Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori haluaa hylätä nykymuotoiset hallitusohjelmat, koska niistä on muodostunut neljän vuoden pakkopaita. Vapaavuoren mielestä liian yksityiskohtaiset, sitovat ja vahvasti ohjaavat hallitusohjelmat eivät pysty vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. (HS, 3.7.)
Vapaavuori tarjoaa vaihtoehdoksi selkeitä pelisääntöjä ja lisää hallituksen strategisia istuntoja (esimerkkinä kevään kehysriihi), joiden avulla monipuoluehallitus pystytään pitämään toimintakykyisenä, kun maailma muuttuu ympärillä.
Ymmärrän kyllä Vapaavuoren turhautumisen nykytilanteeseen.
Sote- ja kuntauudistuksen ongelmat johtuvat osiltaan tiukoista hallitusohjelman linjauksista. Nuo linjaukset ovat olleet suurin syy, miksi lähes kaikki asiantuntijalausunnot järkevästä sote-uudistuksesta ovat lähtökohtaisesti tyrmätty. Eläkeikää koskevia linjauksia kyllä valmistellaan kaikissa puolueissa ja työmarkkinajärjestöilläkin olisi valmius keskustella asiasta, mutta demarien vaatimuksesta minkäänlaisia esityksiä ei saa tuoda käsittelyyn tällä vaalikaudella. Talouden kasvuennusteet ovat heittäneet häränpyllyä ja hallitusohjelman alijäämä- ja työllisyystavoitteet ovat karkaamassa pahasti käsistä. Listaa voi jatkaa.
Vapaavuoren avautumisen ajankohta viittaa myös siihen, että taustalla hiertää hallitusohjelman sivun 65 kirjaus: "Hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille." Koska Fennovoiman yhteistyökumppani, laitoksen tyyppi ja koko ovat vaihtuneet, kyseessä on uusi hanke, joka tarvitsee uuden periaateluvan. Hallitusohjelma ei tämän myöntämistä salli. Tämä oli varmaankin Vapaavuorelle viimeinen pisara.
Yleisesti voi sanoa, että hallitusohjelman ja hallituksen harjoittaman politiikan välisen jännitteen välillä on kaksi asiaa:
1. Maailmantalouden ja Euroopan talouden ongelmat sekä sen tuomat muutokset Suomelle
2. Kuuden puolueen ristiriitainen hallitus (pakkoavioliitto), jossa etenkin demarien ja kokoomuksen keskinäinen nilkoille potkiminen on tehnyt kaikista rakenteellisista uudistuksista lähes mahdottomia
Olen kuitenkin eri mieltä Vapaavuoren esittämästä ratkaisusta.
Vapaavuoren esitys johtaisi nykytilanteessa jatkuvaan hallitusneuvotteluiden tilaan, tempoilevaan politiikkaan ja varmaankin useisiin erilaisiin hallituskokoonpanoihin vaalikauden aikana. Tämä ei olisi omiaan vahvistamaan poliittisen järjestelmän vakautta ja toimintakykyä, jota myös luottoluokittajat seuraavat.
Nykytilanne on hyvin ymmärrettävä. Jokainen hallituspuolue tarvitsee omat puumerkkinsä hallitusohjelmaan. Mitä useampi puolue, sitä raskaampi ja yksityiskohtaisempi hallitusohjelma. Vapaavuoren esitys johtaisi entistäkin voimakkaampaan pääministeri- ja valtiovarainministeripuolueen saneluvaltaan. Siihen leikkiin tuskin pienpuolueet lähtevät mukaan.
Jos hallitusohjelmaa halutaan viedä Vapaavuoren haluamaan suuntaan, Suomessa pitäisi siirtyä Ruotsin tapaan blokkipolitiikkaan. Ennen vaaleja tarjotaan kaksi vaihtoehtoista hallitusohjelmaa, kaksi vaihtoehtoista politiikan suuntaa. Jos hallituspuolueet eivät ole toistensa vastakohtia, yhteistyö ja luottamus mahdollistavat hallitusohjelman kehittämisen Vapaavuoren toivomaan suuntaan.
Vapaavuori mainitsi kevään kehysriihen esimerkkinä sellaisesta hallituksen neuvonpidosta, jota tarvitaan lisää. Kehysriihen aika on ollut varmasti koko hallituskauden vaikeimpia koetinkiviä. Kovin montaa vastaavaa selkkausta hallitus ei kestä. Nykyiseen hallitusohjelmaan liittyvät ongelmat ovat se hinta, joka joudutaan maksamaan, jotta hallitus pysyy kasassa.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
On tietenkin selvä asia, että hallituksen kasassa pysyminen ei voi olla politiikan tärkein tehtävä. Ei ole myöskään kovin kestävä ratkaisu järjestää vaaleja vaalien perään, jotta saadaan sopiva hallitus kasaan. Tarvitaan siis jotain muuta. Tarvitaan lisää kansanvaltaa ja politiikan avoimuutta.
Jos puolueet ilmoittaisivat avoimesti ennen vaaleja sekä ennen kehysriihen kaltaisia neuvotteluita, mitä he haluavat tehdä ja millä perustein, olisivat ikävätkin päätökset helpommin hyväksyttävissä.
Jos ihmisillä olisi enemmän välineitä osallistua politiikkaan sekä mahdollisuus saada avoimesti tietoa päätöksenteon perusteista, päätöspolitiikka olisi enemmän alisteista kansanvallalle. Mitä enemmän politiikka on alisteista kansanvallalle, sitä suurempi oikeutus tehdyllä politiikalla on. Näin ollen puolueet uskaltaisivat tehdä myös yleisesti epäsuosittuja ratkaisuja ja katsoa seuraavia vaaleja pidemmälle.
Uuden perustuslain tuoma kansalaisaloite tarjoaa edustuksellisen demokratian rinnalle suoran demokratian työvälineitä. Kansalaisaloitteen lisäksi poliittinen päätöksenteon avaaminen on välttämätöntä. Eduskunnan valiokunnat ja kuntien lautakunnat on avattava kansalle.
Jos politiikan avoimuuteen liittyvät kysymykset kiinnostavat enemmän, asiata voi lukea aikaisemmasta tämän blogin kirjoituksestani täällä:
http://www.city.fi/yhteiskunta/blogit/10/avoimuuden+mm-kisat+kanada-suomi+6-0/123575