Suomi on taas vähän kuin horroksesta herännyt uuteen vaalihuumaan. Vastahan niistä eduskuntavaaleista ja presidenttipeleistä selvittiin kun edessä ovat taas uudet vaalit.
Itse avasin pelin osallistumalla tänään kuntamarkkinoille, jossa kuuden suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajat mittelivät ensimmäistä kertaa verisellä kuntakentällä. Kuulemani ja näkemäni perusteella joudun surullisena toteamaan, että osa porukasta markkinoi kuntavaaleja jonkinlaisena kuntien eloonjäämistaisteluna tai EU-kansanäänestyksenä, joita kuntavaalit eivät ole. Pahoin pelkään, että tämä keskustelu polttaa turhaa ruutia ja energiaa pois oikeasti tärkeistä kuntakysymyksistä, joihin valtuustoissa valitaan suuntaa vaalien jälkeen.
Minä hengittäisin vaalien tahdissa, vaikka en saisi siitä palkkaakaan. Politiikka on niitä asioita, jotka yrittävät viedä koko käden, vaikka tarkoitus oli antaa vain pikkurilli. Asioita on paljon, niitä tulee koko ajan lisää ja ne ovat jatkuvasti vaikeampia. Ja vähän väliä huomaa sen, ettei asioista oikeasti tiedä tai ymmärrä kuin pintaraapaisun verran. Tämä luo politiikkaan asetelman, johon sekoittuu niin intohimoa kuin epäuskoakin.
Nuorisojärjestön puheenjohtajana, kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajan avustajan rooleista käsin osallistun nyt kolmansiin vaaleihini ja samalla kun politiikan peli käy kuumana, oma sisäinen hallintotieteilijäni seuraa innostuneena varsinaista yhteiskunnan muutosta, koska muuttuuhan se. Kuulemma se on ainoa pysyvä asia tuo, muutos.
Maailma siis muuttuu. Itse asiassa ainaisesta ja kiihtyvästä muutoksesta on tullut jo niin tavallista, että sen huomaa vasta kun lukee omia vuoden takaisia facebook-päivityksiä tai katsoo vanhoja valokuva-kansioita. Maailman muutoksen myötä, myös poliittinen toimintakenttä muuttuu kun ihmisten arvot ja intressit yrittävät muuttaa jäykkää hallintoa vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön tarpeita.
Kuntien lakiin kirjoitetut tehtävät ovat kasvaneet niin monilukuiseksi, samalla kun muu yhteiskunta ympäriltä on muuttunut muuttoliikkeen ja väestön rakenteen kautta siten, että samanlaisen palvelutuotantoverkon ylläpitämisestä tulevaisuudessa on lähes mahdotonta puhua. Vieläkin haastavampi tilanne on kun oma sukupolvemme jää opiskelun, työelämän ja muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Sitä ei korjata vippaskonsteilla tai järjestelmän pikku säädöllä. Tarvitsemme uusia näköaloja, uutta ajattelua, joita valtaa pitävä sukupolvi ei kykene tuottamaan. On nuorten vuoro astua näyttämölle.
Meille nuorille ei ole tarjolla helppoja aikoja päätöksenteossa, mutta voin luvata, että seuraavat vuodet tulevat opettamaan ja kasvattamaan nuorta vastuunkantajasukupolvea enemmän kuin kaksi vakaata vaalikautta yhteensä. Tulevaisuuden haastavat näkymät antavat myös aidon mahdollisuuden miettiä kunnallisten haasteiden kenttää uudesta näkökulmasta. Uskon, että tulevien aikojen osalta arvojen merkitys korostuu, kun joudumme päättämään satsauksien ja jakamisen sijaan siitä, keneltä otetaan pois ja mitä tärkeitä asioita haluamme säilyttää yhteiskunnallisen palveluntuotannon piirissä.
Työ yhteiskunnan sopeuttaminen maailman muutokseen on vähänkuin muuttoprojekti toiseen kaupunkiin. Sitä käy läpi omia tavaroitaan ja miettii, kuinka paljon sitä roinaa onkaan kertynyt kaappien perukoille vuosien varrella. Moni löytää itsensä ihmettelemästä, että mikähän tämänkin tavaran tarina on ja miten ihmeessä se on minulle päätynyt? Kuitenkin se tärkein kysymys on; tarvitsenko sitä enää muuton jälkeen ja onko uudessa osoitteessa kaikelle tilaa. Tuolloin moni esine löytää tiensä kirpputoreille, sukulaisille ja ystäville, mutta joskus joitakin on vain heitettävä pois. Moneen tavaran osalta tehdään oma erityinen surutyönsä. "Se eteisen korkkimatto nyt vaan on aina ollut toivottamassa minua tervetulleeksi takaisin kotiin milloin mistäkin." Joka tapauksessa elämään kuuluu myös tilan tekeminen uusille asioille. Komeroiden tyhjääminen ja omaisuudesta eroon pääseminen saattaa olla myös vapauttavaa kun tietää, että tämän, tässä valinnan tilanteessa tarpeettomaksi katsomani tavara luo tilaa sopeutua paremmin uuteen ympäristöön.
Kaikki ymmärtävät niin muuttoprojektin keskellä, kuin vaikeiden poliittisten päätöstenkin edessä, että tuleviin olosuhteisiin valmistautumien vaatii ennakointia ja asioiden priorisoimista. Jotkut karjalaiset evakot saivat puoli tuntia aikaa kerätä tärkeintä omaisuuttaan, ennen oman kodin lopullista jättämistä. Siinä tilanteessa toiset päätyvät ottamaan mukaansa käytännöllisiä tavaroita, toiset niitä, joihin on syvimmät tunnesiteet. Mieliini on syöpynyt kuvia evakkotiellä taivaltavista lapsista nuket kainalossaan ja karjalaisäideistä kantamassa välttämättömimmistä tavaroista kerättyjä nyyttejään. Heillä tarve ja arvot määrittelivät sitä, mihin käsi kiireessä tarttui, suunnitteluun ei välttämättä ollut aikaa. Evakoiden kokemus ja asenne oli kuitenkin omiaan luomassa sitä henkeä, joka aikana Suomi jälleenrakennettiin sotien jälkeen.
Kristillisdemokraattiset Nuoret haluavat myös olla osaltaan keräämässä sitä tärkeiden arvojen ja hyvien periaatteiden muuttokuormaa, jota koemme tarvitsemamme väistämättömään muutokseen vievällä tiellä. Uskomme, että keskittymällä valtuustoissa johtamisen, hyvinvoinnin, osaamisen ja tasapainon teemoihin, olemme sillä tiellä, joka vie myös kuntia kohti terveempää tulevaisuutta.
Aki Ruotsala
