Ikäpolvien juopuneita erkaantumiskohtia

Urbaani elämä muodostuu edelleen sarjasta elämänvaiheita ja siirtymiä vaiheesta toiseen. Erilaiset yhteiskuntateoriat kuvaavat selväpiirteisten siirtymien - ennalta määrittyneen elämänkaaren - muuttumista joustavammiksi - elämänkulku tai -polku - mutta edelleen useilla elämänalueilla on löydettävissä tiettyjä säännönmukaisuuksia.

Päädyin pohtimaan kollegani kanssa siirtymiä, jotka liittyvät elämänkulkuun ja alkoholin käyttöön. Löysimme yksimielisyyden neljän (karkean) tiettyyn ikävaiheeseen liittyvään siirtymäprosessin osalta. Näissä kaikissa ikäluokka järjestyy uudelleen ja syntyy uudenlainen suhde alkoholin käyttöön.

Ensimmäinen siirtymävaihe liittyy alkoholin käytön aloittamiseen. Tuolloin karkeistuksessa on löydettävissä kolme strategiaa. Osa 15-18-vuotiasta tekee muutaman kännikokeilun tai ei kokeile lainkaan. He asettuvat usein tuon ikävaiheen kulttuuriseen marginaaliin. Tosin 2000-luvun raittiusbuumin mukana nuorisokulttuurinen marginaali ei tarkoita enää sosiaalista marginalisoitumista. Suuri osa nuorista seuraa suomalaisen alkoholikulttuurin periytyvää mallia ja kevyestä juopottelusta tulee osa viikonloppuja ja vapaa-aikaa. Keskeisin tämän ensimmäisen siirtymävaiheen havainto on, että useat nuoret löytävät alkoholista jo varhain pakotien erilaisista ongelmista - sitä itse edes tunnistamatta. Pakotie viittaa tässä ensisijaisesti psyykkisiin ahdistuksiin, herkkyyksiin, jännitystiloihin, pelkoihin ja traumoihin. Alkoholi on siis jo varhain monille mielialalääke. Nuorella iällä on usein hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, sanoa, kuka juhlii ja juo "terveesti" ja keille juominen on juhlinnan rinnalla itselääkitystä (vakavasti ongelmaisia nuoria ei tässä huomioida). Syntyy karkea kolmijako: Alkoholin hylkäävät, sitä puhtaasti juhlinnan buusterina käytävät ja itselääkitsevät juhlijat.

Toinen siirtymävaihe osuu täysi-ikäisyyden kohdalle. Tuolloin alkoholin hylänneet eivät etsiydy aktiivisesti kapakoihin ja muihin soittoruokaloihin. Heille syntyy hyvin yksilöllinen suhde raittiuteen: toiset käyvät satunnaisesti selvin päin ulkona ja monet eivät astu jalallakaan kapakkaan. Sen sijaan kaksi jälkimmäistä ryhmää löytävät yöelämän. Hiljalleen alkaa kuitenkin näkyä ero kapakkaelämän suurkuluttajien ja satunnaisten viikonloppubilettäjien välillä. Vielä tällöin aktiivisten kapakkakuluttajien joukossa on niin asiasta muutoin vain innostunet kuin myös alkoholista pakotietä etsivät. Heidät erottaa nuoressa aikuisuudessa lähinnä humalajuomisen intensiteetti - osa baarikärpäsistä on iloisesti huppelissa, kun taas toiset ovat aina vielä iloisemmin nakit silmillä. Mikäli 18-29-elänvaiheen haluaa nähdä indikaattorina myöhemmästä elämästä, alkaa tuolloin joukosta erottua niitä, joille alkoholista alkaa aiheutua erilaisia ongelmia - kaverit huolestuvat ja tulee mokailtua. Kapakkaelämä jatkuu ongelmista huolimatta sykkivällä intensiteetillä ja alkaa saada aseman elämänlankana - sellaisena, jota varten ollaan, eletään ja jota odotetaan välipäivät kuin kuuta nousevaa.

Kolmekymppiä on jälleen murroskohta. Siihen asettuu avioituminen, lasten saaminen, työuran alku tai noste ja moni muu uudella tavoin velvoittava elämän käytäntö. Siirtymävaiheen mylly alkaa taas pyöriä ja alkoholin käyttö asettuu elämässä uuteen paikkaan. Usealle tämä murros tarkoittaa kapakkaelämän ja alkoholin käytön merkittävää vähenemistä - sen korvaa perhe ja työ. Jäljelle jää kuitenkin iso joukko sellaisia, jotka jatkavat elämäänsä ilman suurempia muutoksia. Siitä alkaakin usein pidentyneen kapakkanuoruuden jatkajien todellinen erkaantuminen omista ikätovereista.

Tämä pidentynyttä kapakkaelämää jatkavien joukko on kirjava. Tämän jutun katsannossa se asettuu kuitenkin jatkumoksi niille, jotka alunperin alkoholiin tutustuttuaan löysivät siitä lääkkeen ahdistuksiin, herkkyyksiin, masennukseen ja erilaisiin psyykkisiin poikkeamiin. Näillä ei viitata tässä negatiivisiin poikkeamiin, vaan esimerkiksi sellaiseen herkkyyteen, joka on nykykulttuurissa luontevampaa piilottaa kuin tehdä näkyväksi (koskee erityisesti miehiä). Lopulta nämä 30+ ihmiset katoavat alkoholin sävyttämään elämään ja saavat juopon leiman. He eivät pysty monien ikätoveriensa tavoin operoimaan työhulluuden yhteiskunnassa ja sen vaatimalla tavalla.

Viimeistään 40 ikävuoden kohdalla alkaa erkaantuminen olla lopullinen ja siihen osuukin fatalistisin siirtymä. Työura on katkeillut liian usein alkoholin aiheuttamiin ongelmiin, sama koskee parisuhteita ja ystävyyksiä. Vanhat kaverit eivät enää pidä yhteyttä ja heidän mukaansa pääsee vain toistuvin lupauksin olla selvin päin - törmäykset ja laitakosketukset seuraavat toisiaan. Suomalaisuuden kertomuksen mukaan edessä onkin viinan ja kulmakuppiloiden viitottama tie - juuri sitä lumihanki ja kirves -juttua, josta Eput laulaa.

Edellinen karikatyyrinen kuvaus kulttuurisista siirtymävaiheista on kovin deterministinen - ennalta määrätyn oloinen. Se onkin pelkistys siitä, miten nuoruuden ja nuoren aikuisuuden siirtymät urbaanissa ympäristössä näyttävät usein kulkevan ja toistavan itseään. Mukana on kuitenkin erityinen oletus. Alkoholin rooli on suuri niille, joilla on psyykkisiä poikkeamia. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä juuri tässä on kyseessä opittu käyttäytymismalli.

Väitänkin kollegani kanssa käydyn dialogin pohjalta, että ainakin puolet päihdeongelmaisista hoitaa itseään jo nuorena opitulla kulttuurisella itselääkintämallilla. Näihin psyykkisiin häiriöihin olisi pitänyt matkan varrella hakea tai löytää apua, hoitoa ja tukea. Suomalainen ei ikävä kyllä toimi siten, vaan itselääkintä on luonnollinen "poikkeavien" via dolorosa. Näin katsottuna puolet päihdeongelmaisista juo lääkitäkseen itseään - heille alkoholi ei ole syy, vaan seuraus.

Kirjoitettaessa soi Van Morrison - Days like This