Hyvinkäällä sattui tragedia - yksi useiden vastaavien jatkumossa. Tapaus oli aivan äärimmäinen purkaus, jonka takaa löydetään varmasti useita syitä ja vaikuttimia. Media puolestaan etsii pikaselityksiä ihan kaikilta suunnilta - selityksen järkevyydestä huolimatta.
En aio ottaa kyseiseen tapaukseen kantaa. Sen sijaan nostan esiin teeman, joka on arkijärjen, mutta ennen kaikkea lukuisten tutkimusten mukaan, tärkein vaikutin ihmisen tasapainoiseen kehitykseen. Se on koti.
Monien suomalaisten lasten ja nuorten arki on eri tavoin tragediaa päivästä toiseen. Se on ollut sitä sadoilla sukupolvilla aiemmin ja tulee aina olemaan. Päihdeongelmat, perheväkivalta, riitely, viha, välinpitämättömyys, rakkauden puute ja monet muut asiat ovat läsnä tuhansien pienten ihmisten elämässä päivittäin. Surullisinta on se, että lapsuudessa ja nuoruudessa koetut asiat seuraavat meitä läpi elämän. Ne voivat rikkoa ihmisen.
Kodin vaikutus myöhempään elämään onkin todella merkittävä. Me aikuiset emme voi enää vaikuttaa siihen, olemmeko saaneet itse elää terveessä kasvuympäristössä vai erilaisten murtumien rikkomassa pelon ja huonojen mallien puristuksessa. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, ettei pahoinvointi kasaannu ja periydy seuraaville sukupolville. Voimme parantaa merkittävästi tulevien polvien elämää omilla teoilla ja valinnoilla.
Emme koskaan voi ehkäistä kaikkia yksittäisiä ääripurkauksia - niihin vaikuttavat liian monet tekijät. Sen sijaan voimme vaikuttaa valtavasti siihen, kuinka ehjiä tai rikkinäisiä ovat tulevat lapset ja nuoret. Samalla ehkäisemme erilaisten ääripurkausten todennäköisyyttä ja ennen kaikkea luomme inhimillistä hyvinvointia. Siinä on (rapistuvilla) rakenteille oma tehtävänsä - johon en tässä puutu - mutta ihmisyyden sykkivä sydän on lopulta kotona.
Miettikää siis huolella ja tarkkaan, ennen kuin nostatte lasten nähden pullon huulille, tulette humalassa kotiin, rähjäätte tai heilautatte nyrkkiä - kaikki se langettaa elinikäisen varjon pienten ihmisten elämään.
Suosituksena Kadonneet/kadotetut - Los Desaparecidos
Kirjoitettaessa soi Little Steven - Los Desaparecidos
4 kommenttia
Anonyymi
31.5.2012 17:12
Itseäni piestynä alkoholistiuusioperheen yh-äidin ainoana tyttärenä, koulukiusattuna ja ex-läskinä kiinnostaa, miksi jotkut kanssani saman kokemuksen jakaneet kilahtavat ja alkavat tulittaa randomina katolta, kun taas toisilla (kuten minulla) traumat valuvat pois kuin vesi hanhen selästä, ja ainakin omasta mielestäni (!!) elän täysin 'normaalia' elämää, olen jopa menestynytkin.
Haluaisin sanoa vahva vs. heikko persoona, oksa joko taipuu tai katkeaa? Tai sitten omani vielä joskus napsahtaa..?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
2.6.2012 12:48
No eihän se nyt kenenkään kohdalla tietysti mikään lopullinen "tuomio" ole, jos on ollut huonot kotiolot. Varmaan melko yksilöllistä, kuka selviää mitenkin sitten aikuisena. Itsekin olen ollut nyt jo työelämässä lähes 20 vuotta ja kaksi tutkintoa on hankittu, mut välillä kuitenkin "notkahtelee".
Uskon kuitenkin siihen, että jos on ollut ns. normaalit kotiolot, niin sitten aikuisena selviää ehkä helpommin vastoinkäymisistä, mitä meille jokaiselle ihan varmasti tulee eteen. Pitää vaan olla sitkeä ja mennä eteen päin kaikesta huolimatta.
(FooFighters: Pretender, energiaa elämään:) kuuntelin tässä juuri ainakin viisi kertaa tuon biisin)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.6.2012 14:04
Se on se hyvinvointivaltio, joka tälläisiä tuottaa. Tai oikeammin se, mitä on hyvinvointivaltiosta jäljellä.
Lainaan Kalevi Sorsaa: "Hyvinvointivaltion suuri riski on siinä itsessään. Kun valtio ottaa yhä useammalla alueella vastuun kansalaisen elämästä, huolehtii hänestä kehdosta hautaan, huolehtii toimeentulosta, liikkumisesta, työstä, koulutuksesta, terveydestä ja mistä kaikesta, niin se samalla vapauttaa yksilön sitoutumasta yhteisöönsä – ja tällöin menettää paljon niin yksilö kuin yhteisökin… Monet kokevat yhteiskunnan vastuunoton signaaliksi yksilölle vastuusta vapautumisesta… Hyvää tarkoittavakin lainsäädäntö – ja usein vielä hyviä tuloksiakin tuottava lainsäädäntö – tuo usein mukanaan seurauksia, joita ei aavistettu eikä missään tapauksessa tavoiteltu."
Ennen hyvinvointivaltio kokeilua meillä oli yhteiskunnassa yhteisöllisyyttä. Kaikkea vastuuta ihmisestä ei oltu otettu pois ihmisestä ja ulkoistettu byrokraatille. Paskat vanhemmat omaava pahoinvoiva lapsi haki turvallista aikuista suvusta tai naapureista. Ovet olivat auki.
Nykyisin se on 300 lastensuojeluilmoitusta / juhlapyhä ja sen jälkeen yritetään tilkitä viimeistäkin avointa ikkunaa talosta, jotta kukaan ei vain näkisi, kuulisi tai tietäisi mitään. Lastensuojelija käy kylässä useammin jos asuu kauempana ja lastensuojelijalle on tiedossa paremmat kilometrikorvaukset, mutta lähiössä saa olla rauhassa.
Rauhassa elämältä, ihmisyydeltä ja rakkaudelta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.6.2012 14:05
^B.J
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin