Häpeä ja ruotsinlaiva

Naispuolinen kaverini törmäsi tässä eräänä päivänä saunan jälkeen komeaan nuoreen mieheen, joka oli ulkona vilvoittelemassa pelkkä pyyhe päällään. Nuorukainen jäi sattumalta pyyhkeessään ulos lukkojen taakse, ja syntyi klassinen elokuvallinen tilanne.

Ja kuten vain parhaissa romanttisissa komedioissa - saattoi melkein kuulla levysoittimen neulan irrottamisesta kuuluvan paksun äänen - nainen kuulee nuorukaisen sanovan lauseen: "Hei, muistatsä mut, sä oot opettanu mua". Nuori naisopettaja tuijottaa puolialastonta, alaikäistä nuorukaista edelleen kuin ikätoveriaan ja tokaisee empimättä: "Sori, mä en tunnistanut sua ilman vaatteita!"

No, tästä ei ehkä jäänyt suurempia traumoja; moni lukija ei varmaan edes tunnista, tapahtuiko jotain. Tapaus kuitenkin nosti pintaan muistoja vastaavista tilanteista, joissa (mies)opettajan tilannetaju pettää ja teinityttö saa kuulla jotakin hiukan häiritsevää, jotain mitä ei ehkä olisi halunnut kuulla. Kun näkee jotakuta aikuista vallankäyttäjää elämässään päivittäin, on paljon väliä, sisältääkö puhe seksuaalisia kommentteja vai ei.

Keskustelun edetessä kävi ilmi, että isolla joukolla kolmekymppisiä tuttavia on mielessään häpeälaatikko, johon on sullottu 90-luvulla tapahtuneet ruotsinlaivapaneskelut, kaupasta varastelut ja päädyin-melkein-lapsivaimoksi-arabivaltioon -kokemukset.

Samaan laatikkoon on vastoin järkeä, lainsäädäntöä ja ihmisoikeuksia sullottu myös nuorena koettu seksuaalinen ahdistelu ja häirintä. Se, kun joku aikuinen "ylittää rajan" mutta ei niin paljon, että siitä olisi helppo kertoa jollekin. Tapahtumat jäävät mielen perukoille kytemään, ja pahimmassa tapauksessa häiritsijä löytää kohteekseen uuden teinin.

Häpeälaatikko olisi paljon pienempi, jos kasvatuksen ja koulutuksen sivutuotteena nuorille tytöille ja pojille kehittyisi sellainen itsekunnioitus, että häirintään puuttuminen ja kännissä puolivastentahtoisesti naimisen välttäminen olisi helppoa.