Docpoint 2015: Hirviö nimeltä Talvivaara

Voiko Talvivaarassa tehdä työtä ja säilyttää itsekunnioituksensa? Miten myrskyn silmään joutuneen kaivosyhtiön työntekijöiden perheet suhtautuvat Talvivaaraan? Näitä ja muita kysymyksiä käsittelee uusi Talvivaaran miehet -dokumenttielokuva, joka sai 27.1. ensi-iltansa DocPoint -festivaaleilla. Elokuvan on ohjannut Markku Heikkinen, jonka aiempia töitä on mm. pornotyöläisyyttä käsitellyt Poikien bisnes -dokumentti.

Markku Heikkinen, mikä sinut sai ohjaamaan dokumenttielokuvia?

Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikesta esittävästä taiteesta, teatterista, elokuvista ja musiikista. Meidän kerrostalossa mulla oli oma näytelmäryhmäkin, joka esiintyi talon asukkaille. Sitten kiinnostuin toimittamisesta, pääsin opiskelemaan Tampereelle ja löysin Tampereen elokuvajuhlilta dokumenttielokuvat ja olin myyty. Karhea todellisuus kosketti. Tein radiotöitä ja myös ohjelmia tv:lle ja sitä kautta avautui tilaisuus tehdä dokumenttejakin. Varsinaisesti opiskelu Taikissa avasi katsomaan dokumentaaria avaralla katseella.

Mikä on tehnyt ohjaajan?

Vilpitön kiinnostus ihmisiin ja maailman hämmästely, sen ihmettely kuinka pienet ihmiset kestävät ja selviytyvät paskamaisissa tilanteissa. Kiinnostus elävään kuvaan, kuvaamiseen ja todellisuuden katoviin hetkiin. Halu saada ihmiset ajattelemaan ja toimimaan paremman, yhteisen maailman puolesta.

Mikä sinua itseäsi sytytti dokumenttisi aiheessa?

Tämä on elokuva, jota minun ei pitänyt tehdä. Tein paluumuuton Kajaaniin vuoden 2011 lopulla pitämään huolta vanhasta isästäni, ja kehittelemään Kainuun kongolaiset -dokumenttia. Talvivaara oli ollut jatkuvasti otsikoissa.

Kaduilla kulkiessani kuulin ikäviäkin juttuja ja huhuja Talvivaaran tuotantoprosessin ongelmista. Työntekijöiden irtisanoutumisten aiheuttamaa hämmennystä. Ja alati kasvavaa pettymystä yhtiön tiedottamiseen: pystyikö Pekka Perän sanaan luottaa?

Tapasin yhtiössä työskennelleitä ihmisiä ja salaperäisyyden verho alkoi kiehtomaan. Menin kamerani kanssa yhtiön laajennushankkeita käsittelevään infoon ja olin nalkissa. En ole koskaan elämässäni missään Suomessa, saati Kainuussa kohdannut sellaisia kansalaisreaktioita; ikua ja huutoa, hammasten kiristystä.  Ilmassa hyvin asiantuntevia kemiallisia termejä ja fysikaalisia mittasuureita viliseviä kysymyksiä,  joiden tiedolliseeseen sisältöön en pystynyt vastaamaan. Kenen hallussa mahtoikaan olla oikea totuus Talvivaaran tuotantoprosessin sadoista yksityiskohdista? Aluksi minua kiinnosti Talvivaara ennen kaikkea tiedon vallan näkökulmasta. Halusin päästä kuvaamaan tätä uudenlaista ”biojalostusprosessia” ja tehdä sitä ymmärrettäväksi itselleni, jos vain mahdollista myös muille. Mutta näkökulmani tarkentui kun se oli suurissa otsikoissa ja vaikeuksissa.

Mikä sinut yllätti dokumentin teon aikana?

Se kuinka hienoja työhönsä sitoutuneita ammatti-ihmisiä parjatussa yrityksessä olikaan. Se kuinka perehtyneitä tavalliset kainuulaiset aktivistit olivat Talvivaaran moniulotteisen tuotantoprosessin kemiallisiin ulottuvuuksiin. Ihmisten tietotaito ja uteliaisuus loi uskoa kansalaisyhteiskuntaan. Ja se kuinka Talvivaara muuttui silmissäni eläväksi myyttiseksi olennoksi, organismiksi, joka elää omaa elämäänsä. 

Mitä meidän pitäisi oppia Talvivaaran tapauksesta? 

Talvivaara  on haastanut järjestäytyneen yhteiskuntamme monin tavoin. Sinällään sen sisässä on suuri inhimillinen draama ja tragedia: halu yrittää ja onnistua, mutta rikastua nopeasti keinoja kaihtamatta. Talvivaaran kriisiytyminen nosti esiin huolen, mihin ja keihin oikeasti luottaisimme suurten kriisien koittaessa? Oliko meillä yhteistä kuntaa, saati kansakuntaa, joka seuraisi viranomaisten hätätiedotteita? Miten ylipäätään kestämme teollisuusprosessien monimuotoisuuksia  ja keskeneräisyyksiä talouselämän pätkittyessä lyhyiksi kvartaaleiksi, joissa työntekijät ovat pelkkiä nappuloita pörssikapitalismin kasvottomissa saleissa?

Mitä aihetta haluat käsitellä seuraavaksi? Mistä aiheista ei suomalaisessa dokumentissa ole vielä puhuttu?

Suomalaisten seksuaalisuutta ja himoa on käsitelty aika vähän. Hyvinvointivaltion arkkitehdit eli 60-luvun vasemmistoradikaalit, jotka perustivat monia yhden asian ihmisoikeusliikkeitä ansaitsisivat elokuvan. Suomalainen masennus myös.

Meillä tulee ensi-iltaan 8.5. ”Olipa kerran seminaari”. Se kertoo pienen, mutta kustanustehokkaan Kajaanin opettajainkoulutusyksikön 113v. historian kautta arvojemme, arvokkuuden kuolemasta. Etsin myös loppurahoitusta Kainuun kongolaiset- elokuvalle, joka kertoo maahanmuuttajien ristikkäisistä identiteetistä ja maahanmuuttajien juurettomuudesta.

DocPoint jatkuu sunnuntaihin 1.2. saakka. Katso ohjelmisto DocPointin sivuilta.
 Lue Henkisesti rikas -blogistin ja Sateenkaarenmaalarin tärpit DocPointiin.
Juttu julkaistu alunperin Extempore Kulttuuriblogeissa.