Kauheaa rikollisuutta! Aivan hirveää!!!

  • Mikko Salasuo

17.7.2010 Hesari kertoo, että syyttäjä on nostanut ensimmäistä kertaa syytteet kannabiksen kasvatusvälineitä myyneen yrityksen toiminnasta http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kannabiksen+kasvatusvälineitä+myyneet+saavat+syytteen/1135258635111 Syyttäjä Kaisa Ahva kertoo, että syyteharkinnassa on lähdetty siitä, että epäillyt ovat tienneet, että laitteita päätyy kannabiksen kotikasvatukseen.

Nyt herää kysymys, että mitä ihmettä syyttäjän päässä liikkuu – tai oikeastaan liikkuuko siellä mitään. Itse epäilen, että kun toisesta korvasta puhaltaa, tuulee toisella puolella turboahdettuna. Kun säädettiin lakia, joka tällaisen toiminnan yleensä mahdollistaa, puhuttiin yleisesti että kyseessä on vain EU:n yhteiseen lainsäädäntöön siirtyminen - ei siis pykälä jota tullaan käyttämään.

Hesarin paperiversion mukaan syyttäjä lähtee testaamaan oikeudessa miten laki pitää. Mikäli kyseessä olisi esimerkiksi uimapatja, ymmärtäisin näin helteillä, että joku kesäduunari testaa miten se pitää vedessä. Vaan ikävä kyllä ei ole, vaan kyseessä on pidemmän tutkinnan ja harkinnan tulos, jonka takana lienee joku todellinen virkamiesten Brainstorm. Arvaan kyllä mitkä hallinnonalat ovat kyseessä, mutta ilman varmaa tietoa jätän sanomatta.

Koska koko kuvio on jo ennalta niin järjetön, on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta, tiivistää sen ääliömäisyys lyhyesti. Näin ollen heitän muutaman tyhmän kysymyksen:
1. Saako vastaavia laitteita muualta helposti (kyllä)?
2. Tietääkö Plantagen että sieltä ostettuja laitteita päätyy kannabiksen kotikasvatukseen (kyllä)?
3. Nostetaanko Biolania vastaan myös samoin perustein syyte (ei)?
4. Onko Suomi todella niin varoissaan, että tällaisia apukoulukokeiluja on tarpeen tehdä (ei)?
5. Vähentääkö tämä jollain tavoin kannabiksen kokeilua tai käyttöä (ei)?
6. Heikentääkö tällaisten suurikollisten jahtaaminen uskoa oikeusjärjestelmäämme (kyllä)?
7. Onko kannabiksen kotikasvatus jonkinlainen vakava uhka yhteiskunnalle (ei)?
8. Virtsasin eilen tietoisesti tuttavani takapihalla erehdyttävästi kannabista muistuttavan kasvin päälle. Aikooko syyttäjä takavarikoida tekovälineen, sillä tiesin todennäköisesti edistäväni sen kasvua (?)?

Ainoa järkevä selitys tälle oikeudenkäynnille voi olla se, että Ritva Santavuori on kaivettu naftaliinista takaisin puikkoihin.

Kirjoitettaessa soi Jukka Poika - Siviiliuhri

14 kommenttia

Anonyymi

17.7.2010 19:20

Täyttä asiaa! Toivottavasti tämä julkaistaan täällä koska HS:n toimitus ei näköjään enään uskalla julkaista asia viestejä mitkä sisältää kirosanan.
Taistelu kannabista vastaan on hävitty jo pitkän aikaa sitten mutta silti vieläkin suomenkaltaisessa "oikeus" valtiossa jotkut tahot jaksaa yrittää muuta. Koska päättäjät oppivat että alkoholi ja tupakka ovat oikeita huumeita? En ole koskaan nähnyt tai kuullut että kukaan kuolee hamppuun mutta olen nähnyt että isotkin miehet konttaavat järjen menettäneinä alkoholin vaikuksessa. Jos hamppu laillistettaisiin niin siitä hyötyisi koko suomi. Valtio saisi verotuloja eikä menettäisi rahaa tämän "rikollisuuden" kitkemisessä. Tavalliset kansalaiset eivät joutuisi vainon kohteeksi, saisi sakkoja ja joutuisi linnaan harmittomasta kotikasvatuksesta. "Käyttäjien" ei tarvitsisi mennä ostamaan hamppua diilereiltä missä on sitten tarjolla muita pahempia huumeita, ruiskuja ja mahdollisia aseita.
Suomalainen päättäjä on joko todella hukassa mitä kannabis oikeasti on tai sitten tässä on takana joku mahdollinen raha kysymys esim halutaan pitää alkoholi kuvioissa koska valtiohan sen alkonkin omistaa joten jos hamppu tulisi kehiin niin sitten saatettaisiin menettää tärkeitä tuloja valtion kassasta ja sehän ei suomen valtiolle sovi.

Pistää miettimään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.7.2010 00:45

Eli tämä on vähän sama asia kuin, että asekauppiasta vastaan nostettaisiin syyte, jos hänen myymällään haulikolla joku tappaa vaimonsa?

Tai, että Alkoa vastaan nostettaisiin syyte, kun joku kuitenkin syyllistyy rattijuoppouteen heidän myymiensä tuotteiden takia?

Oikeasti, mitä helvettiä? Eikö tässä maassa tosiaan tärkeämpiä asioita ole ratkottavaksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.7.2010 11:11

Kohta kaksi

Poliisin huutokaupassa ei ollut mitään epäselvää sen suhteen, mihin natikoita tullaan käyttämään. Myyjä tiesi kyllä. Viimeistään silloin, kun ostaja esitti toiveita sen suhteen, että ei joutuisi ostamaan niitä ensi vuonna uudestaan.

Kohta kuusi.

Kaikki, mikä liittyy kannabikseen on omiaan heikentämään uskoa oikeusjärjestelmäämme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.7.2010 12:35

Eikö Salasuo nyt ymmärrä, että kysymyksessä on rikos, josta syyttäjän pitää syyttää ? Harvoinhan rikostutkintaa tai syyteharkintaa tehdään kansantaloudellisten laskelmien pohjalta, vaan lainsäädännön.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.7.2010 15:37

"Eikö Salasuo nyt ymmärrä, että kysymyksessä on rikos, josta syyttäjän pitää syyttää ? Harvoinhan rikostutkintaa tai syyteharkintaa tehdään kansantaloudellisten laskelmien pohjalta, vaan lainsäädännön."

Mikä rikos?

Samalla logiikalla kirveitä ja puukkoja myyvä työkalukauppias pitäisi heittää linnaan, hän nimittäin tietää aivan varmasti, että hänen myymiään tuotteita VOIDAAN KÄYTTÄÄ RIKOLLISIIN TARKOITUKSIIN.

Muutenkin Suomen laki on vitsi. Jostain pilven kasvattamisesta omaan käyttöön saa enemmän linnaa kuin raiskauksesta tai jonkun ihmisen hakkaamisesta. Järjetön järjestelmä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.7.2010 11:10

"Mikä rikos?"

Rikoslain 50. luvun 4 §:n tarkoittama rikos tietenkin, höpsöliini. Se kun kieltää huumausaineen laitonta valmistusta, viljelyä, maahantuontia tai maastavientiä varten käytettävien välineiden, tarvikkeiden ja aineiden valmistamisen, kuljettamisen, luovuttamisen ja välittämisen tietäen, että niitä käytettäisiin tähän tarkoitukseen.

Ja teille likaisille huumausainerikollisille, saman luvun 3 § kieltää huumausaineen kasvattamiseen, hankintaan, hallussapitoon tai käyttöön, tai näiden asioiden yrittämiseen soveltuvien välineiden tarvikkeiden ja aineiden valmistamisen, maahantuonnin, hankkimisen ja vastaanottamisen tai näiden yrittämisen. Luovuttakaa siis välittömistä kätenne (ja virtsaputkenne sitä ympäröivine kudoksineen) valtiolle; niitä voi yrittää käyttää rikoksen yrittämiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.7.2010 11:57

Anteeksi vaan arvon dumaajat,ottakaa huomioon että se on myös laillinen lääke täällä Suomessa ja nimeltään Bedrocan. Teille likaisille huumausainerikollisille??? please ottakaa asioista dumaajat selvää ennen kun dumaatte.Kiitos.t.kipupotilas

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.7.2010 15:06

Kiinostaa kun kilo paskaa onko sallittua vai ei, kuula kalloon jokaiselle poliisille joka niillä asioilla tosta ovesta koittaa sisään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.7.2010 15:54

Tämä kannabiskysymys tekee kyllä aika selväksi sen, että millaisilla taustatiedoilla päätöksiä eduskunnassa tehdään. Täysin järjetöntä kriminalisoida harmittomat hamppuharrastajat, koituu vaan yhteiskunnalle kuluja ja horjuttaa monenkin uskoa järjestelmään (tosin kelllään silmiään auki pitävällä ei sitä ole ollut enää vuosiin). Ei tunnu olevan kansanedustajilla hajua useimmistakaan aiheista, päätöksiä tehdään puolueen linjaa mukaillen, jonka taas määrittää pitkälti rahoittaja. Suosittelen kansalaistottelemattomuutta kaikille järjissään oleville.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.7.2010 01:12

kiitos hauskasta kirjoituksesta:)täyttä asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Whiteington

31.7.2010 15:56

Loistava kirjoitus järjettömästä tapauksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.9.2010 12:55

kiitos loistavasta artikkelista!!itse olen taysin samaa mielta asiasta.nykyinen paihdepolitiikka tuhoaa jo muutenkin elamia ja saa ihmiset vihaamaan valtiota ja virkavaltaa,koska he eivat koe tehneensa rikosta kasvattaessaan kannabista,vaikka se onkin lain mukaan kiellettya.ja eihan sita kannabista mitaan valmisteta.SE KASVAA!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.9.2010 10:11

Arvon Bedrocanista kirjoittanut nyymi: yritin tavoitella otsikon mukaista sarkasmin tasoa. Luulin, että istuttamisen (käsillä) ja lannoittamisen (peniksellä) kutsuminen rikokseksi riittäisi avaamaan viestini todellista tarkoitusperää, mutta metsään meni. Anteeksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2010 18:42

Mistä kasvatusvälineiden myyjän tulisi tietää, käyttääkö ostaja ostamiaan välineitä laittoman vai laillisen kasvin kasvattamiseen? Pärstästäkö? Jos tulee salkku kädessä ja kovat kaulassa niin sitten myydään, mutta jos on parta ajamatta ja pipo päässä niin ei tipu vesiviljelyjärjestelmää, ei? Tää on ihan selvää vanhastelua koko juttu, ei voida yleistää tolla tavalla että "tiesivät että myytäviä välineitä käytetään huumausaineen valmistukseen". Olisi siis pitänyt sulkea koko kauppa jos haluaa noudattaa lakia eikä myydä enää kenellekään, vai?

Itse aion ostaa UFO:n ja kasvattaa talvella saunassa rucolaa ja basilikaa ja vuotaa tiedon julki. Sitten nauran poliiseille kun tulevat ratsaamaan ja löytävät ruokayrttejä ja nään niiden naamat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi