Aleksi Bardy

Tuottaja-toimitusjohtaja Aleksi Bardy on kulkenut nopean tien vasemmistoaktiivista suomiviihteen huipulle, valtakunnan kuumimmaksi elokuva- ja tv-käsikirjoittajaksi. Mutta mitä tapahtui Marxille? Jaana Rinne etsii oleellisen niin kuin aina.

Pimeys putoaa Bulevardille. Aleksi Bardy odottaa Tony’s Delin joulukoristeiden edessä ja puhuu puhelimeen. Punapigmenttiä, verkkarihousua ja lämpimiä silmiä. Pää melkein kahden metrin korkeudessa.

Olin tekemässä juttua Anni Sinnemäestä ja Rosa Meriläisestä ja tajusin vasta Manalan pöydässä, että kaulassani roikkuu kettu.

Toivottavasti tämä ei loukkaa sinua?

"Ei. On jännä ajatella, miten pitkälle eläintensuojelu voi mennä. Kuinka alhaisiin eliöihin, ulottuuko se jossain vaiheessa kasveihin... Jotkut ovat sitä mieltä, ettei edes muurahaisten päältä saisi kävellä. Yhdellä buddhalaisella porukalla on metsässä kävellessään harja mukana, jolla ne lakaisevat polun välttääkseen mahdolliset murhat."

Tuohan kuulostaa hienolta! Toinen skitso koskee teitä leffa-alan ihmisiä. Jännittää, koska Aku Louhimiehen ja Mikko Koukin haastattelu kutistui lopulta japanilaiseksi haikurunoksi. Se oli tylsää.

"Jutun hyllyttäminen on varmaan pettymys, mutta joskus luottamuksen säilymisen hinta. No, mä yritän olla avoin."

Onko käsikirjoittajan päivään mahtunut draamaa, tai edes kohotettua realismia?

"Ei kumpaakaan. Olin eilen kavereiden kanssa kaljalla. Päätettiin lähteä miespuolisten ystävien kanssa joululahjaostoksille, ideana oli ostaa toisillemme lahjaksi tuoppeja. Se oli hyvä idea, joten tämä aamupäivä kului vauvan kanssa krapulassa himassa. Kankkusta podettuani menin töihin, ja kävi niin kuin hyvin usein käy, että tuottajan työn varjopuolet iskevät ja koko aamupäivä menee juoksevien asioiden hoitamiseen. Jonkun vanhan lavasteen varastosopimus loppuu ja sitä ei pysty uusimaan... Täytyy sopia, kuka sen siirtää."

Tuosta ei saa jaksoa Salattuihin elämiin... Parempi tarina olisi sun oma nousu tietotekniikan opiskelijasta Helsinki Filmsin toimitusjohtajaksi. Oletko onnenpoika?

"On mulla ollut paljon onnea, mutta myös epäonnea. Jotkut asiat eivät ole meinanneet millään onnistua, toiset eivät ole ollenkaan. Ei tässä tarvitse alkaa vinkumaan, mutta pääsin Taideteolliseen korkeakouluun vasta viidennellä yrittämisellä. Pyrkiminen alkoi rassaamaan, koska mitä enemmän pyrin, sitä selvemmäksi kävi, että haluan nimenomaan opiskelemaan elokuvaa. Kyllähän se vitutti."

Halusit jo peruskoulun yläasteella nimenomaan kirjoittaa?

"Joo. Halusin kirjoittaa yhden kaikkea. Yhden runokirjan, lastenkirjan, romaanin, tietokirjan, näytelmän, kuunnelman, elokuvan, teeveesarjan... Homma on kesken, mutta aika paljon on tehty. Siitä voi syyttää tai kiittää kahtia jakautunutta purjehtijan luonnetta. Sosiaalinen erakko viihtyy hyvin yksin. Sitä viehättää miettiminen ja haaveileminen, toisaalta se kaipaa ihmisten seuraa.

En muista, mistä sain ajatuksen, jonka mukaan elokuvien tekemisessä voisi yhdistää nämä kaksi asiaa. Se oli oikea aavistus. Itse elokuvatyö on sosiaalista ryhmätyötä, kirjoittamisessa on mahdollisuus yksinäisyyteen."

Näyttelijät eivät ole kaikkein jännittävimpiä haastateltavia. Ehkä he pelkäävät menettävänsä sielunsa haastattelussa?

"Näyttelijät ovat pikkaisen oma rotunsa. Menevät keskenään naimisiin ja saavat lapsia, jotka menevät keskenään naimisiin. Näyttelijät ovat paljon tasapainoisempaa ja selväjärkisempää porukkaa kuin luulin tullessani alalle. Kun niitä tapasi neljältä aamuyöllä, Lost and Foundissa ne eivät olleet parhaimmillaan."

Opiskelit dokumenttiohjaajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa, opettajina Ywe Jalander, Neil Hardwick ja Lauri Törhönen. Törhöstä ei pidetä nerona. Kehupas Lauria.

"Itse asiassa mä pidän Laurista. Se on sydämellinen ja lojaali, joissain tilanteissa vähän kulmikas, mutta olen kokenut Törhösen aika myönteisesti. Sillä on vähän erilaiset käytöstavat kuin muilla, mutta se on tehnyt valtavasti töitä elokuvataiteen osaston puolesta. Lauri pelaa kovaa, mutta mun mielestä oikein. Se on saanut osittain ‘huonolla käytöksellä’ osastolle paljon rahaa. Törhösen myötä, ansiosta ja hänestä huolimatta paikka on kehittynyt ihan hirveästi kymmenessä vuodessa. En mä halua mitenkään kritisoida Jalanderin ajan osastoa, siinähän oli hyvää tietty henkisyys ja lievästi unelias itäeurooppalainen elokuvasivistys..."

Entä Neil Hardwick? Sekin kuuluu patsaslistalle. Kun se oli muutama viikko sitten Hyppösen ja Enbusken vieraana, jouduin oikein miettimään, mihin Hardwickin nerous perustuu.

"Hello, hello, hello -kieliohjelmiin ja 70–80-luvun komedioihin. Tankki täyteen ja erityisesti Reinikainen oli loistava. Hardwick on itse jollain tavalla oma teoksensa. Pakanamaan kartta on, puutteineenkin, erittäin mielenkiintoinen."

Mä en tajunnut siitä mitään.

"Se on juuri se puute. Se on tolkuton, mutta hieno."

Jussi Parviainenkin on nero! En ole oikein ymmärtänyt sen aavikkodraamojen ideaa.

"Se on ihan henkinen Sahara se Parviainen. Siitä mäkään en tajua mitään."

Urasi ensimmäinen käsikirjoitus oli Aleksi Mäkelän ohjaama Häjyt.

"Aleksi Mäkelä otti 90-luvun alussa yhteyttä. Sanoi haluavansa tehdä pohjalaisjutun. Tein pari luokattoman huonoa käsikirjoitusversiota, joista ei tullut muuta kuin sanomista. Hanke oli pitkään säästöliekillä, Aleksi ajoi taksia, ja kävi niin, että kun yhtenä päivänä kun hyppäsin mittariin, se ajoi, ja juttu jatkui. Markus Selin sai sen tapahtumaan."

Nerokasta. Pitääkö paikkansa, että sulla ja Markuksella on täsmälleen sama älykkyysosamäärä? Jonkun verran isompi kuin 132?

"132:lla ei edes pääse Mensaan."

Oletko sä Mensan jäsen?

"Olen ollut. Markus on kai vieläkin. Ai mun äo. En sano. Joskus elämässä on, itse asiassa valitettavan useinkin, sellaisia hetkiä, jolloin omanarvontunto on vähän hukassa, jolloin täytyy hakea egobuustia. Mä sain Mensan testeistä sen pikkubuustin."

Mikä on idiootin raja? 40. Mulla voisi olla 63 paikkeilla. Flow ja rytmi voivat olla hallussa, mutta tekstin rakenteissa on vaikeuksia. Mistä sä tiesit pärjääväsi älykkyystestissä?

"En mä tiedä. Mä suhtaudun aika kriittisesti koko älykkyysosamääräideaan. Kyllähän siinä joku järki on, mutta sen numeron nostaminen on vähän kyseenalaista, kun se on kuitenkin vain yksi testi. Itse asiassa sain sytykkeen City-lehden kotitestistä. Pärjäsin siinä hyvin. Mensan jäsenyys on vaan niin tyly. Siinä on se osamäärä ja prosenttiluku: olet älykkäämpi kuin x prosenttia ikäluokastasi, mutta samalla Y prosenttia on sua älykkäämpiä. Liike-elämässä pärjäämistä on tutkittu Amerikassa. Parhaiten pärjäävät ne, joilla on suunnilleen 130. Se ei riitä Mensaan, mutta on vähän keskitason yläpuolella. "

Mutta Häjyt. Samuli Edelmann, joka oli Irtiotoissa ihan magnifico, oli mun mielestä surkea Häjyissä. Johtuiko se huonosta ohjaajasta?

"Häjyjen ohjaukseen mä olen tosi tyytyväinen. Se on hienosti tehty, ei pelkästään ohjaus vaan alkuperäisidean ja energian välittyminen koko projektin läpi. Samulikin oli loistava."

Junttienergia välittyi kyllä sujuvasti katsomoon.

"Muistan katsoneeni leffan kopiotarkistuskatselussa näytösten jälkeen Bristolissa ja masentuneeni valtavasti. Masentuminen on käsikirjoittajan ammattitauti. Leffan kuvittelee mielessään, ja kun sen näkee, se on niin...erilainen. Olin ihan skeidana ja mietin, että onneksi tämä unohtuu pian. Leffa rytätään lehdissä, se pyörii kaksi viikkoa teatterissa ja sadan vuoden kuluttua kukaan ei enää muista sitä. Harmi vaan, että tässä kävi näin. Kun kuulin, että leffasta otetaan kaksikymmentäviisi kopiota, ihmettelin, mitä täällä oikein touhutaan. Se oli melkein Suomen ennätys niihn aikoihin. Meni ehkä vuosi tai kaksi ennen kuin pystyin katsomaan leffan avoimesti ja tuoreesti, ja nyt olen sitä mieltä, että se on valtavan hieno elokuva. Olen tosi ylpeä siitä. "

No hyvä. Käsikirjoittajan painajainen kääntyi ylpeydeksi. Ahdistaako sua vielä se, että käsikirjoittaja katsoo sivusta, kun toiset tuhoavat sen duunin?

"Ei se niinkään ahdista. Bulkkitelevisiossa työskennellessä joutuu välillä kysymään itseltään, mitä varten käyttää paskaan niin paljon energiaa, kun suomalaisen television arki kun on kuitenkin aika karua. Toisaalta on olemassa se iso yleisö, jolle ne tarinat ovat hirveän tärkeitä. Salkkareissakin on parhaimmillaan ihan elokuvatason hetkiä. Kun asiat loksahtavat kohdalleen, voidaan saavuttaa vaikka mitä. En mä halua lähteä hienostelemaan. Leikkiä parempaa ja rakentaa itsestäni pyhimystä tai patsasta. Olikohan se Ismo Alanko, joka lauloi: Joka kauneutta palvoo Herranaan ei pelkää koskea paskaan? Enkä puhu nyt sarjoista, vaan omasta paskuudesta: vaillinaisuudesta, narsismista ja heikkouksista. Mua ei kiinnosta niiden piilottaminen."

En usko, että teevee tahraa katsojan sielun. Toisaalta en usko myöskään sarjojen merkityksen paisutteluun. Oma elämä on varmasti tärkeämpää. Tunnetko huoraavasi? Miksei käsikirjoittaja saisi kirjoittaa erilaisia sarjoja?

"Viulistit harjoittelevat monta tuntia päivässä. Käsikirjoittajalla on ihan sama juttu. En mä viitsi ruveta räkimään kattoon ja odottaa, että kaikki tekijät; tuottaja, ohjaaja ja näyttelijät ovat kerran kolmessa vuodessa millilleen kohdallaan."

Aku Louhimiehen Levottomat oli sun käsikirjoitus. Louhimiehestä voisi teettää graniittipatsaan.

"Levottomat oli tietty korjausliike. Se palautti nykynuorison ajankuvan kotimaiseen elokuvaan. Nythän se lajityyppi voi tosi hyvin, ja sen genren elokuvia tehdään paljon. Kuutamolla oli sitä. Katja Kalliolla oli taito kiteyttää kaupunkilaisten naisten ajan vietto vaivattomalla ja humoristisella tavalla."

Kallio tietää, mistä leffamagiikka koostuu. Täydellisesti käsikirjoitettu elokuva lumoaa. Siihen tarvitaan paitsi aikaa ja rahaa, myös sisältöä.

"Dogma oli hieno juttu. Se on vapauttanut ihmisiä. Se muistuttaa, mikä on tärkeätä. Hyvät näyttelijät, hyvä tarina. Thomas Winterbergin Juhlat on mielestäni hienoin dogmaelokuva. "

Se on ihana! Mutta mikä on tämä tuottamasi kohupakkaus Hymypoika? Miten porno se oikein on?

"Kevyen seksiviihteen ystäville se on pettymys. Ei siinä panna tarpeeksi."

Seksi taitaa olla sananakin historiaa. Kaikki on nyt pornoa.

"Viattomuutta ja pornoa. En usko, että nykyään olisi vaikeampaa olla teini kuin aikaisemmin. Porno on lieveongelma."

Leffasta ei tullut isoa hittiä. Oletko pettynyt?

"En. Se menee pikkuhiljaa, jää Suomessa tavoitteen alle, mutta ulkomailla taas käsittämättömän hyvin. Hymypoika oli ensimmäinen tuottamani pitkä elokuva. Projekti oli monessa vaiheessa eri tavoilla vaakalaudalla. Olin siinä syvimmällä messissä. Se tuli uniin, koska olin henkisesti lastannut siihen ihan älyttömän paljon."

Pidätkö Aki Kaurismäen elokuvista?

"Kunnioitan koko sitä pitkää linjaa, minkä se on tehnyt. Tavallaan Akin juttu on läppä. Puhutaan kummallisesti. Mutta se on kehittynyt vitsistä omaksi tyyliksi ja totuudeksi maailmasta. Se on hienoa."

Milloin muut kotimaiset leffat voittavat palkintoja ulkomailla?

"Kaksitoista maata ottaa Hymypojan tällä tietoa levitykseen. Suomalaisen leffan taso voi pian nousta sille tasolle, että täältä tullaan ja lujaa."

Tammikuun alussa Maikkarille hyökkää tuottamasi Käenpesä-sarja. Sitä kanssasi kirjoittava nuori nainen on uhonnut kirjoittaneensa sarjan miehille munat. Esitelläänkö tässä joku sovinistigalleria?

“Käenpesässä on joo sovinistejakin. Ehkä Kaisa Pylkkänen tarkoitti sitä, että pitkien tv-sarjojen miehet ovat kummallisesti jo pitkään pyydelleet anteeksi olemassaoloaan."

Mitä sun kommunismista on tänä päivänä jäljellä?

"Mun poliittiset ajatukset ovat edelleen olemassa, mutta pikkasen solmussa. Ei mulla ole selvää agendaa siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta voimakas tunne siitä, että jotain pitäisi tehdä, on. En ole aktiivisesti mukana politiikassa, mutta koitan jeesata niitä jotka ovat ja uskovat tietävänsä, mitä pitäisi tehdä. Anni Sinnemäki on ystävä, joka onnistuneesti ikonisoi itseänikin koskevaa ajattelutapaa. Hänestä on tullut popidoli niille ajatuksille. Se on tärkeätä. Lisäksi olen lähellä vasemmistoliittolaisia poliitikkoja. Maailmankatsomukseltani en ole kauhean kyyninen, pikemminkin idealisti. Mulla ei ole kauhean vahvoja moraalisia aksioomia oikein mistään."

Huumorintaju kehittyy kun vanhenee?

"Joo. Maailma on aina ollut päin vittua. Totta kai jokainen tekee osansa, ettei se olisi joka kohdasta ihan hirveä, mutta on ihan älytöntä ajatella, että se jotenkin kääntyisi ja kaikki ongelmat poistuisivat."

Etkö pelkää, että toimitusjohtajana, tuottajana ja esimiehenä toimiessa ideologiasi joutuu jonain päivänä koetukselle?

"Totta kai tähtään siihen, että työolot olisivat reilut, mutta kaikki eivät koskaan viihdy. Huvittavaa, sillä onhan tässä se Marxin kuvailema riiston mekanismi, eli ihmiset tekevät duunia ja mä maksan siitä vähemmän kuin sen työn arvo on ja panen fikkaan erotuksen. Siitähän yritystoiminnassa on kysymys."

Harrastat purjehdusta. Onko hyvä toimeentulo tuonut mukanaan muita perverssejä harrastuksia?

"Ei. En tiedä, mihin rahat menevät. Mihin ne menevät? Mulla on neljähenkinen perhe, ja kerskakulutukseen jää aika vähän sijaa. En ole ikinä saanut mitään säästöön, suuremmalti. Asunto on, sekä neljäsosa neljän perheen veneestä. Vuorotellaan. Purjehditaan Itämerellä."

Siellä voit kelailla uusia vallankumouksia?

"Mun missiona on massaviihteen ja sisällön yhdistäminen. Ajattelin joskus niin, että kaikkein kaupallisimminkin menestynyt massaviihde lähtee jostain voimakkaasta sanomasta, mutta ei se aina ole niin. On olemassa ihan aivotonta apinaviihdettä."