Kidutusvälineiden viraalimarkkinointi

Netittömyydessäkin on etunsa. Esimerkiksi sellainen, ettei yhtään tiedä, paljonko kirjan vieressä lepäävä juoma on maksanut lentokentän baarissa. Wlania ei ole, joten voi ottaa toisen. Vessamatkalla kannattaa tosin kävellä selkä valuutanvaihtopisteen kurssitaulua vasten. Jouduin tällaiseen tilanteeseen vähän aikaa sitten. Kirja oli Jo Nesbøn uusin, kaivaten odotettu Panssarisydän. Kirjassa norjalaisia neitejä murhataan Kongossa riehuneen Leopold kakkosen kehittelemällä kammottavalla kidutusvälineellä, Leopoldin omenalla, jonka kuvaus on paljon velkaa Saw-elokuville.

En ole tavannut ihmistä, joka ei olisi edes salaa kiinnostunut kidutusvehkeistä. Tämän vuoksi kiermurtelin penkillä janoten tietoa siitä, onko Omena ollut oikeasti käytössä Kongossa, missä Leopold on tepastellut valkoisessa safarihatussa orjuuttaen, raiskaten, ryöväten kumia ja norsunluuta. Ensimmäisenä nettiin päästyäni googletinkin "Leopoldin omenan". Kalevalle haastattelun antanut Nesbø kertoo vekottimen olevan sairaan mielikuvituksen tuotosta. Tein silti haun myös englanniksi päätyen jenkkifoorumille lukemaan reaktioita Omenasta: "Nasty!"

Joku on kaivanut esille Van Boorst -antiikkikaupan nettisivut, missä on myynnissä Omppuja ja muita Kongon kidutuksia. Jos on lukenut Nesbønsa kunnolla, tietää viileän mielisairaalta näyttävän Van Boorstin olevan hahmo Panssarisydämestä. Myynnissä ollut Omenakin on sivujen mukaan "myyty Norjaan". Antiikkikaupassa on myynnissä myös maalaus Leopoldista, ilmeisesti sama mikä kirjassa roikkuu kauppiaan sängyn päällä.

Van Boorstin antiikkikauppa on kiehtova, ei pelkästään kidutusvälineittensä vuoksi, vaan nettisivuna. Onko se Nesbø-fanin projekti, onko kustantajan/kirjailijan taustatiimi tehnyt sen osaksi mainoskampanjaa? Omenan mukaan luvatut piirustukset ainakin näyttävät tökeröiltä, samoin kuva Omenasta pirttipöydän päällä. Sivun tausta ei selvinnyt, mutta idean keksinyt on ehdottomasti tiennyt mitä lukija tekee - googlettaa Omenan, aivan kuten minäkin. Sivu ei pyri huijaamaan; yhteys kirjaan on niin selvä antiikkikauppiaan nimen vuoksi. Vaikka Leopoldin omena ei ole tosielämässä ollut muuta kuin norjalainen Nesbøn suuhun juuttunut valkeakuulas, netissä sitä on pidetty aitona asiana.

Fiktiivisten kulttuuriteosten hahmoilla (wow, tulipa aikuinen olo edellisistä sanoista) on markkinoitu ennenkin. Maailman mahtavimman Breaking Bad -sarjan liero asianajaja Saul mainostaa netissä palveluitaan isyystodistuksista huumejuttujen paljousalennuksiin. Sarjasta tuttu Save Walter White -sivukin on olemassa. Sarjassa syövästä kärsivän Walterin poika perustaa nettisivun, missä voi lahjoittaa rahaa syöpähoitoihin. Oikealla sivulla voi oikeastikin lahjoittaa - ei tosin sarjan tekijöille, vaan amerikkalaiselle syöpäjärjestölle. Iskee heti halu lahjoittaa viimeiset rahansa syöpäpotilaille. Marketing well done.

Pienen salapoliisityön perusteella kyseessä on viraalimarkkinointi, mikä ilmeisesti kattaa kaiken, mitä kaupan paperilehtiset ja Simo Vaatehuoneelta ei. Luultavasti vauva-asteelle jäävät pilaavat tämänkin ilon; Walterille rahaa lahjoittanut itkee, kun rahat menivätkin syöpäjärjestölle, eivät itse äijälle. Tällä hetkellä enemmän kiinnostaa, kuinka monta Leopoldin omenaa Van Boorstilta on tilattu. Itse kysäisin, onko heillä myynnissä kirjassa kuvattuja vaaleanpunaisia käsirautoja.