Blogi

Voisiko jostain saada vähän vielä lisää vitutusta? Tänne vaan, mullemullemulle!!!

Hiphei, ensimmäinen päivä tällä viikolla ettei ole kuumetta. Ainakaan vielä. Maanantaista keskiviikkoon makasin lähes tajuttomana yli 39 asteen kuumeessa. Torstaina pääsin enää "vain" 38,7 asteeseen ja eilen vajaaseen 38. Olo on sen mukainen. Joka paikkaan koskee ja pää tuntuu oudon raskaalta. Nenä vuotaa ja yskä ei anna yhtään periksi. Ruoka ei maistu. Viimeisen viiden päivän aikana olen syönyt muutaman leivän, pari lautasellista puuroa, noin desin spagettia ja vähän hedelmiä.

Lääkärin määräämä antibioottikuuri saa minut voimaan pahoin. Koko ajan öllöttää. Ja todennäköisesti syön niitä ihan turhaan. Jos minun pitäisi arvata mikä tauti minuun on iskenyt, voisin vahvasti veikata influenssaa enkä mitään hemmetin "määrittämätöntä akuuttia nielutulehdusta", mikä oli lääkärin arvaus. Jep, enkä edes käynyt arvauskeskuksessa vaan yksityisellä. Ei voi näköjään enää luottaa siihenkään että rahalle saisi lääketieteellistä vastinetta. Vitutuksen kylläkin.

Pääsiäisen suunnitelmatkin meni ihan vituralleen tämän taudin takia. Piti tehdä vaikka mitä yhdessä, mutta eihän minusta ole mihinkään, joten toinen lähti tänään yksin. Uskalsi kai vihdoin jättää minut yksin kun en enää ole kovassa kuumeessa. Harmittaa, että neljä yhteistä vapaapäivää meni ihan mönkään.

Nyt sitten kökötän vittuuntuneena yksin kotona. Ei ole voimia tehdä mitään. En taida ihan heti muistaa yhtä surkee pääsiäistä. Ei ole mämmiä eikä munia, eikä kyllä mitään muutakaan. Tosin eipä mulle mikään maistukaan. On varsin mahtava fiilis just nyt. :/

Ainiin, paino on tippunut maanantai aamusta kaksi kiloa. Just nyt tuntuu aika pieneltä ja surkealta.

Juoksin eilen rautatieasemalta Kamppiin, koska minulla oli kiire bussiin. Matkahan ei tunnetustu ole kovinkaan pitkä, joten siinä ei sinäänsä pitäisi olla mitään ylivoimaisen vaikeaa. Ilmeisesti keuhkoni kuitenkin päättivät toisin. Jo Sokoksen kulmalla tuntui, että en saa henkeä. Keuhkoihin pisti, henki ei kulkenut ja tuntui kun iso käsi olisi puristanut niitä kasaan ja aivan kuin keuhkot olisivat olleet jäässä. Oli pakko kävellä pari askelta ja yskiä ja tasata hengitystä. Jatkoin taas juoksua ja kun vihdoin pääsin bussiin, tuntui että en saanut sitäkään vähää henkeä kuin aiemmin. Keuhkoihin sattui ja koko kropassa tuntui tosi pahalta. Yskin kun hullu Lauttasaareen asti ja sain joten kuten hengityksen tasaantumaan mutta hengittäminen tuntui silti vaikealta.

Tänään herätessäni päässä humisi, paleli ja joka paikkaan koski. Nukuin yön todella huonosti ja olo oli sen mukainen. Ihan kuin olisi ollut hirveä darra. Mittasin kuumeen mutta mittari näytti alle 37 astetta, joten tunnollisena työntekijänä raahauduin töihin vain huomatakseni että kuume oli työmatkan aikana noussut yli 38 asteeseen.

Nyt siis olen kotona. Nukuin juuri lähes kolme tuntia. Olo on vähän aamuista parempi, johtuen ehkä niistä parista napista, mitkä ennen unia napsin naamaan. Yskiminen sattuu rintaan oikeen kunnolla. Tovottavasti tauti menee pois ennen pääsiäistä. Olisi kiva nauttia lomapäivistä muuten kuin makaamalla sängyn pohjalla.

Olen huvittanut itseäni tänään katselemalla youtubesta kaikkia vanhoja musavideoita. Olen löytänyt nuoruuteni suosikit: Haddaway, 2 Unlimited, Snap, Ace of Base, Cappella... lista jatkuisi loputtomiin näiden jumputtajien osalta. Paras ja ehdoton suosikkini on kuitenkin tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=GQ5eZSa7URA

Herranen aika! Olenka minä oikeasti joskus ihan vakavissani kuunnellut tällaista musiikkia? Itkenyt konserteissa ja huutanut ääneni käheäksi näiden takia??? :/

*kierii tuskissaan ja häpeää syvästi*

Se olen minä. Olen aina ajatellut, että olen itsenäinen ja vahva nainen. Minulla on vahva tahto ja tiedän mitä haluan ja tarvitsen. Minua ei pienet, eikä suuretkaan asiat hetkauta, minä selviän mistä vaan. Tai niin olen itselleni uskotellut. Olen rakentanut ympärilleni melkoiset muurit suojelemaan itseäni. On ollut aikoja, jollon olen niitä tarvinnut ja aikoja jollon olen niitä kaatanut. Ja aikoja, jolloin olen rakentanut ne kahta vahvemmiksi. On ollut pakko.

Nyt huomaan olevani jänishousu, arkajalka. Uskallan jopa myöntää sen ääneen. "Hei, olen -Saphira- ja olen jänishousu!" Huh, helpottaa kummasti sanoa se.

Olen vähitellen alkanut luopua muureistani, sillä olen huomannut että toiseen voi luottaa. Olen löytänyt ihmisen, joka ei taatusti halua minulle mitään pahaa, eikä ainakaan tarkoituksella halua satuttaa minua. Silti pelkään kysyä asioita, sillä pelkään vastausta. Pelkään, että en kuulekaan sitä mitä haluan. Pelkään, että vain kuvittelen ja kohta kupla puhkeaa. Että kaikki ihana ja hyvä ei olekaan totta. Välillä saatan saada hirveän ahdistuskohtauksen kun mietin, että mitä jos tämä ei kestäkään.

Tiedän, ei kovin tervettä miettiä moisia. Ja vielä ihan ilman syytä. Mutta menneisyyden haamut tulevat vielä pakolla välillä vastaan. Ajan myötä ne toki ovat jo vähentyneet mutta silti välillä ahdistaa.

Onnekseni toinen puhuu paljon ja kysyy asioita. Se tekee elämästä vähän helpompaa. Ei tarvitse koko ajan olla puolustuskannalla tai miettiä mitä toinen haluaa, sillä hän tekee asiat helpoiksi puhumalla. Silloin on helppo itsekin puhua kun toinen on ns. avannut pelin.

En ehkä aina ole maailman helpoin ihminen, mutta tiedän että minulla on iso sydän. Se vain on ollut jo niin kauan muurin takana piilossa, että se pitää kaivaa esiin. Onneksi ostin toiselle joululahjaksi lapion. On jotain käyttöä sillekin. :)

Tuntuupa oudolta olla taas kotona. Loma on tältä erää loppu ja huomenna koittaa paluu arkeen. Vaikka kotiin on aina kiva tulla, jollain tavalla se on myös haikeaa.

Praha oli kiva kaupunki viettää lomaa. Turisteja oli jo aika paljon mutta eihän pahimpiin rysiin tarvitse pakolla mennä. Kaikki oli helposti saatavilla ja kävelymatkan päässä (mikäli niin haluaa ja on sattunut ottamaan kunnolliset kengät mukaan). Tosin julkisilla kulkeminenkaan ei ollut vaikeaa. Koko kaupunki oli täynnä kauniita vanhoja rakennuksia, ruoka oli hyvää (ja annokset järkyttävän suuria) ja olut halpaa (en kylläkään juonut sitä) eikä viinikään ollut hinnalla pilattu.

Sää suosi lomailijoita joka päivä. Kertaakaan ei satanut ja eilen oli erityisen kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti jo varsin keväisen tuntuisesti. Mahtava päätös kaikin puolin onnistuneelle lomalle: katsella auringonlaskua vanhan linnoituksen muurilta Vltava-joen virratessa ohitse. Kaiken kaikkiaan oli ihana ja rentouttava loma, joka tuli todellakin tarpeeseen. Ainakin mikäli tarpeellisuuden voi määrittää nukuttujen tuntien määrässä; minä meinaan taisin nukkua joka yö yhdeksän tuntia (mikä minun kohdallani taitaa hipoa jo jonkinlaista ennätystä). ;)

Nyt on siis syöty ja nukuttu oikein urakalla, joten taas jaksaa ahertaa arjessa. Ainakin seuraavaan lomaan asti.

Pitäisi pakata mutta en osaa (taas kerran) päättää mitä ottaisin mukaan. Otanko tuon vai tämän? Entä jos tarvinkin tätä mutta en tuota? Tarvinko näitä kenkiä, vai olisivatko toiset sittenkin paremmat? Ja kuinka monet kengät tarvitsen? Mikä käsilaukku? Vai tarvinko kaksi? Joku hyvä haltija voisi nyt tulla heilauttamaan taikasauvaa, jotta pääsisin tästä piinasta. Tiedän, että muutaman päivän reissulle ei tarvitse kovin paljon vaatteita, kenkiä eikä laukkuja mutta en silti osaa päättää. Aina sama ongelma. Todennäköisesti päädyn taas raahaamaan rinkantäydeltä kaikkea turhaa ja tarpeetonta. Jokseenkin ärsyttävää. :/

Pakkausongelmista huolimatta on ihana päästä lomalle. Pois kaikesta, arjesta ja sen rutiineista. Ihan vaan olla yhdessä toisen kanssa, shoppailla, syödä hyvin, seikkailla uudessa kaupungissa... Tervetuloa loma, heihei arki!