Kungfu-lentopallo

Sata saksipotkua per ottelu. Sitä on aasialainen pallopeli sepak takraw.

Jalkapalloa, lentopalloa ja kungfua yhdistävä laji muistuttaa verkkofootbagia: sulkapallokentän molemmin puolin on kolmihenkinen joukkue, palmusta punottu pallo pitää saada verkon yli, käsiä ei saa käyttää.

"Kaakkoisaasialaiset urheilulajit ovat aina halpoja ja saavat kaikki nauramaan", ilmoittaa suomenindonesialainen Galih Bulgamin, 29. Sitten hän karjaisee ja vetää volttipotkun. Alppikadun liikuntasalissa kajahtaa. Sepak takraw on tullut Suomeen.

Myös thai-lentopallona tunnettu laji kehitettiin kuusisataa vuotta sitten Siaminlahdella. Silloin pallot punottiin pihkapalmusta, joka tunnettiin nimellä lohikäärmeen veri. Pomputtelulla treenattiin sotilaiden lihaksia ja mieltä. Ajan myötä laji otti vaikutteita kiinalaisesta potkusulkapallosta jianzista sekä burmalaisesta tanssijalkapallosta chinlonesta.

Nykyään takrawin merkittävin turnaus on Thaimaan kuninkaan järjestämä King’s Cup. Finaalissa kohtaavat usein arkkiviholliset Malesia ja Thaimaa. Maat kärhämöivät kaikesta lajiin liittyvästä. Jopa nimi on pitänyt jakaa: sepak tarkoittaa potkua malaijin kielellä, takraw on thain kieltä ja merkitsee palloa.

Historiapläjäyksen faktat antaa turkikseen pukeutunut nainen salin laidalta. Hän on Suomen Sepak Takraw Liiton perustaja, thaimaalaissyntyinen Vanitsri Tirkkonen.

"Lajilla on suuri potentiaali täällä sisäpelien luvatussa maassa", Tirkkonen sanoo. Ilme on tyytyväinen. Meneillään on liiton ensimmäinen treenivuoro.

Vieressä seisoo monikulttuurista urheilua tukevan Liikkukaa ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibault. Hän näkee Siamin potkupallossa Suomen tulevaisuuden.

"Ensi vuonna järjestämme sepak takrawin SM-kisat. Jos kaikki menee nappiin Suomella on menestyvä takrawmaajoukkue viiden vuoden päästä. Kisahalliin mahtuisi jopa MM-kisat."

Thibault ja Tirkkonen myöntävät, että tavoitteissa onnistuminen olisi pieni ihme. Silti uskoa riittää.

"Suomalaiset ovat jo verkkofootbagin maailmanmestareita. Täällä mukaudutaan nopeasti uusiin urheilulajeihin. On ihmeitä tehty ennenkin."

Tavoitteena on kuulemma salibandyn menestystarina. Tuntematon sähläys nousi 1990-luvun aikana tyhjästä Suomen harrastetuimmaksi sisäpeliksi.

Thibaultin mukaan takraw on kuin salibandyä – sekin sana yhdistää arkkivihollisten kieltä – mutta vauhdikkaampaa.

"Kaikki pelaa!"

Sormi osoittaa kentällä käytävää takraw-mittelöä. Säbässä ei vedellä voltteja. Takrawissa voltti on valttia. Lennokkainta meininki on emomaa Thaimaassa. Taistelulajien luvatulla alueella kurkipotkun osaa melkein jokainen. Ammattilaiset nakkelevat niitä otteluissa kolmen sekunnin välein. Henki salpautuu jo netin tv-koosteita katsoessa. Hidastukset kilipää-kiepsahduksista ovat viihdettä parhaimmillaan. Sepak takraw on kuin luotu televisioon.

Sitä hoetaan, kun kansainvälinen takraw-liitto ISTAF lobbaa lajia olympialaisiin. Tirkkonen kertoo ISTAF:in olleen häneenkin yhteydessä. Jos laji saataisiin juurtumaan Pohjoismaihin, voisi olympialaisiin päästä.

"Sanoimme, että älkää huoliko, toimistomme sijaitsee Olympiastadionilla."

Sitten kentällä nähdään illan ilmavin skorpioni-potku. Kaikki huutavat. Into on tarttuvaa. Olisihan perkele hienoa kun sinivalkopaidassa veivattaisiin Thaimaan juggernautteja vastaan!

Sisäinen skeptikko pakottaa kuitenkin kysymään, eikö Aasian akrobaattipallo ole vähän liian vaikeaa pohjolan kankealle kansalle.

"Ei!"

Tirkkonen sanoo tuntevansa liudan sysisuomalaisia äijiä, jotka ovat pelanneet takrawia jo pitkään.

Yllättävä tieto on heti tarkistettava. Puhelimeen vastaa mainosmies Teemu, 32. Hän kertoo tuoneensa puupallon Bangkokista Espooseen kuusi vuotta sitten.

"Siitä lähtien olemme pelanneet kesäisin Olarin Puolarmaarin puistossa. Kahinoissa on ollut toistakymmentä joukkuetta. Sepakki on hyvää ajanvietettä, vaikka joskus sattuukin loukkaantumisia."

Ja kun härmänmies potkii Siamin palmu-palloa, saattaa nilkka muutenkin muljahtaa.

"Olutta tulee pelaillessa sippailtua. Voi olla nyrjähdyksiin osasyynä sekin."

Suomen Sepak Takraw Liiton vapaamuotoiset harjoitukset Helsingin Diakonissalaitoksen liikuntasalissa joka perjantai klo 17.30–19. Alppikatu 2, vapaa pääsy.