Pakosta yhdessä

  • Mirja Wuokko

”Hän kertoi juhlivansa illalla asuntolainan puoliväliä vaimon kanssa.
- Se on korkeinta rakkautta. Yhdyspankki on pitänyt meidän liiton kasassa.

Rande nauroi, mutta Mursu sanoi, ettei se ollut vitsi.
- Ihmissuhteet on vaikeinta mitä on. Tarvitaan pakkoja.

Sami piilotti puolityhjän viskipullon keittiön komeroon roskiksen taakse ja mietti Mursun sanoja kahdenkymmenen vuoden takaa. Karoliinalla ja Samilla ei ollut pakkoja. Kaikki oli liian helppoa, perustui liikaa vapaaehtoisuuteen, citysinkkujen toikkarointi on lyhytkestoista.”

Näin sanotaan Jarkko Tontin kirjassa Sali.

Ehkä joskus aiemmin, kun eroaminen oli paha stigma ja omaisuus lähes mahdoton jakaa, tämä kuvio päti. Nyt eroaminen on muodollisesti älyttömän helppoa, eikä monikaan ole huonossa suhteessa edes ”lasten takia”. (Ihmiset eivät nykyään edes usko, että lapset voisivat hyvin huonossa liitossa.)

Erilaisissa parisuhdetta tonkivissa tutkimuksissa on ilmennyt, että esimerkiksi omistusasunnossa asuvat eroavat harvemmin. Voidaanko tästä päätellä, että omaisuus pakottaa jäämään? Ei nyt ihan.

Ehkä suhteeseen uskovat ja siihen tosissaan sitoutuvat ostavat useammin kämpän kimppaan kuin ei niin tosissaan olevat.

Mahdollisesti kaikin tavoin erittäin hyvässä balanssissa olevat henkilöt osaavat valita parinsa hienosti ja pystyvät onnelliseen elämään.

Tai harvinaisen seikkailun- ja vaihtelunhaluiset lähtevät kaikista suhteista ja kämpistä liukkaasti.

Jotkut ovat yrittäneet pakolla pitää kumppanin itsellään hankkiutumalla raskaaksi/ saattamalla toisen raskaaksi, ostattamalla yhteisen asunnon, pakottamalla toisen naimisiin kanssaan tms. sitouttamiskeinoja käyttäen.

Eihän pakottaminen koskaan kivasti toimi. Britanniassa joku mies oli Iltasanomien mukaan yrittänyt pitää vaimon kotona syöttämällä hänelle steroideja. Vaimo oli tarkoitus lihottaa siihen kuntoon, ettei hän lähtisi kotoa lapsia hoitamasta vaaralliseen houkuttavaan työelämään.

If You love somebody set them free.

Kirjoitettaessa soi Sting

6 kommenttia

Anonyymi

6.11.2011 12:57

Jos sen kääntäisi niin, että köyhän elämää elävällä ei ole pakkoa mihinkään. Helpottaa kummasti elämää, suosittelen! Vai voiko silloin ajatella omistavansa edes tuon puolison ja lapset... Pakko ei tosin silloinkaan täyty, kun kukaan ei omista koskaan ketään. Lähden lottoamaan, tsau.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.11.2011 13:42

Hieno biisivalinta!

– postmanrings

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emton

6.11.2011 16:14

Mihin on kadonnut sitoutuminen? Eivätkö ihmiset enään osaa olla yhdessä ja tehdä töitä sen suhteen eteen? Elämmekö niin kertakäyttökulttuurissa että siihen kuuluu myös parisuhteet? Ensimmäinen kupru tiellä, niin se on siinä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taviz

7.11.2011 10:53

Kertooko nämä "asunto-, lapsi-, lihottamispakko" liitot lähinnä siitä, ettei henkilö(t) kykene rakentavaan tunne-elämään. Kun ei kyetä hallitsemaan tätä osaa elämästä, perustellaan ja oikeutetaan itselle "iki-, ja citysinkun" status. Näin voidaan upota vielä syvemmälle illuusioon, siitä että elämä on reilassa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

7.11.2011 17:49

Pakko ei ole kuin kuolla ja sitäkin voi aikaistamalla ajoituksellisesti hallita. Joo, lisäkannuste yhdessä pysymisen yrittämiseen on paljon parempi juttu kuin se, että ollaan vaan. Peruste on puhtaasti siinä, että jos ei ole ns. syitä olla yhdessä siinä vaiheessa kun alun huuma ja rakkausvaiheet ovat huippunsa ohittaneet, eli noin 3 vuoden kohdalla kuulemma, niin useammin kuin ei se suhde kuivuu kasaan, kuulemma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.11.2011 11:25

Jos on pakko olla yhdessä esim.materiaalisista syistä, niin kyllä se tappaa suhteen tunnepuolen ennen pitkää. Kyllähän monille näyttää riittävän, että kaikki näyttää kivalta ulospäin, mutta meikäläinen kyllä on mieluummin yksin kuin pakkosuhteessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi