Cityn Suuri Ravintolaäänestys 2014: Oulu

Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Oulun ravintolaäänestyksen voittajat.

Aki Mursu (oik.) on ylpeä henkilökunnastaan. Myös Tuomas Pelkonen (vas.) ja Saara Pikkarainen (keskellä) ovat ylpeitä kauppurilaisia.
Aki Mursu (oik.) on ylpeä henkilökunnastaan. Myös Tuomas Pelkonen (vas.) ja Saara Pikkarainen (keskellä) ovat ylpeitä kauppurilaisia. Kuva: Sara Ilonen

Toistamiseen triplakultaa!

Kauppuri 5: Paras ruoka, Paras kortteliravintola, Paras palvelu

Mainetta jo ympäri Suomea niittäneellä burgeribaari Kauppuri 5:lla on selkeä ohjenuora, kuinka pidetään oululaiset tyytyväisenä ruokaan.

”Ei anneta anteeksi eli oikotietä hyvään ruokaan ei ole. Kaikki tehdään itse alusta loppuun omalaatuisella ja persoonallisella linjalla”, toteaa burgerikeisariksikin tituleerattu yrittäjä Aki Mursu.

Burgerilista koostuu jo klassikoiksi muodostuneista suosikeista sekä vaihtelevista vierailijoista ja uutuuksista. Kasvissyöjien lista on laajentunut, sillä nykyään Kauppurin hamppareiden väliin saa pyytäessä vegepihvin.

Kauppuri äänestettiin tänä vuonna ruokatunnustuksen lisäksi Parhaaksi kortteliravintolaksi. Vaihteleva noin 30 oluen valikoima tarjoaa piristävää vaihtelua nautittavaksi niin burgerilla kuin ilmankin. 

”Meidän henkilökunta on myös kiinnostunut juomapuolesta. Juomasuosituksia annetaan ruoka-annosta miettien eikä myydä vain sitä, mitä pitäisi saada pois varastosta pölyttymästä”, Mursu tuumaa tiskin suuntaan nyökäten.

Ammattitaitoinen henkilökunta saa kiitosta myös Paras palvelu -tittelillä.  Asiakkailta kysyessä esiin nousee aito ystävällisyys ja rento meininki, ihan kuin oltaisiin tuttavia. Myös Mursu on ylpeä henkilökunnastaan.

”Meille on jokainen työntekijä päätynyt mukaan luontevasti. Aina oikeanlaista työntekijää ei löydä edes 150 hakemuksen seasta vaan moni päätyy kauppurilaiseksi sattumalta. Henkilökunta on myös itse mukana vaikuttamassa uusien työntekijöiden valintaan, joten yhteistyö pelaa hyvin”, naurahtaa Mursu.

Mursu suosittelee: Chili Originale pekonilla ja Founders All Day IPAlla alas huuhdottuna.

Top5: ruoka

1.     Kauppuri 5
2.     Pannu
3.     Amarillo
4.     Istanbul
5.     Toripolliisi

Top5: Kortteliravintola

1.     Kauppuri 5
2.     Wood Bar
3.     Joku Paikallinen Pubi
4.     Urheiluravintola Kenttä
5.     Public House Pivo

Top5: Palvelu

1.     Kauppuri 5
2.     1bar
3.     Wood Bar
4.     Nuclear Nightclub
5.     Cafe Kuluma


45 Specialin perinteisissä kesäkauden avajaisissa väkeä riitti tungokseksi asti.
45 Specialin perinteisissä kesäkauden avajaisissa väkeä riitti tungokseksi asti. Kuva: Veera Uutinen

Ovet auki joka päivä

45 Special: Paras baari, paras keikkapaikka

Vuosittain Suuren Ravintolaäänestyksen titteleitä pokaava 45 Special valikoitui tänä vuonna Parhaaksi baariksi ja Parhaaksi keikkapaikaksi.

”Menestys näkyy ihan arjessa ja jonoja keikoille riittää. Kuluneen kevään parhaimpiin keikkoihin kuului ainakin Samuli Putro, Stam1na ja karismallaan vaikuttanut Olavi Uusivirta. Hyvästä keikasta ja keikkapaikasta ei aina kerro täysi talo, vaan tunnelma merkitsee enemmän”, arvioi ravintoloitsija Ilpo Sulkala.

Nimekkäitä keikkoja on viime aikoina 45 Specialissa riittänyt, mutta baari ei rakenna ohjelmaansa pelkästään keikkojen ympärille. Monipuolinen Nelivitonen tarjoaa erilaisia klubi-iltoja, dj-settejä, opiskelijabileitä, jameja, stand-uppia ja maistuvaa ruokaa.

”Kyllä se monipuolinen tarjonta on varmasti meidän suosion takana. Jokaiselle on jotakin ja ohjelmaa riittää maanantaista sunnuntaihin. Nyt kesällä meillä alkaa myös Battle of Bands -bändikilpailu”, toteaa Roope Sulkala tiskin takaa.

Monipuolisuus-sana toistuu myös asiakkaiden suista, kun heiltä kysytään miksi 45 Special on paras.

”Tänne voi tulla kahville, kaljalle, syömään tai tanssimaan”, toteaa eräs asiakas patiolla istuessaan.

Asiakas suosittelee: Punkkukola kourassa kreisibailaamaan yläkertaan tai tanssimaan kuin idiootti alakertaan.

Top5: Baari

1.     45 Special
2.     Nuclear Nightclub
3.     Wood Bar
4.     1bar
5.     Cafe Kuluma

Top5: Keikkapaikka

1.     45 Special
2.     Nuclear Nightclub
3.     Tähti
4.     Wood Bar
5.     Joku Paikallinen Pubi


Lauantaisin Glorian tanssilattia on lähes aina täynnä.
Lauantaisin Glorian tanssilattia on lähes aina täynnä. Kuva: Pub Gloria

Menomesta aikuiseen makuun

Gloria: Paras bailupaikka

Vuoden bailupaikaksi äänestettiin tänä vuonna Gloria. Glorian erottaa kategorian kanssakilpailijoista paikan korkeammat ikärajat. Perjantaisin ja lauantaisin bailukansalta vaaditaan 24 ikävuotta, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin riittää 20 vuotta.

Ravintolapäällikkö Pasi Honkamaa arveleekin juuri aikuisempaan makuun suunniteltujen ikärajojen olevan paikan suosion salaisuus. Myös kaksi erilaista puolta tanssilattioineen tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden valita meno fiiliksensä mukaan.

”Suurta kiitosta on saanut myös se, ettei meillä olla perjantaisin tai lauantaisin sisällä pipo taikka lippis päässä”, paljastaa Honkamaa.

Vaikka Glorian kiireisin ilta on k-24 lauantai, ei Gloria ole pelkästään viikonloppupaikka. Sen takaa baarissa järjestetyt erilaiset opiskelijabileet ja sunnuntainen, varsinkin kaupungin ravintolahenkilökunnan keskuudessa suosittu, Pro Sundays, jolloin tanssijalkoihin saa liikettä edullisten juomatarjousten voimin.

Top5: Bailupaikka

1.   Gloria
2.   45 Special
3.   Kaarlenholvi
4.   Apollo Live Club
5.   Wood Bar


Tuban brunsseilla riittää valinnan varaa jokaiselle nälkäiselle.
Tuban brunsseilla riittää valinnan varaa jokaiselle nälkäiselle. Kuva: Sara Ilonen

Brunssi on herkullista ruokaa hyvässä seurassa

Tuba: Paras brunssi

”Tuban brunssista tekee Oulun parhaan hyvä hinta-laatusuhde ja viikoittain vaihtuvat teemat. Aina on tarjolla jotain uutta ja asiakkaiden toiveet otetaan meillä lämmöllä vastaan. Brunssibuffetissa on paljon valinnan varaa ja reilusti kasvisvaihtoehtojakin”, arvioi Italian Sisiliasta tavoitettu ravintoloitsija Anne Mikkola Tuban menestyksestä.

Parhaan brunssin tunnustuksesta ilahtunut Mikkola aikoo tuoda matkaltaan Italian inspiroimia brunssiteemoja tuliaisena ja kiitoksena Tuban asiakkaille.

”Täällä Sisiliassa olen kokkaillut paikallisen mentorini kanssa, joten ainakin sisilialainen brunssi on tuloillaan. Aion myös pistäytyä Roomassa, joten luvassa on myös roomalaisia makuja”, paljastaa Mikkola iloisena.

Yksinään ei brunssille lähdetä ja seura on tärkeä osa viikonlopun herkutteluhetkeä.

”Ihmiset ovat olleet heti alusta lähtien innostuneita  meidän brunssista. On ollut mahtava nähdä kuinka Tuba on ollut mukana luomassa oululaista brunssikulttuuria. Brunssille tullaan treffailemaan kavereita ja sukulaisia sekä nauttimaan hyvästä ruuasta ajan kanssa. Onpa brunssille saapunut toisiaan tapaamaan neljä lapsiperhettäkin” Mikkola kertoo.

Asiakas suosittelee: lauantaina kuohuviinille ja brunssille ystävien kesken.

Top5: Brunssi

1.     Tuba
2.     Puistola
3.     Kauppuri 5
4.     Wood Bar
5.     Urheiluravintola Kenttä


Aurinko hellii Keltaisen Aitan patiokansaa Oulun Torilla.
Aurinko hellii Keltaisen Aitan patiokansaa Oulun Torilla. Kuva: Sara Ilonen

Oulun suurin patio on suosituin patio

Keltainen Aitta: Paras terassi

Paras terassi, tai oululaisittain patio, vaatii tarpeeksi tilaa, hyvää juomaa ja mahdollisimman paljon aurinkoa. Nämä kaikki yhdistyvät Oulun suurimmalla patiolla Keltaisen Aitan kyljessä.

Keltaisen Aitan patiota ei turhaan valita jälleen Parhaimmaksi terassiksi. Patiolla riittää asiakkaita, vaikka pieni sadekuuro yllättäisikin. Sijainti patiolla ei voisi olla parempi, sillä aittapubin 700 asiakaspaikkaa ovat Oulun kesän vilkkaimmalla paikalla, Oulun torilla.

Aika Keltaisen Aitan patiolla kulkee kuin siivillä, kun tarkkailee torilla satoaan myyviä kauppiaita, Toripolliisia kuvaavia turisteja ja hetkeksi arjen kiireiltään pysähtyneitä kaupunkilaisia.

Aukealla paikalla myös aurinko suosii terassille kulkevaa ja mikäli pilvet eivät ole esteenä, paistaa Keltaisen Aitan patiolle aina aurinko jostain kulmasta.

Toimittaja suosittelee: Kylmä juoma, kuuma päivä ja rutkasti aikaa tarkkailla torin vilinää.

Top5: Terassi

1.    Keltainen Aitta
2.    Cafe Kuluma
3.    Jumpru
4.    1bar
5.    Wood Bar


Parempaa kuin Intiassa!

Garam Masala: Paras etninen

Älä anna vaatimattoman näköisen Garam Masalan ulkonäön pettää.
Älä anna vaatimattoman näköisen Garam Masalan ulkonäön pettää. Kuva: Sara Ilonen

Älä anna ulkonäön hämätä! Ulkoa katsottaessa Garam Masala ei Pepsi-logoineen vaikuta juuri joka toisessa kulmassa kummittelevaa peruspitseriaa kummoisemmalta. Sisustus on vaatimaton, mutta itämaisen arkinen. Tiskin takana hymyilee asiakkaitaan lämmöllä tervehtivä henkilökunta.

Parhaimman etnisen ravintolan titteliä ei Oulussa yksinkertaisesti voi antaa millekään muulle ravintolalle kuin Garam Masalalle. Aseman läheisyydessä sijaitseva pieni intialainen ravintola on kylillä tunnettu ystävällisestä henkilökunnastaan ja uskomattoman maukkaasta ruuastaan.

”Edes Intiassa intialainen ei maistunut yhtä hyvälle! Täällä maku on vieläkin täyteläisempi!” sanoikin eräs Intiassa seikkaillut reppureissaaja Garam Masalassa syödessään.

Toimittaja suosittelee: Taivaallinen fish curry valkosipulisella naan-leivällä ja jälkkäriksi ihana chai-tee.

Top5: Etninen

1.    Garam Masala
2.    Istanbul
3     Olimpos
4.    Indian Cuisine
5.    New Bombay


Nisukahaville Rotuaarille!

Cafe Bisketti: Paras kahvila

Anne Kuukasjärvi esittelee Bisketin leivonnaistarjontaa.
Anne Kuukasjärvi esittelee Bisketin leivonnaistarjontaa. Kuva: Sara Ilonen

Lähes poikkeuksetta kahvila Bisketti on vienyt voiton Cityn Suuressa Ravintolaäänestyksessä. Tämä ei liene Bisketin väkeä yllättävän?

”Itse asiassa tänä vuonna uutinen on ainakin osittain yllätys. Viime aikoina meille on ilmestynyt lisää kilpailua lähialueelle, mutta onneksi kanta-asiakkaat säilyvät”, uutisesta ilahtunut vuoropäällikkö Anne Kuukasjärvi toteaa.

Yksi varma vetonaula Bisketillä on ja se on nisuvalikoima. Laaja ja edullinen makean leivonnaisen valikoima houkuttelee asiakkaita vuosi vuodelta kahville Biskettiin. Yksi on kuitenkin ylitse muiden:

”Korvapuusti, sehän se on!” Kuukasjärvi vinkkaa vitriinin jättimäisiin puusteihin päin.

Henkilökunta suosittelee: Kesäinen oman leipomon mansikkakakkupala.

Top5: Kahvila

1.     Cafe Bisketti
2.     Coffee House
3.     Strada
4.     Cafe Rooster
5.     Wood Bar


FitWokin pojat kokkaavat terveelliset ja nopeat kasvisruuat!
FitWokin pojat kokkaavat terveelliset ja nopeat kasvisruuat! Kuva: Sara Ilonen

Terveellistä ja nopeaa

FitWok: Paras kasvisruoka

”Tuoreet raaka-aineet ja herkullinen kastike”, vastaa FitWokin yrittäjä Japi Pistokoski, kun häneltä kysytään reseptiä kaupungin parhaimpaan kasvisruokaan.

Terveellisemmän pikaruuan konsepti toimii simppelisti.  Tilaat ruokaasi riisiä, nuudelia tai kasviksia pohjaksi, valitset sekaan proteiinit ja kasvikset sekä päälle soosin. Variaatioita on monia ja voit valita annoksesi lihalla tai jopa täysin vegaanisena.

”Kysyntää FitWokin kaltaiselle paikalle on selkeästi ollut, sillä Oulusta on ollut aiemmin hankala löytää täysin vegaanista ruokaa”,  Pistokoski kertoo.

Monipuolisen listan antimet ovat maistuneet niin perheen pienimmille kuin ikäihmisillekin ja hyvää palautetta on kertynyt piristämään yrittäjän arkea.

”Hauskoja palautteita ovat ihmisten servetteihin raapustamat viestit! Parasta palautetta on kuitenkin eräs kanta-asiakas, joka ei koskaan hymyile eikä kiitä. Silti hän palaa aina takaisin syömään vähintään viisi kertaa viikossa”, nauraa Pistokoski.

Pistokoski suosittelee: kasvispohja, tofu, cashew ja garlic&blackbean-kastike. Täysin vegaaninen vaihtoehto.

Top5: Kasvisruoka

1.     Fit Wok
2.     Tuba
3.     Kauppuri 5
4.     Garam Masala
5.     Olimpos


Jos et ole sitä vielä maistanut, niin mars DaMaxiin majoneesikänkylle!
Jos et ole sitä vielä maistanut, niin mars DaMaxiin majoneesikänkylle! Kuva: Sara Ilonen

Oululaista legendaarista majoneesikänkkyä

Da Max: Paras yöruoka

Vaikka burgerit ja lähiruoka ovat valtaamassa oululaisten ravintolamieltymyksiä, on yksi ylitse muiden: majoneesikänkky. Muualla Suomessa kummeksuttua herkkua parhaiten ja yönkulkijaystävällisin kellonajoin tarjoaa Da Max Kauppurinkadulla.

Känkky ei ole mikään tavallinen pitsa, vaan se leivotaan rakkaudella rasvaiseksi eikä yölliseen aikaan kaupungilla vaeltavan juhlijan mielessä vilise välttämättä mikään muu. Keskeisellä sijainnillaan, vuosien kokemuksella ja uudistuneella ilmeellään Da Max tarjoaa yölliseen aikaan täyteläisen makuelämyksen viihtyisässä ympäristössä.

Asiakas suosittelee: Mitä tahansa, kunhan siinä on majoneesia ja se on kebablätty.

Top5: Yöruoka

1.     Da Max
2.     Kauppuri 5
3.     45 Special
4.     Hadia
5.     Da Mario


Uusi kahvila huokuu entisajan henkeä

Cafe Rooster: Paras tulokas, paras sisustus

Vuoden tulokkaana palkittu Cafe Rooster on raikas ja kaivattu lisä oululaiseen kahvilakulttuuriin.  Roosterin toimitusjohtaja, Tomi Kukkonen, kertoo kahvilan löytäneen paikkansa kaupunkilaisten keskuudessa.

”Lähdimme tekemään hieman erilaista paikkaa ja meillä oli pieni pelko, miten ihmiset löytäisivät meidän tyylisen paikan. Väki löysi Roosteriin kuitenkin yllättävän nopeaa. Varsinkin kanta-asiakkaiden saaminen on lämmittänyt mieltä!” toteaa Kukkonen.

Cafe Roosterin erottaa muista kaupungin kahviloista oman tyylinen yksityisyrittäjyys. Rooster tekee sitä, mitä he itsekin haluaisivat löytää kahviloiden kentältä. Ruokalistalla panostetaan siihen, että raaka-aineet ovat aina mahdollisuuksien mukaan luomua ja lähiruokaa.

”Meillä on sellainen skandinaavinen look”, kuvailee Kukkonen parhaaksi palkittua Cafe Roosterin sisustusta.

Koska Rooster sijaitsee historiallisessa Riekin talossa, on sisustuksessa otettu huomioon erityisesti kunnioitus vanhaa puutaloa kohtaan. Sen varmistamiseksi sisustus tilattiin alan ammattilaiselta, sisustussuunnittelija Anne Kososelta.

Vanhat pinnat on käsitelty lempeästi uuteen eloon ja sekä tapetit että seinille ripustetut taulut huokuvat vintagea. Myös terassilla vallitsee entisajan huviloiden henki.

Tarjoilija suosittelee: Viikonloppuna ajan ja ystävien kanssa terassille lohiburgerille. Kylkeen keltainen limppari tai Stallhagenin hunajaolut Ahvenanmaalta.

Top5: Tulokas

1.     Cafe Rooster
2.     Cocktail Company
3.     Rock Pub 82
4.     Urheiluravintola Kenttä
5.     Tuba

Top5: Sisustus

1.     Cafe Rooster
2.     1bar
3.     Graali
4.     Cocktail Company
5.     Wood baari


Puolan lippuja ja menneitä muisteja

Lentävä Lautanen: Paras lopettanut

Lentävästä Lautasesta ja sen merkityksestä oululaisille on vielä raskasta puhua. Vuoden vaihteessa ovensa sulkenut kaupungin kapakka ehti vuosien saatossa jäädä monen oululaisen sydämeen. Sukupolvien ajan Lentävä tarjoili oululaisille ruokaa, musiikkia ja oululaista menoa.

”Lentävä lautanen oli mun isomummin perustama ravintola. Kolme leskinaista perusti sen omaksi ilokseen. Ensimmäinen ainaki Oulun, jos ei koko Suomen, hamppari tehtiin Lentävässä lautasessa. Naikkoset kävivät oikeen jenkeissä opissa”, muistelee Emilia Saarela sukunsa tarinoita.

Kaikki muistavat Lentävän ja parhaimmat muistelot tulevatkin suoraan asiakkaiden suista:

”Kaks Puolan lippua oli aika kosminen kokemus, siihenhän tuli 50% minttuviinaa ja 80% punasta absinttia. Sekoitussuhteista ei voi puhua, koska nehän eivät sekoittuneet (ennen kuin vasta vatsassa). Lentävä oli semmonen paikka, minne tahto aina sateella tai pimeällä. Välitön ja rento. Koskaan ei ollut tappeluita ja vessaan pääsi lyhyellä jonotuksella. Joskus kävin siellä jopa selvin päin jaffalla, jos oli kesä ja kuuma. Hyvää musaa aina!”

”Ekana Lentävästä tuli mieleen, kun Helsingissä istuskeltiin jossain ja puheeksi tuli Lentävä Lautanen. Tällöin paikalle pärähti tuntematon jantteri mölisten "KUKA PUHU LENTÄVÄSTÄ LAUTASESTA" ja sitten alkoikin valtava paikan ylistäminen. Good times.”

”Siellä näin ekkaa kertaa Sydän, sydän -bändin. Kitaristi oli alasti, maalattuna siniseksi ja karkotti vanahoja herrasmieskantiksia ovelta olemuksellaan. Kerran olin kattomasa Abduktiota livenä. Olin iliman paitaa ja liian pienisä boksereisa, jokka tais olla oikiasti lapsille…”

RIP Lentävä Lautanen.

Rakkaudella, Oulu

Top5: Lopettanut

1.     Lentävä Lautanen
2.     Club Teatria
3.     Winger
4.     Linja 25
5.     KATUkahvila


Menivätkö voitot oikeisiin osoitteisiin? Kerro oma mielipiteesi kommenteissa.

18 kommenttia

mkk14

8.6.2014 03:05

Winger löytyy Aleksanterinkadulta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JackTheRipper81

8.6.2014 09:22

Wingeri ei ole lopettanut toimintaansa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Parempaa

8.6.2014 09:43

Top5 ruoka, sijalla 3 Amarillo?! Mitä h*lvettiä ihmiset?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiina Tuulukki

8.6.2014 11:21

Itkettään alko...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zirppu

8.6.2014 19:23

Fitwokin väki on koppavaa, asiakaspalvelun tasoon saisi kovastikin kiinnittää huomiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaahas.

8.6.2014 19:25

Kauppuri 5: paras palvelu. Jotain on vissiin muuttunu,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eelh

8.6.2014 21:55

Graalissa on kans ainaki vakkarikävijöille hyvä palvelu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mudler

9.6.2014 00:00

Cafe Kuluma top-vitosessa parhaassa palvelussa? Jos äkkiseltään pitäisi miettiä joku baari, jossa on hidas palvelu, niin Kuluma tulee kyllä ensimmäisenä mieleen. Juomaa saa aina odottaa sormia pöytään naputellen ja sitten kun toivonkipinä iskee, että ehkä seuraavana jo viimein on minun vuoro niin alkaa tulishow ja taas odotellaan odottamisen perään. Toinen huvittava tekijä noilla listoilla on Wood baarin huippupärjääminen käytännössä joka kategoriassa. Siellä on kyllä hyvä palvelu, eikä juomaa tarvitse kauaa odottaa ja juomat myös kohtuuhintaisia, mutta en nyt silti kokonaisuutena sitä ihan joka kategoriassa top-vitoseen laittas. Ihan hyvä "pystypaikka" kaikesta huolimatta käydä muutamalla ennen paikan vaihtoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kröh

16.6.2014 19:11

kuluma ei olekkaan mikään viinan mättöämispaikka.. siellä panostetaan juomien tekemiseen ja sen paikan juttu on nimenomaan omalaatuisuus mihin kuuluu tulishow drinkkejä, se viihdyttää ihmisiä eikä mielestäni sellaiseen paikkaan pidä mennä jos ei jaksa odottaa vähä kauemmin juoman tilaamista.

mitäs mitäs?

9.6.2014 01:14

Mites tuo wood bar muka on jokapaikassa sijoilla? ei oo kukmmonen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

seuvo

9.6.2014 01:42

Mitä ihmettä! Graali ei ole missään listoilla. Palvelu on Oulun parasta, tunnelma mainio ja tuotteita löytyy joka lähtöön.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MarcusKamp

9.6.2014 08:46

Menomestojen listalle päässyt Woodbar? :-D
Samalla ajatuksella siihen olisi voinut lisätä kaikki muutkin sumuiset Oulun lähikuppilat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pirssimies

9.6.2014 19:33

Kaupungin kurjinta palvelua olen saanut kauppuri vitosessa. Miten ihmeessä on äänestyksessä pärjänny? Palvelualtis menomesta petrelli puuttuu kokonaan listoilta. Tuban menestyksen ymmärrän. Hyvä paikka, vaikka on hieman syrjässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pöytä

9.6.2014 23:07

Kauppuri 5:ssa hyvä ruoka, paska palvelu. Ja mikä ihme se on että pöytään ei saa mennä ennekuin tilaa? Mene siinä kassalle ilman pöytäpaikkaa ja sitten jännitetään että taasko pitää syödä seisaaltaan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oma napa eka!

10.6.2014 05:09

No mites sitten muut jotka ovat ennen sinua tulleet ja ovat tilaamassa? Eivätkö he ansaitse mielestäsi saada ensimmäisenä paikan kun ovat ekana tulleetkin?

Pöytä

14.6.2014 09:05

"Oma napa eka" taitaa olla ravintolan henkilökuntaa?

Sama homma niillä kaikilla muillakin on. Ensin pitäisi olla pöytä jossa syödään ja sitten tilataan. Kyllähän tuo tuntuu toimivan kaikissa muissa ravintoloissa ihan hyvin, vai mitä mieltä olet ?

johan on

11.6.2014 14:26

Grill It! ei Top 5 ruoassa? Onko kukaan teistä käynyt siellä syömässä pihviä? Suosittelen lämpimästi testaamaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HaiRam

17.10.2014 14:16

TOP5: Etninen
paras etninen
1. Garam Masala (sen perusteella, mitä ???? ilmaista ruokaa)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi