä. Sen verran voin sanoa noista kauppakassien kantamisesta, että 9/10 mies kieltäytyy antamasta naisen kantaa niitä. Siihen sitten tottuu, vaikka ihan kevyesti ne kantaa itse kun käy kaupassa yksin tai jos mies ei kannakaan niitä. Eikä miehelle edes tule kusipään leimaa. Ainakaan minulta.
Eräässä parisuhteessa mies hoiti kyllä osan kotitöistä (sekin oli max. 40 % kokonaisuudesta, ja sai vielä valita ne hommat joita suostui tekemään ja minä tein muut), mutta sivutuotteena tuotti niin valtavaa vastarintaa ja näytti niin pahaa oloa, että lopulta sanoin tekeväni kaiken itse, koska näin pääsen vähemmällä. Minä kun inhoan joutua kuuntelemaan toistuvia valituksia asiosta, jotka ovat helposti korjattavissa. Siinä parisuhteessa ei ollut autoa, talonrakennusta, sotatilaa (paitsi ehkä ihan loppusuoralla, mutta molemmat osallistuivat siihen aika tasaisesti :D) tai väkivaltauhkaa, joten "miehen työt" eivät täyttyneet muuten mitenkään, tai ainakaan minä en niitä nähnyt.
Vetoisat ikkunat tiivistin itse, vuotavan suihkuhanan vaihdoin itse, nettikaapelit kiinnitin lattialistoihin itse, pesukoneen tasapainoitin itse, noin 80 % ulkonakäymis- sekä muista aloitteista (+ mahdollisesta kustannuspuolesta 70-80 %) hoidin itse... listaa voisi jatkaa, mutta en halua järkyttää lukijoita. :D Tähän vielä joku valopää (more?) kertomaan, että minähän olin se parisuhteen mies, niin alan itkeä ja nauraa yhtaikaa.
Nuo listaamani ovat aika suurimmalta osin nähtävissä perinteisinä "miesten töinä" (minun mielestäni taas ihan tavallisia "sukupuolettomia" nikkarointihommia, ja aloitteet nyt oikeasti kuuluu kiinnostuneille eivätkä ole sidottuja sukupuoleen), mutta olisivat jääneet tekemättä, ellen minä olisi niitä tehnyt, ja minulle on oikeasti tärkeämpää, että työt on hoidettu ja että hauskaa pidetään, kuin että kuka ne hommat hoitaa ja kuka ne hauskanpidot maksaa. Toki olen kaikkineni asenteineni vain yksi pisara valtameressä, aivan kuten tuo sinun edeltävä matikkaesimerkkisi.
Panostuksesta sen verran vielä, että jos sitä ei oikeasti havaitse millään tasolla, niin aika vaikea sitä on myös laskea mukaan. Itselleni kokkaus, tiskit, siivous, pyykit viikkauksineen ymv. ovat niin simppeleitä hommia, että en vain osaa alkaa jakaa kultamitaleja niiden tekemisestä, vaikka olen kyllä aina kiittänyt osallistumisesta.
Se, että on fyysisesti läsnä ja istuu sohvalla uppoutuneena facebookiin, tai että ei petä ainakaan fyysisellä tasolla, ei ole "miehen työ" eikä panostamista parisuhteeseen. Tai jos on, minä en sitä ymmärrä. :(
shiwan8
1.3.2014 12:22
Niin siis sinä torpedoit valtaosan sen miehen mahdollisuuksista osoittaa kiintymystä ja rakkautta. Vesitit asennoitumisellasi ne loputkin mitkä jäi jäljelle koska niitä ei vain mielestäsi lasketa. Ukkosi ei tykännyt kotitöistä ja koit sen ongelmaksi koska et itse näe asiaa samoin jne... Eikö missään vaiheessa mikään hälytyskello soinut kun vedit viivoja miehen panostusten yli ajatellessasi ettei niitä lasketa koska sinäkin pystyt niihin? Miten se mies ylipäätään olisi voinut osoittaa mitään positiivisia tunteita sinua kohtaan jos kerran niitä osoituksia ei lasketa jos sinäkin pystyt tekemään niin? Voi hyvä helvetti. :D
Tässä nyt nähdään se, miten pitkin helvettiä hommat menevät kun kaikki narut annetaan feministeille. Ihmiset ihan ilman mitään kyseenalaistusta vaan olettaa, että miehet ja naiset ovat 1:1 muuten kuin sukuelinten osalta. Pitäisi alkaa oikeasti järkkäämään varhaisteineille koulutusta siitä miten miesten ja naisten toimintatavat eroavat toisistaan. Eroprosentti tippuisi varmaan puoleen sukupolvessa. :)
Alkeiskurssi miehistä löytyy linkistä niille jotka eivät asiasta mitään tiedä. Todella simppeliä matskua ihan varmuuden vuoksi, ettei vaan keltään menisi ohi. Sille näyttää olevan suuri tarve.
http://love.allwomenstalk.com/ways-men-express-their-feelings-that-you-should-know-about
Noin niin kuin sivuhuomiona, googletin "how men show love" ja tuo oli kirjaimellisesti haun ensimmäinen linkki. Niin vaikea sitä tietoa on saada nykypäivänä jos sitä aidosti haluaa. Toisaalta voihan sitä toki istua siellä omassa bunkkerissa, halata polviaan, huojua ja hokea mantraa "men are women with dicks" tmv. Ei se väärin ole. Se kuitenkin johtaa väistämättä suhteiden kaatumiseen ellei satu löytämään miestä joka hokee samaa mantraa itsekin. :)
Dia
1.3.2014 17:27
Sen verran sullekin tiedoksi, että eksäni sanoi ihan itse torpedoineensa asioita, ja sanoi minun halunneen suhteelta ja hänestä ihan normin rajoissa olevia asioita. His word, not mine. Voit halutessasi jutella hänen kanssaan siitä, oliko hän sanoissaan rehellinen, mutta siinä on minun häneltä saamani tieto.
Oletuksesi siitä, että "vedin viivoja toisen panostuksen yli" on paikkansapitämätön. Kirjoitin, ette vain osaa antaa kultamitaleja jokaisesta tiskaamisesta, mutta kiitin kyllä. Kiitin siis siitä, että toinen hoiti jonkun aikaa "oman" osansa ja sitten vain osan ja lopulta ei mitään yhteiselinalueen käytännön arkihommista, joiden lisäksi hänellä ei ollut "miesten hommia" hoidettavana. Itsehän en sitä kiitosta saanut enkä toisaalta kaivannutkaan. Se siitä feminismistäni. :D
Linkkisi tapaisia juttuja on myös Cosmossa, jota parjaat säännöllisesti. Nytkö tarjoilet niitä samoja juttuja minulle opetusmielessä? :D
Kyseenalaistan tavan googlettaa "tietoa miehistä", jos sitä voi saada myös siltä vieressä olevalta elävältä ihmiseltä. Minä kun muistan sen yksilöllisyyden. Muistanet, mitä itsekin kirjoitit muoteista: niihin sopii vain murto-osa, ja pakkosovitus on turhaa. Minä en oleta jokaikisen miehen toimivan "kuten netti kertoo, koska hän on mies eli standardikappale", vaan hankin sitä tietoa ihmiseltä itseltään. Jos hän ei sitä aio antaa, se on hänen valintansa.
Mainitsemasi mantra oli huvittava. En tosin tunne naisia, jotka sitä hokevat. :D
Järkkää ihmeessä varhaisteineille koulutusta siitä miten miesten ja naisten toimintatavat eroavat toisistaan. Siinähän olisi hieno konkreettinen panostus mielestäsi virheellisten asioiden korjaamiseen/ehkäisemiseen. Toivottavasti luentosi tai workshoppisi tai mitä opetus- ja työskentelymuotoa ikinä käytätkään, ovat jättimenestys. :)
Dia
1.3.2014 17:59
Tarkennus vielä edelliseen:
jos kirjoittaessasi "-- torpedoit valtaosan sen miehen mahdollisuuksista osoittaa kiintymystä ja rakkautta. Vesitit asennoitumisellasi ne loputkin --" viittaat siihen, että hoidin itse mm. vetoisat ikkunat sekä kustannuspuolen ulkona käydessä, niin totta, taisin tosiaan "viedä mieheltä miehen työt". En vain ajatellut tekeväni näin mitään pahaa.
Todennäköisesti myös pyyntöni hoitaa joitakin pieniä askareita toisinaan (roskien vienti?) saattoivat loukata syvästi eksäni miehisyyttä. Onhan se miehelle noloa viedä roskia. Miten mä en tajunnut tätä.
Pahaa teki varmasti sekin, että kiitin häntä kotitöiden hoitamisesta. Ihme vittuilua minulta, kuka nyt tiskaamisesta kiittää.
Sairaan kamalaa oli varmaan sekin, että olisin halunnut lomailla ja ehkä vähän matkustaakin yhdessä. Ihme takiainen olin kyllä, rajoitin noin miehen liikkumisvapautta ja itsemääräämisvaltaansa.
Ehkä kamalinta oli, että kyselin toisinaan, mitä miehelle kuuluu ja onko hänellä huolia ja murheita jaettavana, ja jopa kuuntelin, ymmärsin tai en. Miten kehtasinkaan sanoa, että politiikka ei tosin kuulu niihin keskustelun osa-alueisiin, joita ymmärrän.
Ruokaakin laitoin hänelle joskus valmiiksi sekä aamuisin ennen töitä, iltaisin töistään tullessaan että siinä välissä töihin mukaan. Sillähän selvästi osoitin, että hän on kädetön uusavuton ja että minä päätän, mitä hän syö.
Niin ja syvältä oli myös ensin ostaa hänelle herkkunaposteltavia ja sitten pyytää hänet mukaan lenkille. Katalaa ansan viritystä: ensin lihotin hänet ja sitten vihjailin, että hän voisi laihduttaa.
Ajatustenlukukykykin minulta puuttuu. Ei helvetti, miten se pyhimysmies onkaan jaksanut mua?!
Paha, paha minä. :(
Pyysin tietysti anteeksi virheitäni ja erehdyksiäni niin suhteen aikana kuin sen päädyttyä. Eihän se silti mitään enää merkitse. Olisi vaan pitänyt osata tehdä kaikki oikein heti ekalla kerralla.
Shiwan, ehdotan, että käyt jatkodialogit tästä aiheesta eksäni kanssa. Hänellä on tietysti aivoituksistaan ja muistakin asioista kiveenhakattua tietoa, minulla vain mutu-tuntuma.
Tiedät kyllä, mistä tavoitat hänet. Siis sen miehen, joka sanoi jo suhteen aikana: "sain enemmän kuin mitä annoin sulle" ja eron häämöttäessä: "en ole ollut tarpeeksi hyvä poikaystävä".
shiwan8
26.4.2014 14:28
Mitenkään kohdistamatta kehenkään, tämä on minun mielestäni aivan loistava esimerkki nykypäivän feminiinisestä ilmaisusta konfliktitilanteessa. Kun tunteet vähän kuumenee lähdetään "salaa" asiattomuuksiin ja lopuksi, ennen kuin toinen saisi edes sanoa asiaansa todetaan vain jotain joka estää toista esittämästä kantaansa vaikuttamatta kusipäältä. Karrikoitu esimerkki: "Vain idiootti tekisi (lista asioista joita kritiikin kohde naisen mukaan on tehnyt millä ei tosiaan tarvitse olla mitään liitosta todellisuuteen) ja pitää olla melkoinen mulkku jos ei sitä tajua (lue jätä olematta eri mieltä)." Kolme olennaista elementtiä ovat siis läsnä: 1) Ei sanottu kohdetta suoraan idiootiksi jolloin siitä ei voi syyttää vaikka asia onkin kaikille selvä. 2) Tilanteessa itseään puolustava julistautuu naisen ilmaisun mukaisesti mulkuksi. 3) Nainen voi kieltää kaiken ja syyttää halutessaan asiasta mainitsevaa tahoa tahallisesta väärintulkinnasta tmv. Slainen bonussektori saattaa osua kohdalle kohteliaan lopetuksen muodossa jolloin nainen yrittää luoda illuusion asiallisuudesta vaikka asiassa itsessään ei todellisuudessa mitään asiallista ollut.
