Rammstein in Helsinki (22.2.2010)

Mein Liebling, Mein Schatz... <3
Musiikkimakuni on monipuolinen, mutta en ole aikaisemmin ollut katsomassa raskaan musiikin keikkaa (erilaisia festarijuttuja ei lasketa, mutta kokemani festaritkaan eivät ole olleet mustan vyön festareita;).

Olen kyllä kuunnellut Rammsteinia satunnaisesti tässä vuosien varrella, ja parempaa salimusiikkia saa kyllä etsiä. Minun ei taloudellisista syistä pitänyt edes lähteä keikalle, mutta yksi kaveri peruutti lähtemisensä ja siten yksi lippu jäi "ylimääräiseksi" enkä osannut enää vastustaa kiusausta. Fiksuna varasin junalipun Saloon edellisenä iltana, mutta totesin maanantaina, että ehkä kuitenkin olisi viisasta mennä bussilla Saloon, jossa kyyti&kuski odotteli.

Täytyy kyllä sanoa, ett tämä kokemus oli kyllä aivan omaa luokkaansa! Todellakin joka pennin arvoinen. Lavasteet olivat upeat, pyrotekniikka ja pamahtelevat pommit säikäyttelivät ihanasti ja Ich Will kappaleen aikana nousi iho kananlihalle! Yleisöä ei tarvinnut juurikaan kosiskella yhteislauluun. Kiinnostukseni musiikkiin on aikoinaan lähtenyt juurikin saksan kielestä ja täytyy kyllä todeta, että se taipuu ihanan jäykästi juuri tuohon genreen.

Huh, ihanaa, mahtavaa, upeaa!
Rammstein on soinut iPodissa sen jälkeen joka päivä:)

Toissailtana oli järkyttävä pyrytuiskulumisade täällä Turussa ja mietin siinä kotiin kävellessäni, että jos v'''''aa niin auttaako, jos kuuntelee raskasta musiikkia? Auttaako adrenaliinikicki auraamaan tietä lumikinoksessa? Vai pahentaako se tilannetta? Totesin, että pieni kiukku antaa (ihan niin kuin salillakin) sopivasti potkua eteenpäin pääsemiseen.

Kirjoitettaessa soi Rammstein: Mein Hertz Brennt