Le Petit Chaperon Rouge uudistui: viinibaari tarjoilee nyt myös ruokaa

Kanavarannan ranskalainen viinibaari sai uuden keittiön.

Kanavarantaan puolisentoista vuotta sitten avattu ranskalainen viinibaari Le Petit Chaperon Rouge sai vuodenvaihteessa tuliterän keittiön. Uusi ruokalista on sitä, mitä baariin alunperinkin kaavailtiin.

“Tarkoituksena oli aina avata ravintolatyyppinen viinibaari, mutta keittiön rakentaminen vanhaan rakennukseen on haasteellista”, kertoo Marleena Niveri, baarin omistaja.

Asiakkaat ovat Niverin mukaan toivoneet ruokaa Chaperonin valikoimaan jo pitkään. Hän on tyytyväinen voidessaan nyt tiedottaa, että asiakkaiden toiveet ovat toteutuneet.

Listan annokset ovat kooltaan jotakin alku- ja pääruoan väliltä. Maut ovat rikkaita, mutta raikkaita, annokset kauniita ja viinibaarin tyyliin sopivia. Hinnat pyörivät kympin hujakoilla, ja vain jaettavaksi tarkoitettu, isompi leikkelelautanen on kalliimpi, 14 euroa. Chaperonista luvataan, että tarjolla on aina vähintään yksi kasvis-, yksi liha- ja yksi kala-annos sekä risotto. Kaikki tehdään alusta asti itse – myös leipä, joka leivotaan päivittäin.

Ravintola sai tietenkin uudistuksen myötä uuden keittiömestarin. Hän on Joonas Alhainen.

“Ruoassa ei ole varsinaisesti tiettyä linjaa, mutta sitä voisi kuvailla ranskalaiseksi ja italialaiseksi, johon yhdistellään vähän suomalaisuutta. Simppeliä, yksinkertaista ja hyvää ruokaa, jossa käytetään mahdollisimman paljon kauden raaka-aineita”, Alhainen kertoo.

Erityisillallisiakin on nyt mahdollisuus järjestää, ja ensimmäinen sellainen on 14. helmikuuta ystävänpäivän kunniaksi. Neljän ruokalajin illallinen maksaa 39 euroa, ja ruoille paritettu viinipaketti 35 euroa. Varaukset tehdään sähköpostilla tai puhelimella, muutoin baariin ei oteta varauksia, sillä se halutaan pitää aina avoimena walk in -asiakkaille.

Viinibaarissa pääosassa on hyvästä ruoasta huolimatta viini. Chaperon keskittyy luonnonläheisiin, eurooppalaisiin viineihin, ja remontin yhteydessä viinilistaa kehitettiin. Samalla palkattiin uusi sommelier, Justus Mättö, joka on erityisen kiinnostunut pienistä, luonnonmukaisista viinintuottajista.

“Pienten tuottajien viineissä on usein enemmän sydäntä ja sielua. Pienillä alueilla viljeltävät viinit ovat myös omaleimaisempia”, Mättö sanoo.

Baarin nimikkohenkilö Hilkkakin (le petit chaperon rouge = pieni punahilkka) on uudistuksesta innoissaan. Hyväntuoksuinen ruoka tekee koirasta onnellisen. Baarin omistaja kuitenkin varoittaa, että sen syöttämistä täytyy voida vastustaa.

“Hilkalla on herkkä vatsa.”

Le Petit Chaperon Rouge, Kanavaranta 3 C 9. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi