Tekeekö keinoaalto Suomesta surffiturismin kohteen?

Kalasatamaan on sateisesta ja hyytävän tuulisesta illasta huolimatta kasaantunut kourallinen ihmisiä. Parinkymmenen hengen porukasta noin puolet ovat märkäpuvuissa ja loput seuraamassa tapahtumia silmä tarkkana. Black Sabbath soi stereoista ja pieni sauna lämpiää alueen kulmassa. Porukan keskeltä löytyy Atso Andersen, jonka ideasta sai alkunsa suomalainen surffi-innovaatio Artwave.

“Vietin hetken aikaa Atlantissa opettelemassa surffaamista ja tajusin, että jotain pitää tehdä toisin. Siitä seurasi se, että aloin puhua asiasta Aalto-yliopiston Design Factoryssa. Olihan se aika hienoa, kun sanoin äijille, että pitäis tehdä aalto ja he sanoivat, että tehdään”, Andersen kertoo.

Nyt keinoaalto on metrin korkuinen eli sopiva valtaosalle surffareita. Kokeneemmat tyypit saattavat vaatia isompia aaltoja ja sellaisia on tarjolla, jos siipien kokoa ja voimaa lisätään. Aalto syntyy koneesta, joka vetää rannalle kiinnitetystä kontista kahta vedenalaista siipeä. Laite vaatii vähintään neljä metriä syvän, 100 x 3 -metrisen alueen. Keinosurffeja on luotu maailmalla ennenkin, mutta ei tällaista.

“Tämä on luonnonvedessä, kun muut ratkaisut on tehty altaaseen tai jopa niin, että suihkumoottorilla puhalletaan vettä ja sanotaan sitä keinosurffiksi. Tämä on aito oikea surffi”, Andersen sanoo.

Suomessa on yllättävän paljon surffareita siihen nähden, miten paljon harrastus on tähän asti vaatinut. Aalloille pääsee ulkomaan reissuilla Aasiassa, Baskimaalla tai Kaliforniassa. Tai hyisissä olosuhteissa Porissa tai Hangossa muutaman kerran syksyssä. Kohta “härmäsurf” voi saada kuitenkin uuden merkityksen.

“Tää on urbaania surffia ja me on muutettu kaupunkikulttuuria tällä. On hienoa, että Suomisurffarit diggailee ja antaa tukea. Mä näen, että tästä suomisurffarit lähtee maailmalle ja me viedään tätä meidän ratkaisua eteenpäin”, Andersen maalailee ja jatkaa.

“Projektin tässä vaiheessa on tullut hyvin yhteydenottoja. Meidän unelma on tehdä suomalaisella insinöörityöllä surffareille paikka myös suomalaisiin, puhtaisiin järviin. Monet surffipaikat on ruuhkaisia, siellä on saasteita ja ne ei ole turvallisia, kun on vuorovettä, virtauksia sekä kaikenlaisia eläimiä. Suomalaisissa järvissä, valvotuissa olosuhteissa, se voi olla jotain ihan muuta. Jos me vaan onnistutaan, niin Suomeen tulee surffiturismia.” 

“Kuten huomaat, mulla on jalat tukevasti ilmassa tämän homman kanssa.”

Idea laitettiin alulle vuoden 2011 lopulla ja 2012 alkupuolella Pauli Immonen tuli tekemään diplomityötään Artwaven parissa. Tuo diplomityö ei ole vieläkään valmis, mutta tuloksena syntyi patenttihakemus ja projekti pääsi kaupallistamisen alkuun Aalto-yliopistossa.

“Nopeassa tahdissa tuli ajatus siitä, että tehdään ihan luonnollisen kaltainen aalto. Uimahallissa sulkemisajan jälkeen vedettiin ensimmäisiä vetoja ja löydettiin se taika, mikä tässä on. Seuraavissa vaiheissa teimme testejä yhden suhde kymmeneen -kokoisilla pienoismalleilla. Sitten oli aika hakea Tekes-rahoitusta ja me saatiin se. Silloin käynnistyi puolentoista vuoden projekti, jonka tuloksena on syntynyt täysmittainen prototyyppi ja kaupallistettava keksintö”, Andersen kertoo tarinan tähän asti.

Tällä hetkellä yksi laite saa aikaan noin 20 aaltoa tunnissa.

“Jos näitä laitteita on muutama, niin silloin on yhdessä paikassa riittävä kapasiteetti. Suuri osa harrastuksesta on sitä, että melotaan vedessä. Luonnonsurffista se vie jopa 80–90 prosenttia tekemisestä. Jos se hyväksytään myös osaksi tätä kokemusta, niin homma rupeaa toimimaan”, Andersen muotoilee.

Kalasataman hyhmäisessä syysillassa on vaikea edes hahmottaa, millaisia vesiliikunnan keitaita keksinnön avulla voitaisiin Suomen kesäisiin vesistöihin rakentaa. Suomisurffari ei toistaiseksi vaadi paljoa.

“Nyt kaverit on ollut vedessä kaksi ja puoli tuntia ja rantan tullessaan huutavat vaan, että haluan kokeilla toisenlaisellakin laudalla”, Andersen naureskelee.