Pahuutta meissä kaikissa

  • Aapo Puskala

Stanley Milgram teki 70-luvulla sarjan kiehtovia sosiaalipsykologisia tutkimuksia. Koehenkilöitä pyydettiin opettamaan toiselle “koehenkilölle” (näyttelijä) sanapareja. Jos toinen ei oppinut, hänelle piti antaa sähköisku ja “opettajille” esitettiin tutkimuskohteena se, kuinka hyvin sähköiskut parantavat oppimista. Todellisuudessa Milgram tutki sitä, kuinka voimakkaita sähköiskuja ihmiset olivat valmiita antamaan, jos auktoriteetti heiltä sitä vaatii.

Psykiatrit arvioivat, että 0,1% ihmisistä antaa tappavan sähköiskun. Todellisuudessa 65% koehenkilöistä meni loppuun asti. Jokainen osallistunut antoi hyvin voimakkaan ja kivuliaan iskun ja jätti huomioimatta "oppijan" vaatimukset päästä pois tutkimuksesta. Silläkään ei ollut vaikutusta, että "oppija" kertoi hänellä olevan sydänvaivoja.

Tutkimukset on toistettu useaan kertaa sen jälkeen, tuoreimpana ranskalaisessa tv-visailussa. Tulokset ovat olleet yhdenmukaisia: melkein kaikki ihmiset ovat valmiita hirmutekoihin, kun heitä siihen hiukan painostetaan ja heille annetaan kuva, että joku muu on vastuussa.

Erässä variaatiossa annettiin oikeita sähköiskuja koiranpennuille. Koehenkilöinä oli 26, joista 20 antoi tappavan sähköiskun. Kaikki 13 mukana ollutta naista totteli loppuun asti, miehistä puolet. Tästä ei kuitenkaan voi suoraan johtaa sukupuolieroja, sillä muissa variaatioissa ei mainittavia sukupuolieroja ole tullut esiin.

Tulosten ohella yhdenmukaista on ollut ihmisten harhakuvitelma, etteivät tulokset päde heihin itseensä. Milloin koehenkilöt ovat valikoituneet, milloin ne koskevat vain tv-visailijoita, milloin koehenkilöt tiesivät, etteivät sähköiskut olleet aitoja. Vastaväitteet on aina kumottu uusissa tutkimuksissa.

Pelottavaa tuloksissa ei ole se, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä on valmiita hirmutekoihin sopivassa tilanteessa. Pelottavaa on se, että suuri osa ihmisistä luulee, että juuri he ovat tälle immuuneja. Tällainen harhakuvitelma luo pohjan hirmuteoille, joista "kukaan" ei ole vastuussa.

7 kommenttia

Anonyymi

21.3.2010 03:20

Ja silti kouluissa, sekä monien vanhempien toimesta opetetaan maailman hyvyydestä ja ihmisten reiluudesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

21.3.2010 08:57

Sodankäynnissäkin, jotta se saadaan toimimaan, on pitkälti kyse vastuun siirtämisestä, sekä psykologisen etäisyyden kasvattamisessa hirmuteon tekijän ja sen kohteen välillä.

On parempi tiedostaa että kaikki ovat sopivissa olosuhteissa valmiita hirmutekoihin, kuin kiistää se.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.3.2010 18:10

Tottakai ihminen tekee vastuuvapaana ihan mitä tahansa. "Joustava omatunto" on termi tälle pimeälle puolelle, jota käytetään ihan normielämässäkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.3.2010 23:56

Milgramin koe on yleisesti tunnettu. Jos minua pyydettäisiin sähköiskunantajaksi, tietäisin kokeen kokeeksi ja antaisin ihan piruuttaan kunnon voltit ja ampeerit. Siinähän kauhistelisivat "pahuutta" :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

25.3.2010 09:47

I´m shocked.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.3.2010 09:58

Koska suurin osa ihmisistä on selkärangattomia perseennuolijoita. Mussa on paljonkin huonoja puolia mutta omasta mielestäni yksi parhaimmista on se että en todellakaan antaisi sähköiskuja toisen käskystä.

Sama ominaisuus (ominaisuudet, luonteenpiirteet) ei vaan normaalielämässä tuo mitään ylimääräistä etua, päinvastoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2012 04:22

Johdonmukaisuus ... ihminen sekoittaa johdonmukaisen ja "oikean". Johdonmukaisesti toimimalla saadaan ihmiset tekemään mitä tahansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi