Merja Rantamäki

Lapsena meillä ei kuunneltu kotona iskelmää ja siksi Finnhitseihin tutustuminen on tapahtunut vasta kypsemmällä iällä. Biiseillä ei siis ole mitään rasitteita kannettavanaan minulle eikä minullakaan ole ollut kummempia ennakkoasenteita, en ole edes maalta kotoisin joten ei tarvitse todistella itselleen olevansa korkeammalla kuin junttihumppa.

Merja Rantamäki on yksi huippusuosikeista - mielentilan mukaan joko camppina tai sitten ihan oikeasti. Merja Rantamäen on kuulemma ollut vaikeaa tehdä comebackiä ja biisinsä ovatkin armottomasti jymähtäneet seiskytluvun puoliväliin, jolloin ne on levytettykin. Koen aina ne biisit kuin tapettina seinillä, on vaan sitä kautta siirrytty siihen aikaan takaisin. Oikeastaan tuo tapettiefekti on voimakkaampi biiseissä, joiden aihe on maaltamuutto (näissä Merja ei jyrää voimakkaimmin).

On varmaan yksi aikuisuuden rajapyykeistä, kun huomaa voivansa diggailla musiikista välittämättä muiden reaktioista. (Tosin siitä on pari askelta vanhuuteen liittyvään käppyröitymiseen, siihen, kun on jämähtänyt kuvioihinsa eikä muiden mielipiteet enää niin kiinnosta.)

Koen kuitenkin, että pitäisi selittää tuntemattomille ihmisille "mutta enhän mä pidä siitä musiikista kuten jostain mun suosikkibändistä X", vähän kuin tyyliin "rakkautta on monenlaista". Kaipa Merja Rantamäen vetovoima pelkin musiikillisin ansioin on vähäisempi kuin sillä mun 'todellisella suosikkibändillä' vaikkapa. Merja on myös mun ja kaverin välinen sisäpiirijuttu. Ehkä se on Merjan suurimpia merkityksiä.

Sain hurjan oivalluksen kuunnellessani "Jossain" -biisiä. Joku on ehkä saanut kimmokkeen päättää päivänsä kuunnellessaan biisin laululyriikkaa. Olin vähän surullinen kun kuuntelin kappaletta siltä kannalta.