Urbaani löytöretkeily on aitoa arteenetsintää

Lukuisat mielenkiintoiset unohdetut kohteet, jotka odottavat yhä löytäjäänsä, ympäröivät meitä. Katso, kuinka niitä voi löytää.

Kuva: Creaturart / Fotolia

Suomalaiset ovat ulkoilmakansaa, varsinkin lämpimään vuodenaikaan. Meillä on ihania metsäpolkuja, niittyjä, puistoja, vanhoja kyliä ja rakennusrykelmiä, joiden tuomasta näkymästä ja tunnelmasta saamme nauttia. Mutta jäiköhän silti jotakin näkemättä?

Meitä ympäröivät lukemattomat mielenkiintoiset kohteet, jotka aika yrittää niellä jäljettömiin. Ne vain odottavat etsijäänsä. Nämä kohteet ovat useimmiten mielenkiintoisella tarinalla historioituja paikkoja ja rakennuksia, joita ei helposti kirjoista löydä. Urbaani löytöretkeilijä on kiinnostunut juuri näistä kohteista ja tarinoista.

"Suomessa on kolme tabua aihetta, joiden kirjoittamisesta vaietaan. Nämä ovat yksinäisyys, kuolema ja rappio. Meitä kiinnostavat nämä vaietut aiheet."

Näin kirjoitetaan Urbanex Ninja -sivustolla, jonka tarkoituksena on innostaa urbaaniin löytöretkeen. Sivustoa pyörittävät nimettömät ylläpitäjät, jotka kertovat aloittaneensa löytöretkeilyn jo 10-vuotiaina.

Mukaan voi hypätä kuka tahansa urbaani arteenetsijä, joka haluaa rikastuttaa hylättyjen paikkojen skeneä. Sivustolta löytyy tarina muun muassa Espoon hylätystä mielisairaalasta, yksinäiset Rapalan luolat sekä upeat kuvat laivojen hautausmaalta.

Miten kohteita voi löytää?

  1. Tärkeintä on pitää silmänsä auki. Koska kohteet ovat vanhoja ja villin luonnon imaisemia, on tärkeää osata katsoa läpi puiden ja sammaleen. Löytämistä helpottaa myös, jos tietää tutkittavan alueen historiaa.
  2. Avuksi kannattaa ottaa Helsingin kaupungin tarjoama karttapalvelu, jossa on Ilmakuvia vuodesta 1932 lähtien, ja josta voi seurata myös Helsingin kehitystä.
  3. Etsintään ei kannata lähteä ilman kameraa ja muistivihkoa, joilla dokumentoida löydetyt havainnot. Hylätyissä taloissa saattaa olla entisten asukkaiden tavaroita, joista voi päätellä siellä asutun vuosiluvun. Näitä ovat muun muassa valokuvat, lehdet, lasten lelut ja muut tavarat. Kiinnitä huomiota!
  4. Tarkastele talon rakennetta ja ympäristöä kartoittaaksesi mahdollisia hylkäämisen syitä. Onko talossa jälkiä esimerkiksi tulipalosta?
  5. Lataa itsesi seikkailumielellä ja runsailla eväillä, sillä kohteet vaativat paneutumista ja tarkkaa etsintää – muutenhan ne olisivat jo kaikkien tiedossa. Kärsivällisyys on avainasemassa.

Löydettyjen kohteiden suoria osoitteita ei julkaista, sillä kohteita pyritään suojelemaan, mutta internetiin lisätyt hylätyt kohteet on helppo löytää, kun on vähän aikaa löytöretkeillyt.

Katso alla oleva Urbanexin video siitä, kuinka kohteita voi löytää. Onnea matkaan!

1 kommentti

Urbanex Ninja

17.3.2017 19:00

Pitää tietysti muistaa ettei löytöretkeily ole varsinaista aarteidenetsintää, vaan että löydettävä aarre on enemmänkin kuvainnollinen termi hylättyjen paikkojen löytämiselle. Kiitos maininnoista ja hyviä seikkailuja!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi