Pyhää vihaa ja suurta rakkautta

Tihrustan parhaillaan ”Wired” nimisen yhdysvaltalaisjulkaisun sivua. Tämä on lehti, jonka veikkaan usean aikaansa seuraavan kolmekymppisen tuntevan, mutta minulle se taas on ihan vieras, sain kollegalta. Voin tietysti puolustautua sanomalla, että minulla 40v onkin jo kohta kulman takana ja ET-lehti alkaa tässä vaiheessa kiinnostaa enemmän. No joo, olen kalkkis tai en, niin zoomailen joka tapauksessa juttua, jossa on jenkkilän kartta ja siihen on piirrelty neliötä, pallukoita ja rukseja.

Sivun yläreunassa kerrotaan, että kyseessä on kartta, joka kuvaa amerikkalaisten viha-rakkaus -suhdetta marihuanaan. 14 700 ihmistä vastasi lehden kyselyyn ja kartta on tehty sen pohjalta. Vaikka tämä juttu ei pohjaa tieteellisen metodologiaan, niin sen piirrokset kertovat ihan kiinnostavia asioita. Mikäli tulkitsen oikein, on punaisessa laatikossa kussakin osavaltissa langetettava sakko per unssin, eli reilun 28 gramman marihuanan hallussapidosta. Se on jo pieni kasa heinää. Lila loota taas on vankilatuomion maksimipituus, mikäli unssi löytyy vaikkapa repusta tai mistä muualta tahansa – hallusta kuitenkin. Sitten on punaisia rukseja, jotka symboloivat osavaltiota, joissa lääkekannabis on sallittua.

Kellekään ei liene yllätys, että itä- ja länsirannikko ovat täynnä punaisia rukseja lääkekannabiksen merkiksi. Koko keski-länsi sekä hillbilly -osasto etelässä eivät marihuanaa lääkkeenäkään katsele. Tässä tosin piilee sellainen juju, että esimerkiksi etelävaltiossa hamppua kasvaa aina rikkaruohoksi saakka. En jaksa uskoa, että moni MS-tautia sairastava tai sietämättömistä hermostokivuista kärsivä jättää hamput poimimatta lainsäädännön takia. Kyseessähän kun on aina 1940-luvulle saakka eräs Yhdysvaltojen yleisimmin käytetyistä kipulääkkeistä – ei taatusti ole kotilääkintä mihinkään kadonnut 70 vuodessa.

Rangaistuksen osalta löytyy loogisia, vähemmän loogisia ja melko kajahtaneita osavaltioita. Kaliforniassa lääkekannabis on sallittua (hiljan heinän laillistamisesta äänestettiin). Siellä unssin hallussapidosta tulee sakkoa 100 dollaria ja vankilaan ei tuolla määrällä ole asiaa. Washington DC sallii kannabiksen lääkekäytön, mutta ilman reseptiä tulee myös 1000 taalaa sakkoa ja maksimissaan 6 kuukautta linnaa. Rhode Islandilla sakkoja tulee vain 100–200 dollaria, mutta häkki saattaa heilahtaa koko vuodeksi. Nykissä ei lääkekäyttöä laillisesti sallita, mutta unssista selviää 100 taalan sakoilla.

Halvinta marihuana on siellä, missä siitä saa kovimmat rankkarit, eli keski-lännessä ja etelävaltioissa. Siellä 28 grammaa irtoaa noin satasella. Tämä johtunee siitä, että kyseisillä alueilla hamppu kasvaa luonnonvaraisena ja sitä oli ennen huumeiden vastaista sotaa pellon pientareet pullollaan. Kallein unssihinta on Pohjois- ja Etelä-Dakotassa, jossa siitä saa pulittaa yli 500 dollaria.

Karttaa katsellessa tulee äkkiä mieleen Eurooppa. Yhdysvalloissa osavaltiokohtainen huumausainepolitiikka vaikuttaa olevan aivan yhtä hajanaista kuin vanhalla mantereella – siis juuri sellaista pyhää vihaa ja suurta rakkautta. Mutta opinko tästä aivan liian pienellä printatusta kartasta jotakin uutta? Oikeastaan sen, että ihan samanlainen sekamelska marihuanan suhteen on myös Atlantin tulla puolen. On lääkettä, huumetta, euforiaa, vankilaa, salakuljetusta, laittomia markkinoita, sakkoja ja kaksinaismoralismia – tuttua, hyvin tuttua settiä.

Tänään en aio laitta suositukseksi J. Karjalaista, vaikka otsikko siihen voikin viitata. Sen sijaan, ja jälleen kerran, runttaan Steve Earleä, koska ensi tiistaina pääsen nauttimaan yber-kiireisen vuoden huipentumasta, kyseisen hemmon keikasta Oslossa. Ja valintana on tietysti Copperhead Road, jonka varressa ainakin biisin mukaan kasvaa hamppua.

Kirjoitettaessa soi Steve Earle - Copperhead Road