Amylla ei asiaa 27-klubiin

  • Mikko Salasuo

Laulaja Amy Winehouse menehtyi kaksi viikkoa sitten 27-vuotiaana. Päihteiden vahvasti sävyttämä elämäntyyli korjasi lopulta satonsa. On aina surullista kun ihminen kuolee. Viime aikoina on kuitenkin tullut erittäin ärsyttäväksi tavaksi tehdä jokaisen ”julkkiksen” kuolemasta spektaakkeli. Tämä tapahtui myös hiljattain menehtyneen Jackass Ryan Dunnin kohdalla. Dunnin kuolemaa mutusteltiin lehdissä toista viikkoa. Sen sijaan samoihin aikoihin menehtynyt Clarence Clemons jäi selvästi pienemmälle mediahuomiolle – ja hyvä niin. The Big Man kuoli luonnollisen kuoleman, joten se ei istu nykylehdistön draaman ja spektaakkelin kaareen.

Amy Winehousen tuotanto sisälsi 2 albumia, paljon kännistä sekoilua ja jatkuvaa mediapärinää. Ryan Dunn täräytti Porschella umpikännissä jonkkaan yli 200 kilometrin tuntinopeudella. Hänen elämäntyönsä oli, niinpä, lähinnä epämääräistä sekoilua tosi-TV -ajan itsetuho-ohjelmissa. Valtavan traagista, että kaksi länsimaisen populaarikulttuurin peruskalliota menehtyi – ironiaa tietysti. Ainoa kolmikosta, joka jää pysyvästi ja isoin kirjaimin historiaan on The Big Man Clarence Clemons. Ei turhia lööppejä, ei typeriä sankaritarinoita. Clemonsin läheisten tai E-Street Bandin ei tarvinnut huorata median kanssa vielä lämpimällä kropalla – ainoastaan kaunis surun täyttämä kirjoitus Brucen sivuilla.

Amy Winehouse on mediassa yhdistetty 27-kerhoon. Porukkaan, jonka taivaallisessa rytmiryhmässä jammailevat Jimi Hendrix, Janis Joplin, Kurt Cobain ja Jim Morrison – kaikki kuolivat 27-vuotiaina. Kaunis ajatus, mutta Amylla ei ole asiaa edes kuuraaman tuon svengijengin treenikämpän taivaallisia vessoja. Winehousen nimen yhdistäminen 27-kerhoon on surkea vitsi ja häpäisee hänen maallisen vaelluksen, sillä 27-kerhoon pääsevät vain suuren jäljen historiaan jättäneet jättiläiset. Amy teki ripauksen hyvää musiikkia, mutta jää lopulta alaviitteeksi jonkun 2000-luvun alun musiikkia käsittelevän hakuteoksen sivuille.

Entäs tämä Ryan Dunn -heebo? Sankari ja populaarikulttuurin ikoni? Älkäähän nyt viitsikö: Jackass-tähti. Siinä titteli, joka säilyy nykyajan kollektiivisessa muistissa noin 4 päivää. Jätkä ajoi muiden hengen vaarantaen 2 promillea veressä yli kahtasataa lepikkoon: sankarillinen kuolema! Fanien suru on syvä, oikein Suomen Duudsoneita myöden, muttei siitä jätkästä ihan taivaallisen svengijengin kärkeen ole. Sinne vaan John Belushin vetämän sekoilijajonon hännille. Väliin mahtuu 130 000 kreisiä julkkissekoilijaa. Tämä median surema ja itse aiheutetun kuoleman kokenut sankari ei saa Winehousesta poiketen edes alaviitettä syksyn Suosikissa. Tällaista nykyajan mediaspektaakkeli tuottaa. Tähdiksi tullaan tekemättä mitään, mutta kääntöpuolena on vähintään yhtä nopea unohdus – älkää ottako henkilökohtaisesti, mutta niin se vaan menee.

Clarence Clemons teki elämässään suuria asioita ja saatettiin haudan lepoon elegantisti. Clarencesta taivaallinen rock-bändi sai uuden eturivin saksofonistin. 40 vuotta Clemons puhalsi rytmiä Springsteenin rinnalla, teki omaa uraa, soitti noin sadan merkittävän artistin levyillä, näytteli ja teki hyväntekeväisyyttä. Se, joka nyt lausuu – ”ikinä edes kuullu” – on joko hyvin nuori tai kovin tietämätön: KVG!

Clarens Clemonsin kohdalla voi sanoa, että ”gone, but never forgotten”. Amyn ja Ryanin osalta on surullista, että lähtö tuli varhain, mutta eipäs nyt rakennella spektaakkeleita tai nostella rivistatisteja mestarien joukkoon.

Kolme teemaan liittyvää suositusta sijoitettuna oikeaan yläkulmaan:

1. Aiemminkin suosittelemani Fred Eaglesmithin hieno Alcohol and Pills – tarina päihteiden viemistä.
2. Clanrencen näytettä Hyde Parkista – Jungleland soolo.
3. Juicen Paperitähdet – hienoa musiikillista lyriikkaa julkkisten kuolemista.

Kirjoitettaessa soi Fred Eaglesmith - Alcohol and Pills

18 kommenttia

Anonyymi

4.8.2011 12:55

Et selvästikkään ole kuunnellut Amyn musiikkia tai noteeraa sitä faktaa että hän oli ensimmäinen nainen siinä 2000-luvun kastissa joka teki polkua muille erikoisille, taitaville naisille joille musiikki oli muutakun itsensä riisumista.
Amy kärsi sairaudesta, mutta se ei vie hänen lahjakkuudestaan pisaraakaan pois.
Amy tulee jäämään historiaan kaivattuna artistina . arvostat sinä sitä tai et.

Kuinka epäkunnioittava teksti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antsu

4.8.2011 13:04

Vihdoin joku puki sen sanoiksi... Dunn ei koskettanut mun elämää muutamia nauruja lukuunottamatta mitenkään. Ja että rokkilegendojen joukkoon ympätään joku wash-up bimbo 2000-luvulta...? Prkl nyt..!
Täytyy kurkkia nuo kolme suositusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 14:01

Täyttä asiaa !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 14:24

"hän oli ensimmäinen nainen siinä 2000-luvun kastissa joka teki polkua muille erikoisille, taitaville naisille joille musiikki oli muutakun itsensä riisumista."

Hah mikä kommentti. Janis Joplin, Joan Baez, Patti Smith, Melissa Etheridge, Lucinda Williams etc. Amy teki siis mitä? Yhden siedettävän levyn ja sekoilin itsensä hengiltä. Ei paikkaa millään suurten listalla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 15:46

Se, että Amy Winehouse teki 2000-luvulla historiaa, kertoo valitettavasti enemmän 2000-luvusta kuin Amy Winehousen saavutuksista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heiskane_

4.8.2011 15:52

Olen huomattavassa määrin samaa mieltä blogistin kanssa, mutta kuten kommenteissa jo huomaamme, makuasioista on turha kiistellä. Toinen tykkää Brucesta ja toinen Madonnasta, joku ehkä molemmista.

Siihen ns. 27 kerhoon ei tarvitsisi valita oikeastaan yhtään ketään, ihan turha kerho :) Morrisonin haudalla olen käynyt, mutta sekin siksi, että reilaajalle se oli oiva paikka käydä syömässä hieman eväitä ja tutustua maisemallisesti hienoon hautausmaahan:)

Musiikki tai kulttuurivaikuttajista voidaan aina kiistellä, kaikilla on niissä silti ne omat tärkeät idolinsa, jos niitä nyt kaikilla edes on?

Levätkää silti rauhassa,... Amy ja Ryan .

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 15:59

27-kerho on erittäin eksklusiivinen ja syystä. Kuka tosin tietää vielä, kuinka kestävää laatua Amy Winehousen suosio ja musiikki onkaan. Ei hän minustakaan tunnu Hendrixin, Joplinin, Morrisonin ja Cobainin veroiselta, mutta sen päättä historia. Katsotaan, muistetaanko Winehouse mainita vielä vaikka vuosikymmenen päästä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

4.8.2011 17:44

Meh, en kuuntele pumpuli-iskelmää...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 17:46

Onx Clarence Clemons kuollu? Vittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 20:45

27-kerhon pääsyvaatimukset pitäis speksata tarkemmin, ettei kukaan "turhaan" ns. heitä henkseleitä seinään 27-vuotiaana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 23:14

Eihän makuasioista sovi kiistellä, mutta kyllähän tekstistä paistaa kilometrin päähän, että kirjoittaja diggailee Clarence Clemonsia eikä Amy Winehousea. Itselleni CC ei merkitse yhtään mitään, mutta Amyn uraa olisin kyllä mielelläni seurannut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 23:24

Mahtava kirjoitus, eihän tätä voi kun komppailla.
Popartistin menestys tänä päivänä on suoraan verrannollinen juorulehtiin pääsevien sekoilujen ja yksityiselämän kikkailujen kanssa. Sääli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.8.2011 15:11

Amyn uskottavuus 27-clubin jäsenenä olisi varmasti uskottavampi blogistin silmissä ja korvissa, jos Amy olisi ollut mies. Mielellään vielä valkoinen mies.
Kuolleista ei saa puhua pahaa, ne voi tulla kummittelemaan.
RIP Amy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.8.2011 18:06

"hän oli ensimmäinen nainen siinä 2000-luvun kastissa joka teki polkua muille erikoisille, taitaville naisille joille musiikki oli muutakun itsensä riisumista."

Ja höpö höpö.

"Tyypin äänenkäyttö ja grooven taju oli aivan hämmästyttäviä. Sen tajuaa jokainen, joka on päässyt yli teini-ikäisten angstivaiheesta ja ymmärtää musiikista jotain. Tsekatkaa tyypin live-vetoja youtubesta ja turvat tukkoon"

http://www.youtube.com/watch?v=45mXB62n99k
http://www.youtube.com/watch?v=ppB9WrOGYFo
http://www.youtube.com/watch?v=FLpsljQVdgU

JEP, hämmästyttävän huonoa ja törkeää meininkiä niitä kohtaa ketkä on tuonne keikalle tulleet katsomaan tätä "artistia"

Hyvä kirjoitus by the way.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.8.2011 20:58

Vaatii melkoista pokkaa pistää sammuneita ihmiselämiä arvojärjestykseen omien kulttuurituotteita koskevien mieltymystensä nojalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2011 16:59

Ruumis ei ole vielä jäähtynyt edes ja Amya jo haukutaan minkä keretään. Mitä jos katsottais vaikka 10 vuoden päästä josko joku vielä Amyn yhdistää 27-kerhoon ja tuolloin sitten arvioitiin onko hänen musisointinsa ollut riittävän lähellä muiden kerhon jäsenten tasoa. Itse asiassa harvemmin kukaan mokomasta kerhosta edes puhuu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2011 17:48

Käsittääkseni kirjoittajan mieltymyksillä ei ole osaa eikä arpaa kulttuurituotteiden merkitykseen ja paikkaa historian suuressa kertomuksessa. Sama logiikka pätee poliitikkojen, näyttelijöiden ja lähes kaikkien julkisten ihmisten kohdalla. Tässä ajassa tehdään tähtiä tähteyden takia, mutta historia muistaa vain ne, joiden tekemisellä on ollut merkittävä vaikutus kulttuuriin tai ovat olleet osa jotakin suurta käännettä. Minusta Amy Winehousen ja tuo toinen ovat median rahasampoja kuolleina ja sitäkin vain hetken. Vuoden kuluttua kukaan ei heitä edes muista. Minusta tuossa aiemmin on oiva kommentti, että moisten "suuruuksien" nostattelu kertoo paljon tästä ajasta, hyvin vähän heidän olemattomasta suuruudestaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.8.2011 21:04

Meillä on kotimaisetkin ongelmat!!

Miksi huumausainelistalle ei laiteta uusia aineita nyt kun se on mahdollista? Tällä hetkellä deodorantit tappavat lapsia!!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/mtv3-uusi-ilmio-tappaa-alaikaisia/art-1288406104632.html

Laki muutettiin ja nyt sitä pitäisi käyttää. Ei ole oikein, että deodoranttiyritykset saavat kylvää kuolemaa maassamme vain koska aikuisten nenät kestävät niiden tuoksun. Kiellettujen listalla on kannabiskin! Nyt sinne pitäisi laittaa kaikki aineet, jotka ovat vähintään kannabiksen vahvuisia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi