Nudistibileet Vekkulassa

  • Mikko Sjögren

Omistatko osakkeita, rahasto-osuuksia tai muita arvopapereita? Jos omistat, viimeinen viiden vuoden jakso on ollut monelle melkoista kummitusjuna-ajelua. Esimerkiksi Helsingin pörssissä arvostustasot ovat tippuneet yli 50%. Toisin sanoen osakkeiden hinnat ovat keskimäärin menettäneet yli puolet arvostaan. Käytän esimerkkinä Helsingin pörssiä, sillä sinne suomalaiset useimmiten sijoittavat. Näyttää siltä, että kotimaiset pienomistajat ovat jääneet vekkulan portaisiin. Alasti.

Pörssinudismia
Pörssinudismia

Pörssiosakkeita käsittelevä sijoituskirjallisuus ja pankkien sijoitusneuvojat kehottavat yleensä sijoittamaan pitkällä aikavälillä, hajauttamaan saman omaisuuslajin sisällä ja säilyttämään omistuksensa jopa vuosikymmenien yli. Osta ja pidä- strategia on todettu toimivaksi historian saatossa, mutta maailma on muuttunut informaatioteknologian myötä. En lämpene sokealle mantran toistamiselle, sillä modernia arvopaperikauppaa käydään tietokonein millisekunnin nopeudella. Tehokkaat työkalut ovat osaltaan tehneet nousu- ja laskumarkkinoista jyrkempiä.

Valmentaessani ja puhuessani ympäri Suomea huomaan turhan usein, että suomalaisten sijoitussalkkujen suojaus on huonolla mallilla. Puhun tällä kertaa ainoastaan arvopapereista. Trendiin ovat vaikuttaneet suurelti alan kirjallisuus, sijoitusneuvojien kaikenkirjava ammattikunta ja Suomen konservatiivinen talouslehdistö. Nykypäivän sijoittamisessa on kysymys syklisistä trendeistä, joiden havaitseminen on kriittisen tärkeää tuloksien kannalta. Sinun tavoitteesi on siis välttää pahimmat laskumarkkinat ja pyrkiä sijoittamaan nousevaan markkinaan. Toisekseen kysymys on ennen kaikkea sijoitussalkun suojaamisesta.

Vekkulan portaat
Vekkulan portaat

Suosittelenkin tutustumaan verkkopankkisi, sijoitusalustasi tai meklarisi palveluihin tarkemmin. Aseta salkkusi omistuksiin stop loss-toiminto. Älykkäällä suojauksella olisit voinut esimerkiksi välttyä menettämästä puolia arvopaperivarallisuudestasi 2008-2012. Vai onko sinulla varaa heilua varoinesi alasti vekkulassa? Tarkoitan niitä Linnanmäen vekkulan portaita, jotka eivät johda mihinkään, mikäli et ota määrätietoisia askelia ylös noustaksesi. Toisaalta, vekkulassa et ole yksin ja ilman suojaa on hauskaa oman aikansa - kunnes nalli napsahtaa. Päätös on sinun.

2 kommenttia

Anonyymi

26.7.2012 22:58

Tuota noin. Ihan kaikki eivät allekirjoita väitettä, että "syklisten trendien" havaitseminen olisi "krittisen tärkeää". Itse asiassa aika monessa tutkimuksessa on tultu tulokseen, että sijoitusten oikea ajoittaminen ei keskimäärin onnistu. Toisaalta, täällä on jos jonkinlaista pankkitoimihenkilöä ja sijoitusvalmentajaa, jotka saavat hölmöt sijoittamaan hölmölla tavalla.

Esim. Seligsonin sivuilta (http://www.seligson.fi/) löytyy aika paljon helpohkosti ymmärrettävää faktaa aihepiiristä. Kannattanee tsekata vaikka Phoebuksen blogi - Phoebus kun pyrkii juuri sijoittamaan suosituksesi vastaisesti pitkäjänteisesti. Track record viimeisen kymmenen vuoden ajalta on kokolailla vakuuttava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MAgrippa

27.7.2012 01:06

No Herra Puhvetti sijoittaa superkonservatiivisesti,
Mitä enemmän on herkkä trendeille, sitä aiemmin sijoittaa trendiksi arvelemaansa, joka ehkä onkin fad eikä trendi.
Tai tapahtuu ihan arvaamatonta: Segway ei saa lupia ajella
tai kätsät miniläppärit korvautuvat padeilla,
ensimmäisen kosketusnäytön julkistanut kännykkäfirma luopuu siitä.
-
Kiinan keskuspankki rohmuaa nyt kultaa, koska ennakoi euron, dollarin ja juaninkin putoavan, jolloin yleisindeksi sukeltaa kuin hylje.
. Seuraan esimerkkiä, kaikki likvideiksi miniharkoiksi. Kukin tavallaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi