Vuoden nuoret kuvataiteilijat kielsivät toisiltaan maalaamisen

Vuoden nuoriksi taiteilijoiksi 2014 on valittu kuvataiteilijat Janne Nabb ja Maria Teeri.

Janne Nabb ja Maria Teeri.
Janne Nabb ja Maria Teeri.

Vuoden nuoret taiteilijat jakavat Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin, saavat yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseossa ja näyttelyjulkaisun. Heidän näyttelynsä on esillä Tampereen taidemuseossa ensi kesänä. Sieltä se siirtyy tämän vuoden tapaan Turun Aboa Vetus & Ars Novaan, jossa se on esillä syyskuusta marraskuun alkuun. Nabb ja Teeri ovat järjestyksessään 30. Vuoden nuoria taiteilijoita.

Janne Nabb (s. 1984 Kannuksessa) ja Maria Teeri (s. 1985 Oulussa) asuvat ja työskentelevät Övermarkissa, Keski-Pohjanmaalla. Työpari on opiskellut yhdessä kolmessa eri taidekoulussa eri puolella Suomea vuosina 2004-2011, ja he valmistuivat vuonna 2011 kuvataiteen maistereiksi (KuM) Kuvataideakatemiasta Helsingistä. Yhteisiä teoksia he ovat tehneet vuodesta 2008.

Janne Nabb ja Maria Teeri tutkivat, miten materiaalisen ja immateriaalisen vuoropuhelua on mahdollista visualisoida, havainnollistaa ja konkretisoida eri esittämistavoilla. Löytäminen, kerääminen, uudelleenlöytäminen, esinekokeet, esineiden 'rengastaminen' ja niiden kiertokulun seuraaminen muodostavat työparin tämänhetkisen taiteellisen prosessin noidankehän. Tärkein tekniikka yleensä väliaikaisten teosten rakentamisessa on kuitenkin keskustelu.

Nabb ja Teeri ovat jokunen vuosi sitten kieltäneet toisiltaan maalaamisen, mutta etsivät sille edelleen erilaisia tekosyitä ja kiertoteitä. Nyt esineet käyvät maaleista ja tilat maalauspohjista. Asetelmat, joiden parissa Nabb ja Teeri työskentelevät, voivat rakentua taide- ja löytöesineiden lisäksi myös digitaalisten kuvien, animaatioiden, äänien, arkipäiväisten olosuhteiden tai kodinomaisten tilojen kokonaisuuksista.

Formation on luuppaava 3D-animaatioteos.
Formation on luuppaava 3D-animaatioteos.

Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma aloitettiin vuonna 1984 Tampereen nuorkauppakamarin toimesta, joten ensi vuonna vietetään tapahtuman 30-vuotisjuhlaa. Tapahtuma toimii keskustelun herättäjänä ja nykytaiteen näkyvyyden edistäjänä. Palkinnolla pyritään tukemaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita.

Vuoden 2014 nuoret taiteilijat on valinnut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat museonjohtaja Taina Myllyharjun lisäksi amanuenssi Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä, kuvataiteilijat Janne Laine, Hannu Ojala ja Katariina Salmijärvi sekä näyttelypäällikkö Tapani Pennanen.

Asiantuntijatyöryhmä on jo muutaman vuoden kiinnittänyt huomion Janne Nabbin ja Maria Teerin ajatuksia herättäviin installaatioihin, joissa kommentoidaan taidetta kulutustavarana ja kritisoidaan ajassamme ilmenevää materialismia. Vaikka taiteilijaparin installaatiot saattavat ensi näkemältä vaikuttaa nopeasti kootuilta ja hajanaisilta, on niiden valmistaminen vaatinut pitkäaikaista tutkimusta ja suunnittelua. Kummallakin taiteilijalla on myös lähes taiturillinen piirtämisen taito, josta esimerkkinä Kiasman kokoelmiin hankittu teoskokonaisuus Sisällysluettelo (2011).

1 kommentti

piupalipaupali

23.9.2013 23:06

Övermark eli Ylimarkku on osa Närpiötä ja sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa, ei lähelläkään Keski-Pohjanmaata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi