Vastapäisessä työhuoneessa istuu dosentti Jaana Lähteenmaa, joka tituleeraa itseään pilke silmäkulmassa alkiolaiseksi. Alkiolaisuus viittaa luonnollisesti Santeri Alkioon (1862–1930), joka elinaikanaan mm. perusti Maalaisliiton (nykyisen Kepun), oli aktiivinen politiikassa, toimi ministerinä ja oli ennen kaikkea innokas raittiusmies. Itseäni kiinnostaa kovasti se, millaisia arvoja kollegani kiinnittää 2000-luvulla alkiolaisuuteen ja sen perintöön. Raittiusliikehän on käytännössä kuollut ja kuopattu viimeistään 1980-luvulla, mutta mitä ilmeisimmin senkin hengestä voi edelleen ammentaa.
Jaana valistaa minua hänen postmodernista alkiolaisuudestaan – tulkinnasta jonka hän itse siihen liittää. Kyse on Alkion yleisemmästä ihmiskuvasta, jonka mukaan yksilö voi kehittyä henkisesti lähes loputtomasti. Kyseessä on positiivinen ihmiskuva. Alkio näki jokaisessa ihmisessä piilevän valtavan potentiaalin. Tässä alkoholi risteää Alkion ajattelun kanssa. Viina voi häiritä ja tuhota ihmisessä piilevän potentiaalin ja häiritä älyllistä ja moraalista kehittymistä. Tästä näkökulmasta on siis sääli, että alkoholiongelmainen ihminen jättää käyttämättä hänelle annetun mahdollisuuden. Laajemmin, Suomi kansakuntana jättää vielä 2000-luvulla korkean alkoholin kulutuksen vuoksi käyttämättä valtavasti potentiaaliaan. Potentiaali viittaa Jaanan tulkinnassa älylliseen ja moraaliseen, ei taloudelliseen pääomaan.
Kollegani löytää alkiolaisuudesta selvän linkin nykypäivän ehkäisevään päihdetyöhön. Hänen mukaansa postmoderni alkiolaisuus on eettisesti ja pedagogisesti kestävämmällä pohjalla kuin pelotteluun ja sormen heristelyyn pohjaava päihdevalistus. Se ei syyllistä yksilöitä, vaan nousee optimisesta ihmiskuvasta ja ajatuksesta ihmisten tasavertaisesta kyvystä kehittyä.
Kuultuani Jaanan postmodernin tulkinnan ymmärrän kirkkaana hänen alkiolaisuutensa. Näen siinä myös heijastumia valistuksen ajan optimismista. Ajattelusta, joka lienee yksi ihmiskunnan ylevimpiä humanismin kehtoja. Laajassa katsannossa näkemyksemme eivät siis lopulta eroa kovinkaan paljoa. Suurin ero on päihdetyön päämäärä. Jaanalla se on idealistisempi täysraittius, kun minä taas korostan pragmaattisemmin alkoholista aiheutuvien haittojen minimointia.
Kirjoitettaessa soi Die Toten Hosen - FC Bayern
