Puuuh, olen vihdoinkin taas pääsemässä kiinni siihen. Nimittäin elämääni. Koko kevään se vilisti vaan ohitseni ja tipuin koko ajan kyydistä. Oli kaikenlaista sairastelua ja muuta epämukavaa. Edes uusi oma koti ei tuntunut oikeastaan miltään alku huuman jälkeen.
Mutta nyt on takana kaksi viikkoa elämää, jota taas hallitsen. Tiedän, että tämä on MINUN elämäni. Liikunta on lisääntynyt ja syön vaihteeksi terveellisemmin. Mieli on hyvä ja kroppa muuttaa vähitellen taas muotoaan siihen suuntaan johon haluan sitä muokata. Tosin paljon hitaammin kuin haluaisin, mutta nämä nyt vaan ovat niitä asioita joille en voi muuta kuin antaa aikaa.
Kevään aikana on ollut pakko hyväksyä se tosiasia, että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma terveys. Kun kroppa pettää, se vaikuttaa myös psyykkeeseen. Keho ja mieli kun tuntuvat olevan kummassa symbioosissa keskenään. 🙂