(*) Mikä tahansa tapa ilmaista asia juuri sen verran epäsuorasti, ettei vittuilu varmasti mene ohi kohteelta tai keltään tilanteen näkevältä, mutta jos joku koittaa asettaa vastuuseen naista teostaan niin hän voi esittää syytöntä ja kääntää tilanteen jonkun muun syyksi.
Aa2
25.2.2014 13:56
Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä."
Kuulostaa tutulta. Kaikki vaimoni esittämät vaatimukset ovat oikein, hän keskustelee niistä kavereidensa kanssa ja kertoo heidän ymmärtävän ne. Minulle kerrotaan miten asiat ovat hänen ja kaveriensa mielestä.
Omat vaatimukseni (esim. en viihdy seksittömässä liitossa, tykkään kuntoilla) ovat silkkaa itsekkyyttä. Joku kaveri, jota en ole koskaan tavannut, sanoi hänelle netissä minun olevan narsisti. Mukava diagnoosi perusasteen suorittaneelta henkilöltä iltapäivälehtien narsistikuvailujen perusteella, joka tapauksessa olen tämän vuoksi vaimolleni nykyään diagnosoitu narsisti.
Kun hommat menee tällaiseksi, voiko niitä enää pelastaa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
25.2.2014 16:46
Koska en tiedä tilanteen kokonaiskuvasta, heitän tämän kuvauksesi perusteella vastaavan diagnoosin kuin muijasi sai omilta kavereiltaan: Kai sä nyt tajuat, ettei se nainen pidä sua ihmisarvon ansaitsevana henkilönä?
Todennäköisesti se miten mimmisi asian sinulle esittää on eri tapa kuin mitä kertoo kavereilleen. Sen seurauksena hänen kavereittensa kuva sinusta ei käytännössä voi vastata oikeaa todellisuutta.
Suosittelen lämpimästi pariterapiaa ja kerrot siellä asiat juuri niin kuin olet ne tässä tuonut esille. Se siihen hommaan koulutettu henkilö kyllä sitten kertoo miten hommat voivat toimia ja millaisia asenteellisia muutoksia se vaatii. Jos muijasi ei lähde mukaan, mene yksin ja kerro millaisen näkemyksen se ammattilainen antoi tilanteesta. Se näkemys kun on toispuoleisenkin kertomuksen perusteella pätevämpi kuin joku random roskalehtikuluttajan keittiöpsykaleikki.
Toisena vaihtoehtona voit tehdä niin, että pistät paperille omat vaatimuksesi naisellesi, siihen rinnalle hänen vaatimuksensa ja esität sen listan sille mimmillesi. Todennäköisesti siitä tulee kyllä ero jos kerran hän on niin kaukana elämän realiteeteista että uskoo kaveriensa diagnoosia kuin Mooses palavaa pensasta...mikä ei kyllä ollut sen vähemmän kaukana realismista. Kuitenkin, ainakin saat osoitettua kummalla teistä on enemmän vaatimuksia toiselle ja ovatko ne kohtuuttomia vai eivät.
alkjs
25.2.2014 17:23
Kun meno on keskenkasvuista ja itsekeskeistä, ei siitä muutu hyväksi vaikka kuinka mitattaisiin ja jaettaisiin tasan ja pohdittaisiin näkyviä ja näkymättömämpiä panostuksia suhteeseen. Olen nainen ja olen jo pitkään tarkkaillut sitä, että useimmat (nuoret) naiset tosiaan pistävät miehensä tosi ahtaalle ja vielä ihan naurettavissa asioissa. "Sillä oli vääränlaiset kengät, se ei osannut syödä puikoilla ravintolassa, sain hävetä." Luulen että se johtuu siitä, että naiset itse ovat laittaneet itsensä ahtaalle omilla itseen kohdistuvilla vaatimuksillaan ja ihannekuvillaan, ja historian varjo naisen aseman suhteen on pitkä. Ja sillä, että naiset pyrkivät täyttämään sekä menneisyydessä naiseen kohdistuneet vaatimukset että nykyiset, todistelemaan hirveän paljon. Sitten ajatellaan alitajuisesti ettei tollakaan saa olla kivaa, kun ei mullakaan oo, kun on liian raskasta kaiken tämän kanssa. Itsekin olen niin tehnyt, mutta siitä voi onneksi kasvaa yli, jos haluaa. Ainakin minun lähipiirissäni vain hyvin harva mies takertuu pikkusesikkoihin naisessaan.
Harvassa, hyvin harvassa ovat kahden henkisesti aikuisen ihmisen tasapainoiset ja aidosti läheiset ja molemminpuoliselle kunnioitukselle rakentuvat suhteet.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
27.2.2014 19:37
Jotkut haluavat vain statusmiehen/-naisen. Nämä ihmiset eivät vain muiden harmiksi joko itse tajua sitä tai sitten eivät halua kertoa jottei kumppaniehdokas äänestäisi jaloillaan.
Veikkaan, ettei miehille tarvitse todistella keskimäärin paljon mitään. Teot puhuvat puolestaan. Jos se todistelu johtuu ulkomaailmasta niin sitten vika on taas jossain muualla kuin niissä ukoissa.
Tuo "koska mulla on paskaa niin sullakin pitää olla paskaa"-ajatuslinjaus on melkoisen keskenkasvuista. Nykypäivänä on helppo huomata kuinka se, että on kiire kasvaa aikuiseksi johtaa lähinnä siihen, että halutaan näyttää aikuisilta ja käyttäydytään kuin lapset. Olisi parempi jos homma olisi päin vastoin.
Dia
25.2.2014 23:02
Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:
”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”
Siinähän se haaste onkin, nähdä missä menee se terve minän ja meidän rajanveto, jota saisi koetella vain ajoittain ja mieluummin liian lyhyen aikaa kuin liian pitkään.
Uhrautumista pidän huonona ja toimimattomana vaihtoehtona. Mieluummin asioita voisi tehdä toisen eteen ja vuoksi, koska välittää toisesta, koska haluaa olla avuksi ja koska sijoittaa rakkauttaa parisuhteeseen parisuhteen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ei uhrautumismielessä. Uhrautuminen on juuri se uhriutumiseen johtava tie.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
25.2.2014 23:14
Tarkennus tuohon ylempään:
"Siinähän se haaste onkin, nähdä missä menee se terve minän ja meidän rajanveto, jota saisi koetella vain ajoittain ja mieluummin liian lyhyen aikaa kuin liian pitkään."
Kyse on siitä, miten paljon itsestään "omistaa" kumppanilleen. On tervettä pitää kaverinsa ja harrastuksensa edelleen osana elämäänsä, jottei menetä minuuttaan ja sulaudu (takerru) toiseen. Toisaalta, ihmisiä haukutaan aivan liian helposti itsekkäiksi, jos ja kun he tekevät myös niitä omia juttuja ollessaan parisuhteessa. Rajat ja käsitykset ovat eri ihmisillä erilaisia, ja niiden yhteensovittaminen on joillekin iso haaste.
Se kumppanin huomioiminen on varmaan avainasia. Yhteinen tekeminen on myös arvostettavaa. Eksäni innostui aikanaan "mun" harrastuksesta, jolloin se oli jonkin aikaa yhteinen juttu, ja myöhemmin innostuin eksäni "omasta" harrastuksesta, jolloin siitä tuli taas yhteinen juttu. Sellainen on arvokasta ja tuo lisäonnea suhteeseen.
shiwan8
26.2.2014 17:21
Tuossahan toitkin sitten esiin sen olennaisen, yhteisen tekemisen. Ja siis nimenomaan vielä niin, että ollaan valmiita menemään mien tavanomaisten vaihtoehtojen ulkopuolelle kokeilemaan juttuja jos muuten tuntuu, ettei sellaista ole.
Tuossa muutama vuosi sitten keskustelin yhden duunikaverin kanssa siitä mihin hänen suhteensa kaatui. Heillä oli yksi yhteinen mielenkiinnon kohde (nimeltä mainitsematon SM-liigan joukkue) ja sekin lakkasi sitten kiinnostamasta toista, joten homma lähti alamäkeen ja loppu on historiaa.
Dia
26.2.2014 17:38
Ja taas tein sen. :D
Tuossa vastaus: 26.2.2014 17:38, meni jälleen vähän sivummalle ku piti.
Dia
26.2.2014 17:38
Yhteisellä tekemisellä on tärkeä rooli: ihmiset luovat jotain yhdessä, ja se sitoo heitä toisiinsa ihannetilassa terveellä tavalla (ilman keskinäistä kisaa tai päällepäsmäröintiä).
Uusia asioita on kiva kokeilla. Mieluiten vastavuoroisesti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
26.2.2014 18:35
Tuon ajatuksen yritin välittää. Onnistuit siinä paremmin. :)
Dia
27.2.2014 14:50
Sanoin vain saman asian omin sanoin. :)
shiwan8
27.2.2014 16:21
Kunnia menee silti minun mielestäni onnistuneesta ilmaisusta sinulle. :)
Dia
27.2.2014 16:51
Kiitos. Valitsen silti kunnian sijasta ilon siitä, että kommunikointi selkiintyy ja viestin puhtaus säilyy.
Veikkaan, että tiedät kyllä, miten korkealle asetan arvoasteikossani avoimen kommunikoinnin, varsinkin kaikenlaisista estoista ja peloista huolimatta toteutettuna, ja miten paljon työtä teen sen eteen itse.
JokuVoltaire
8.6.2016 17:10
Ei ihminen eroa suhteissa eläimistä mitenkään. Ihminen haluaa paritella ja määrittelee reviirinsä, jonka sisälle kumppani kuuluu. Kaikki muu on puhdasta tulkintaa. Kaikki näennäisen epäitsekäs pyrkii tilanteeseen, jossa omaa rehevää itsekkyyttään voi rauhassa purkaa. Kumppanin miellyttäminen johtaa itsensä miellyttämiseen. Vie kumppani ravintolaan, ole hänelle mukava ja huomioi hänet muutenkin - tämän jälkeen et voi väittää, ettet halua kumppanisi vievän sinua hänen asuntoonsa rakastelemaan. Abstrakti ajattelu ei kykene sulkemaan pois perusvaistoja.
Kaikki monimutkainen, kalkuloitu toiminta pyrkii perusmuotoisen halun tyydyttämiseen. Me synnymme, asiaa tietämättä ja kuolemme ja liha mätänee luistamme ajan myötä. Näin elämä alkaa ja loppuu, joten minkä takia täytyy olla jollekulle tilivelvollinen? Ei se tee meistä korkeampaa kuin muut. Miksi pitää elää teennäisessä harmoniassa? Miksi pitäisi sitoutua tai puhua sitoutumattomuudesta kuin se olisi paha asia? Miksi runsaat 7 miljardia ihmistä pitää sovittaa samaan muottiin? Sitoudu tai älä sitoudu, mutta älä ole jompaa kumpaa tai molempia kenenkään mieliksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Schiller
17.6.2016 18:36
Ihmiselle voisi olla suhteessa pitkällä tähtäimellä parempi, jos hän ei jatkuvasti pyrkisi me-ajatteluun, sillä meille "me-ajattelu" on sama asia kuin "minun täytyy tehdä toisen mieliksi jotain". Ihminen ei halua ajatella kokoajan, että hänen toimintansa tulisi miellyttää jotakuta toista.
Jos jokainen suhteen aikainen päätös edellyttää toisen huomioimista, päätöksenteko edellyttää aina itsensä hillitsemistä. Tämä tie johtaa tyytymättömään ihmiseen, uskoimmepa ihmisten hyvyyteen miten paljon tahansa.
En usko, että sitoutuminen on tänä päivänä vaikeampaa kuin ennen. Kyse on enemmänkin siitä, että me hyväksymme sosiaalisista normeista poikkeamisen nykyään ainakin näennäisesti paremmin. Ei ole kyse siitä, että nykyajan ihminen olisi huonompi kuin entisten aikojen ihmiset. Kyse on siitä, että me olemme avoimempia siitä, että poikkeamme asetetuista normeista. Nykyajan sitoutuminen on tuonut mukanaan hyvin paljon luonteeltaan triviaaleja seikkoja, joiden mukaan täytyy kuitenkin toimia kumppanin mieliksi ja nykyajan uskollisuus onkin kaikkien pienten asioiden pilkulleen noudattamista, eikä niinkään todellista läsnä olemista.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin