Blogi

Luin Ilta-sanomien nettiuutisista karmeasta tapauksesta - karhu söi tytön elävältä itäisessä Siperiassa. Jotkut epäilevät jutun todenperäisyyttä, mutta jos juttu vaan on totta, harva uutinen saa samanlaista pahoinvointi-reaktiota aikaiseksi. Itse olen vannoutunut luonnonystävä, mutta jos eläin raatelee ja/tai syö ihmisen, on se järkyttävää.

Toivuttuani luin kommentteja ja eipä ollut yllätys, että jotkut hyväkkäät olivat taas syyttämässä jotain "viherpiiperöitä" (tarkoittaen kai luonnonsuojelijoita) luonnoneläimen/-yksilön agressiivisuudesta. Sellainen tuntuisi jo huvittavalta jos se ei olisi niin typerän tympeää. Joidenkin mielestä koko eläinlaji joutaisi sukupuuttoon tällaisten tapausten takia.

"Viherpiiperöitä" syytetään aina tietämättömiksi ja harhaisiksi kun he kaupungista käsin suojelevat luontoa. Mutta tuntuu todella oudolta, etteivät nämä ilmeisesti korvessa petojen piirittämänä asuvat ja netissä viherpiiperöitä kiivaasti jahtaavat ihmiset eivät itse näe luonnon tasapainoa, jossa kullakin lajilla on todistetusti paikkansa (tämä ei sitten ole mikään luonnoneläinten suorittaman ihmissyönnin puolustus!). Tai he korottavat itsensä niin viisaiksi, että ilman tutkimuksella ja yhteistyöllä hankittua tietoa tietävät luonnosta ja sen "turhuudesta" kaiken.

Heille luonnollisesti, luonnossa kun kai asuvat, vain oma itse on tärkeä ja haittatekijät pitää poistaa. Tosin aina vahvemmin asein mitä luonnoneläimellä on käytössään. He ovat ehkä liian lähellä luontoa oman reviiritietoutensa kanssa niin, etteivät halua nähdä laajempia kokonaisuuksia (?). He kenties haluaisivat ottaa kaiken tilan itselleen välittämättä siitä, miten luonto on todella muokkautunut, miten se on toiminut jo paljon ennen heidän tuloaan.

Anti-viherpiiperöt tuntuvat todella vihaavan luonnonsuojelijoita, mutta heinä en olisi niin huolissani. Ihminen jo lajina on todella hyvä aiheuttamaan muitten lajien sukupuuttoja, järkyttämään luonnon tasapainoa, lisääntymään ja ahnehtimaan aina lajimme sisäisiin agressioihin asti.

Asuminen ja työskenteleminen luonnon läheisyydessä on tietenkin rankkaa ja petoviha voi helposti syttyä kun on itse tilanteessa. Sitä ei voi kiistää. Mutta uskon että oman reviirin puolustaminen petoja, muuta haitalliseksi määritelttyä luontoa vastaan vie niin paljon energiaa, ettei sitä riitä enää hahmottamaan tai välittämään ihmisluonnon itsensä aiheuttamista laajoista ongelmista - monimuotoisena niin anteliaan luonnon köyhtymisestä, liikaväestöstä, nälänhädistä, ahneudesta, sodista ja talouskriiseistä, jotka kaikki jollakin tavalla nivoutuvat toisiinsa.

Ja jos riittääkin, vika lienee taas viimekädessä "viherpiipröiden". Kun kerran eivät pahuudessaan halua joka ikistä neliötä ja luonnollisen luonnon ripettä Maapallosta ihmisen reviiriksi. Mutta todellisuus on se, etteivät "viherpiiperöt" mahda paljoa kun maailmaa rahalla ja/tai väkivallalla pyörittävien isot rattaat pyörivät.

Useimmat ihmiset tuntuvat vihaavan vihreitä arvoja omaavia ihmisiä kuin suurimpia vihollisiaan. Miksi? kokevatko he heidät jonkinlaisina riistäjinä? Ilkeä, paha ja tuhma ympäristönsuojelija tulee ja vaatii luopumaan kaikesta kivasta?

Eikö heille todellakaan ole tärkeää miettiä millaisen maailman lapsilleen jättävät? Itselle kaikki rusinat pullasta ja lapsille vain räävitty kuiva pullankannikka? (Ja jos eivät tee lapsia, hyvä sitten niin.)

Vihervihaajilla tuntuu olevan käsitys, että ympäristön/luonnon-suojelija haluaa riistää ihmisiltä kaiken. Ja toisaalta luonto on kuin alistettu vihollinen, jolta kuuluu ottaa kaikki ajattelematta seurauksia. Nykyään pienistäkin luonnolle jätetyistä rippeistä valitetaan kovaan ääneen.

Ajatukset heräsivät tämän vuoden vaaleista. Vihreät kärsivät tappion. Mutta kunpa ihmiset, mitä tahansa kamalia virheitä Vihreät ovatkin tehneet, eivät ajattelisi sokeassa vihassaan, että saasteet, ympäristömyrkyt, luonnonriisto ja maailmamme monimuotoisuuden köyhtyminen sekä muuttuminen tukalammaksi paikaksi ovat oikeastaan ihan mukavia asioita. Vai ajattelevatko sittenkään yhtään mitään aiheeseen liittyen?

En ole vielä paljoa politiikkaan perehtynyt mutta jokin käsitys minulla on miksi Vihreät nimenomaan puolueena saavat osakseen niin paljon vihaa niskaansa. Mm. ympäristöverot. Jos kosket ihmisten kukkaroon, arvosi ovat heidän mielestään tyhjiä ja merkityksettömiä.

Tässä kohtaa Vihreiltä voisi hyvin kysyä: "Kummalla aasi (itsepäinen ja omaa napaa pidemmälle ajattelematon kansanosa) lähtee liikkeelle paremmin, kepillä (ympäristöverot) vai porkkanalla (jokin muu, parempi ratkaisu)?"

Ja anteeksi nyt hirveästi niiltä, jotka kokevat tämän kovin loukkaavaksi. Mutta itse koen loukkaavaksi ja todella ahdistavaksi sen, että minuakin kohdellaan kuin pohjasakkaa vaikka olen vain oikeasti huolissani luonnon ja ihmisten TODELLISESTA hyvinvoinnista. Ihminen ei voi hyvin jos ympäristö kärsii.

Se, että odotan nyt uutta ihmiselämää sisälläni, ei ole sulkenut silmiäni ja poistanut huolta siitä, millaiseen maailmaan tämä uusi ihminen syntyy ja millaisessa maailmassa hänen tulee elää. Mehän olemme edelleen luonnon j a sen lakien armoilla ja ne jotka unohtavat sen, saavat siitä ennen pitkää kärsiä itsekin.

On taas joulun aika ja kulutusjuhla ylimmillään Ei, en tuomitse koska se ei johda muuhun kuin ihmisten ärsyyntymiseen. Ja mikään olento maailmassa ei ole niin itsepäinen kuin ärsyyntynyt ihminen, jonka tottumuksia on verisesti loukattu. Ja toki minäkin rakastan shoppailla lahjoja, hankkia sinänsä turhanpäiväisiä koristeita, ostaa punaviiniä ja ja herkkuja juhlan kunniaksi. Koitan ainoastaan eko-hengen mukaisesti pitää kaiken kohtuullisena, en halua osaltani (vaikka oma osani onkin pienen pieni tippa meressä) syödä tulevaisuuden ihmisiltä mahdollisuuksia tyydyttävään elämään. Ekologisuuden aate ja kestävä kehitys olkoon voimassa joulunakin.

Olisihan se vallan hienoa, jos voisimme hyvällä omatunnolla tai kokonaan ilman omatuntoa kuluttaa mahdollisimman paljon luonnonvaroja, vaikkapa ihan kaiken jättämättä tuleville sukupolville yhtään mitään, nauttia elämästä tarpeettomankin ylitsevuotavasti. Aivan ihanaa, jos minäkin voisin onnekkaana synnyttäni tähän aikaan, jolloin luonnonvarat ovat rahan vuoksi häikäilemättömästi käytettävissä, kuluttaa luonnonvaroja niidenkin nokan edestä, jotka hankkivat lapsia tähän maailmaan ja luultavasti haluaisivat hyvät olot lapsilleen tulevaisuudessakin. Olisipa upeaa kokea olevansa tämän hetken lapsia, joille maailman rauniot jäävät, niin paljon tärkeämpi ihminen.

Mutta joillekin elämän nautinnot eivät vain voi lainehtia vastuun yli. Nautinnot eivät ole mitään, jos niistä koituu muille ja itsellekin harmia ja mielipahaa. En voisi juhlia, jos tietäisin, että kulutukseni ei pelkästään vaikuttaisi vaan myös todellisesti riistäisi maailmaa, luontoa ja sen huomassa ja varassa eläviä.

Kuten sanottu, osani on vain tippa meressä ja harmittaa, että suurin osa ihmisistä edelleen haluaa osallistua maailman kuiviin imemiseen, ja ovat valmiita riskeeraamaan siedettävän tulevaisuuden oman hetkellisen halunsa tähden. Heillä ei näytä olevan vastuuta. Heillä tärkeintä on ekon sijasta oma ego ja yhteiset asiat kiinnostavat vain jos on oma lehmä ojassa, silloinkin vain koskien lähinnä talouskasvun tarpeita, ei esim. luonnon hyvinvointia.

Mutta toivottavasti yhä useammilla nuorilla on kiinnostusta todellisen ja laajemman hyvinvoinnin suojeluun, vaikka edellinen sukupolvi olisikin jo kovasti kalkkeutunut.Se olisi lajimme kehitystä eteenpäin, evoluutiota, ei jumittautumista aikansa eläneisiin ihmisen ylivertaisuus-kuvitelmiin.

Mutta mutta, koitan tässä virittyä joulun tunnelmaan vaikka taas synkistelinkin. Rauhallista ja iloista joulunaikaa!
Em-Eva

Me ihmiset tarvitsemme luontoa. Luonnosta on kaikki tarvitsemamme lähtöisin, halusimme sitä tai emme. Ravintomme, vetemme, energiamme, raaka-aineet, joilla rakennamme kattoja päittemme päälle ja valmistamme vaatteita yllemme. Ehkä olemme valjastaneet suuren osan luonnosta "kesyksi" ja jossain määrin hallitsemme sitä, mutta edelleen luonnon monet prosessit, kuten vedenkierto ja ilmasto-olot toimivien ekosysteemien kautta, ovat edellytys menestymisellemme. Kulttuuritkin saavat suuren osan inspiraatiostaan luonnosta - sillä luonto on hyvin kaunis. Kykymme hiljentyä ja rauhoittua liittyy usein luontoon.

En ymmärrä ihmisiä, joille monipuolinen ja elinvoimainen luonto, (jollainen se on luonnostaan luonnonmullistusten jälkeenkin ilman ihmisen suorittamaa äärimmäistä tuhotyötä), on ainakin ajatuksen tasolla - jollei yhdentekevä niin jopa niin turha, että se täytyisi tuhota. En halua ilkeillä, mutta uskaltaudun sanomaan sen, koska moni muukin on ollut sitä mieltä: Sellainen ylimielisyys ja ahneus ovat silkkaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä. Olen usein väitellyt aiheesta ja olen kurkkuani myöten täynnä kylmänkiskoisia besserwissereitä, jotka ovat ainakin omasta mielestään yksilöllisellä älykkyydellään paljon etevämpiä kuin kaikki aidot asioista tietävät luonnontutkijat yhteensä, mutta ovat hyvin heikkoja mitä tulee viisauden määrään ja laatuun... He tuntuvat olevan omaa ihmislajiaan, ehkä Homo ahneita tai Homo itsekkäitä. Ihmiselle olisi kunniakysymys täyttää tieteellinen nimensä Homo sapiens.

Luonto on käsitteenä laaja ja senkin avulla besserwisserit voivat saivarrella. Meidän ei toki tarvitse huolehtia ihan kaikesta luonnosta, mutta älykkyytemme ja mahdollisuutemme tuhota ekosysteemejä nopeammin ja laajemmin kuin yksikään luontainen massasukupuuttojen syy, on tuonut meille haasteen - nimittäin vastuun uhatusta ympäristöstämme. Kylmäkiskoiset ihmiset haluavat tietysti vain paeta tätä vastuuta ja mielummin pähkäilevät omia teorioitaan, kuin suostuvat olemaan edes piirun verran viisaampia. Jos ihminen tuhoaa tarvitsemansa ja vastuullaan olevan luonnon (ja kenties itsensä siinä samassa), ei lajimme todellakaan ansaitse tieteellistä nimeä Homo sapiens, "Viisas ihminen."

Luonnon ekosysteemit ovat toimivia kokonaisuuksia, joissa ihan jokaisella lajilla on oma ekolokeronsa ja merkityksensä. Kun ekosysteemissä on paljon laleja, ekosysteemi on vakaa. Yhden lajin poistuminen voi muuttaa ekosysteemia, mutta ei välttämättä vielä horjuta sitä. Köyhtyvät ekosysteemit muuttuvat kuitenkin yhä epävakaimmiksi. Kasvillisuus on ekosysteemien perusta. Jos sitä muutetaan radikaalisti kuten avohakkuilla, se vaikuttaa moneen asiaan. Joku saattaa ihmetellä, miten metsät muka ovat tärkeitä veden kierrolle, vesihän on elottoman luonnon ominaisuus. Metsät kuitenkin vaikuttavat hyvinkin paljon vedenkiertoon. Jos esim. ylävimmillä mailla sademetsää kaadetaan, alavammilla mailla joki kuivuu- ja alueen paikalliset ihmiset kärsivät siitä.

Mielenkiintoisia seikkoja, jotka menevät kylmäkiskoisilta besserwissereiltä vilahtaen ohi. Nykyinen luonto on vuosimiljoonia, luonnollisia teitä kehittynyt toiminnallinen järjestelmä. Nykyinen luonto on todennäköisesti monipuolisimmillaan. Miten joku voi halveksua sitä ja pitää sitä "pelkkänä viherpiiperöiden satukuvitelmana"?! Ja on hyvin arveluttavaa kenenkään väittää olevansa niin älykäs ja ylivertainen, että voi määritellä luonnonlajeja turhiksi. Ja jopa niinkin "turha " laji kuin esim. saimaannorppa, on kuitenkin ihmisten vastuulla, koska olemme kaikesta huolimatta planeetan älykkäimpiä olentoja ja meillä on moraali. Tietysti on ihmisiä, joilla ei ole moraalia eikä halua ottaa vastuuta.

Millainen maailma mahtaisikaan olla ilman nykyisenkaltaista luontoa? Niin, että merikalat olisivat käyneet hyvin harvinaiseksi, merissä olisi lähinnä "punaisia paholaisia", sademetsät ja muut runsaasti happea tuottavat maaekosysteemit olisi hakauttu pois ja koralliriutat tuhottu? Jos nyt ensin edes pystyisimme elämään mm. pienemmällä happimäärällä (huom. vapaa happi tulee kasvien ja levien yhteyttäessä).

Seuraava kysymys kuuluu, miten ihmisetkään voisivat olla luonnollisia, jos luontoa halveksutaan niin? Ilman luontoa ihmiset muuttuvat entistä itsekeskeisimmiksi - myös yksilötasolla - ja muovisemmiksi. Kaupungit sen kun paisuvat väestön aina vain lisääntyessä ja sen kautta stressi ja agressiot lisääntyvät. Sellainen maailma on sitten monen luonnonsuojelun-vastustajan haave ja unelma? Luonto pistää kyllä stopin liioittelullemme jossain vaiheessa, mutta voisimme edes koettaa olla järkeviä ennen sitä...

Itsekeskeisiä olemme olleet lajina aina, mutta joukossa on ihmisiä, jotka kokevat myötätuntoa, jopa muita eläviä olentoja kohtaan. Myötätunto muita eläviä olentoja kohtaan vähentää itsekeskeisyyttämme, yksilötasollakin. Mutta se ei kuitenkaan ole joidenkin mielestä ollenkaan hyvä asia?!

Lukuvuosi on aluillaan. Teininä inhosin koulua ja olin onnellinen sen loppuessa. Lukiota kävin vähän aikaa, mutta lopetin. Surullista, sillä lopetin kiusahenkisten ihmisten takia, en tiedonjanon puutteen vuoksi. Nyttemmin olen aloittanut lukion uudelleen.

Lukionkäyntini edetessä pikku hiljaa minusta on alkanut vahvastui tuntua siltä, että lukiotasoinen yleissivistävä tietomäärä voisi olla ihan peruskoulu-kamaa. Jos kaikilla olisi lukioon perustuva yleistieto hallussaan, yhteiymmärrystä asioista voisi löytyä enemmän.

On hyvin vaikea keskustella esim. ympäristönsuojelusta ihmisen kanssa, jolla on yleistiedossaan suuria aukkoja. Vaikea väitellä asiasta osapuolen kanssa, jolla on perusteenaan lähinnä mututuntu ja oma itsekäs halu puolustaa 'reviiriään' - vaikkei sitä viime kädessä edes uhattaisi..

Toki sanotaan aina, että on hyvä ajatella itse ja suhtautua kriittisesti annettuun tietoon - kouluissakin opetettavaan tietoon. Mutta siinäkin kultainen keskitie on hyvästä. Jos ihminen suhtautuu kriittisesti ihan kaikkeen tietoon, tai sellaiseen tietoon jota hän ei henkilökohtaisista syistä halua hyväksyä, oppiiko hän koskaan mitään ja tuleeko hän koskaan tietämämään muuta kuin omat kehää kiertävät ajatuksensa? Varsinkin tieteellinen tutkimus on suurimmaksi osaksi tiimityötä. Ja tieteelliseen tietoon perustuvat monet yhteiskunnan ratkaisut.

Mutta mitäpä pyörii elämäntapakriitikkojen tai ääri-individualistien päässä? Ilmeisesti haluiaisvat elää maailmassa ihan yksin, ilman heitä häiritsevää tietoa. Ja usein luulevatkin elävänsä. Kaikkia osapuolia hyödyntävät ratkaisut ja etenkin yhteisöllisyys näyttävät olevan joillekin - jollei ihan myrkkyä niin ainakin ajanhukkaa. Surullista.

Ei, en todellakaan ylpeile opiskelujeni takia (onhan lukion käyneitä kumminkin hyvin paljon ja omassakin opinahjossa satavarmasti satoja minua älykkäämpiä ja viisampia). Olen vain niin syvästi harmissani siitä, että lukiotasoinen yleistieto ei ole kaikkien hallussa. Mielestäni se kuuluisi ihan kaikille, ihan perusopetuksena. Jotta yhteiskunta olisi asteen parempi ja piirun verran lähempänä ihanteellisempaa yhteiskuntaa.

Em-Eva

En ole uskovainen. Olen agnostikko. Silti minua kiehtoo hirveän paljon kaikki uskonnollinen. Teininä olin erityisen aktivinen tutkimaan maailman uskontoja, eivätkä uteliaisuus ja ymmärtämisenhalu lopahtaneet teini-iänkään jälkeen. Jokin kaipuu kalvaa mielenrauhan täyttämään elämään. Minussa asuu sisäinen nunna.

Juuri roomalaiskatolinen maailma kiehtoo eniten (vaikken kaikkea siitä hyväksykään), buddhalaisnunnanakin itseäni olen kuvitellut. Harmikseni olen vain wannabe-nunna. Nunnaksi ryhtymiseni ei ole todennäköistä, koska olen agnostikko. Lisäksi olisin ulkokultainen nunna, koska tunnen aika ajoin oikeata vihaa. Onneksi viha on kuitenkin tavallisesti ohimenevää... Olen vieläpä liian villi, aivan liian kiihkeä. Vielä viimeisenä syynä on se, että olen rakastunut mieheen. Nunnahan elää normaalisti selibaatissa.

Olen käytännössä lähempänä alkuperäinkansojen luonnonuskonnon harjoittajaa kuin kristillistä nunnaa, vaikka "nunnamainen" hiljentyminen, vetäytyminen ja myötätunto kiehtovat niin. Äiti Luonto on minulle pyhä, mutta en niinkään personoi luontoa. Luonto on luonnollinen maailma, jossa elämä on syntynyt ja joka ylläpitää elämää. Elämä on monipuolisena ja elinvoimaisena kaunista. Ihmiskulttuurit ammentavat siitä. Me ihmiset tarvitsemme luontoa, sekä elotota että elävää. Tarvitsemme niitä elämiseen ja elämän kauneuteen.

Moni nykyaikana halveksuu ja inhoaa uskontoja vedoten, että sen nimissä on tehty kauheuksia. Ihan hyvä syy toki, koska se on totta. Sekin on syynä, etteivät ihmiset enää vain usko - ainakaan laajemmin länsimaissa. En minäkään varsinaisesti. Mutta muuten olen sitä mieltä, että parhaimmillaan uskonto on jotakin, joka ilmentää ihmisen sisäistä maailmaa ja sen hyvyyttä. Jokin mikä erottaa meidät eläimistä. En väitä, että eläimillä olisi silmiensä takana pelkkää tyhjyyttä, mutta ihmisellä on kyky vallitsevampaan hyvään niin halutessaan.

Monet nunnat ovat omistautuneet laupeuden työlle. Monet ovat kouluttautuneet korkealle. Jos olisi mahdollista.. jos tietyt perinteet eivät olisi niin tiukassa... Ehkä minäkin opiskeltuani biologiksi, haluaisin nunnan vihkimyssormuksen sormeeni.

Mutta ei taida olla biologi-agnostikko-nunna-tyttöystävä- yhdistelmä mitenkään mahdollinen tässä maailmassa. Itsestäkin kuulostaa aivan naurettavalta. Vaikka mielestäni nunnaksi vihkiytymisessä ei ole keskeisintä se, että pysyy selibaatissa, vaan se, että myötätunto ja rakkaus kaikkia eläviä kohtaan voivat vähentää vihaa ja vääryyttä maailmassa.

http://www.youtube.com/watch?v=qfTEusEJ93A&p=6F35C19CAEB45A64&index=5&playnext=3

Maailma on menettänyt jo monia kauniita eläinlajeja nykyiselle ihmisen aiheuttamalle holoseenikauden sukupuuttoaallolle. Useinmiten melko turhaan. Vai onko ihmislajin selviytyminen todella riippunut esim. karoliinankaijan tuhosta?

Olen viime aikoina etsiskellyt höyhenpeitteen värityksen samankaltaisuuksia lintumaailmassa. Täysin samanlaisia lajeja ei liene, mutta siitä huolimatta on kiinnostavaa nähdä miten luonto on silloin tällöin päätynyt samankaltaisiin ratkaisuihin värityksen ja muidenkin ominaisuksien osalta.

Karolinankaija (Conuropsis carolinensis) oli Pohjois-Amerikan ainoa luontainen papukaijalaji. Sillä oli vihreä ruumis ja keltainen pää, otsassa punaista. http://www.parrots.org/images/parrotgallery/Carolina%20Parakeet/carolina_parakeet_pic_medium.jpg

Väritykseltään edellistä muistuttava on toiselta puolelta Maapalloa löytyvä, yhä elossa oleva kaunoviikunakaija (Psittaculirostris desmarestii). Toki lemmikkinäkin piedettävä laji on vielä vähän värikkäämpi sinisin ja punaisin merkein. Mutta mikä parasta, laji on yhä elinvoimainen, vaikka kotiseutunsa ovatkin vaaravyöhykkeellä.
http://www.mangoverde.com/birdsound/images/00000015186.jpg

Koapeippo (Rhodacanthis palmeri) kuului havailijaisiin peippoihin. Lajin koiras edusti lintumaailmassakin yllättävän harvinaista väriä: kirkkaan oranssia. Oranssi väri vaihtui vatsaa kohti kellertäväksi kuin liukuvärjättynä. Koapeippo oli herkkä vieraslajeille ja ihmisen toiminnalle ja siitä on jäljellä enää näytteitä museossa.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/09/Zzzgreaterkoafinch.jpg

Monien varpuslintujen, joilla on oranssia väriä höyhenpeitteessään, pää on useinmiten musta. Oranssi ja musta näyttävät kulkevan käsi kädessä lintumaailmassa. On ollut todella vaikeaa löytää koapeipon väritystä vastaava lintu. Lähimpänä voisi olla tulitangara (Piranga bidentata), joka nimestään huolimatta kuulunee kardinaalien lahkoon. Laji on elinvoimainen ja toivottavasti pysyykin sellaisena.
http://www.azfo.org/gallery/Images2/Flame_Colored_Tanager_Madera_Hallgren_20080331_a.jpg
Tietysti oranssisin lintu lienee erikoisen näköinen oranssiharjakotinga (Rupicola rupicola).
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/48/Guianan_Cock-of-the-rock_%28Rupicola_rupicola%29.jpg

On tärkeää, että me ihmiset havahdumme ennen kuin aiheuttamamme massasukupuutto pyyhkäisee vielä olemassa olevia lajeja kadoksiin. Toisin kuin dinosaurusten sukupuutto, jossa dinosauruksilla ei ollut paljoa vaihtoehtoja, meillä ihmisillä on vaihtoehtoja. Me voimme pysäyttää itse aiheuttammme sukupuuttoaallon, keksiä isoilla aivoillamme uusia keinoja ja vaalia kotiplaneettaamme niin että sen värikäs monipuolisuus säilyy ja kehittyy luonnollisia teitä.

Ihmiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee vähäosaisia ja luontoa.

Luonnonystävänä tulee seurattua paljon luontoon ja eläimiin liittyviä uutisia. Hyvät uutiset ilahduttavat aina. Todella hyvä ja iloinen uutinen on, että Korkeasaaressa on syntynyt kultatamariinin poikasia, mitä ei ole enne tapahtunut. Se tuo osaltaan toivoa tämän kauniin lajin säilymiselle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072812104464_uu.shtml

Eläintarhojen - ainakin sivistyneiden maiden eläintarhojen - pääpaino on yhä enemmän eläinlajien säilyttämisessä. Ei siinä että eläimet olisivat pelkkää hupia kansalle. Esim. kultatamariinien elinympäristö on miltei kokonaan hakattu pois maailmankartalta. Lajia uhkaa välitön sukupuutto luonnossa, jos metsien hakkuita ei todella pysäytetä. Luonnonkanta on n. 2000 yksilöä, tarhoissa elää n. 500 yksilöä. On jokseenkin epätodennäköistä (vaikkei toivon mukaan täysin mahdotonta) että kasvava väestö alueella jättäisi yht'äkkiä metsät rauhaan. Pian maailmassa saattaa olla ainoastaan eläintarhoissa eläviä yksilöitä. Lohdullista, ajatellen että ratkaisu ongelmaan löydettäisiinkin vasta tulevaisuudessa. Ainakaan tämä erittäin uhanalainen laji ei olisi peruuttamattomasti kuollut ja kuopattu, ja se voitaisiin palauttaa myöhemmin elpyvään luontoon.

Keskustelin kerran erään hyvin juostamattoman tyypin kanssa eläintarhojen tarpeellisuudesta. Hänen mielestään eläintarhat ovat vain olemassa ihmisen itsekkyyden vuoksi. Voisin kärjistää hänen sanomansa sanomalla, että ihminen on ylipäätään olemassa oman itsekkyytensä vuoksi, viemässä alunperin täällä olleilta lajeilta elintilaa, jopa hän itse. Toki olimme samaa mieltä siitä, että parempi tapa suojella luonnonlajeja on suojella niiden elinympäristöjä, ja liian pienet ja luonnottomat tilat eläimille ovat silkkaa kärsimystä.

Mutta hänen jutuistaan sai sen käsityksen, että hän olisi mielellään päästänyt nyt vaikka kaikki kultatamariinitkin luontoon, kunnes kuolisivat sukupuuttoon elinympäristön väjäämättömästi hävitessä. Kunhan vain päästäisiin nopeasti eroon eläintarhoista, niin kuin se olisi tärkeintä. Omasta mielestäni alueen suojelun täytyy olla ensin 100% varmaa, ennen kuin lajin säilymisen voi uskoa kokonaan sen huomaan.

Tietenkään eläintarha ei ole ihanteellinen ratkaisu. Mutta mehän emme elä ihanteellisessa maailmassa, vaan maailmassa jossa ihminen järjestelmällisesti tuhoaa lajien elinympäristöjä. Tässä maailmassa suojelijoina toimivat eläintarhat ovat todellakin tarpeelllisia. Itsekin ajattelisin eläintarhoista negatiivisemmin, jos eläisimme siinä ihannemaailmassa. Maailmassa, jossa nyt heti tällä hetkellä päätettäisiin sademetsien suojelusta ja pysyttäisiin päätöksessä tästä tulevaisuuteen. Se, että eläimiä suojellaan tarhauksen avulla, ei tietenkään tänäkään päivänä sulje pois sitä, että elinympäristöjen suojelu on se suojelun muoto, johon pitäisi panostaa ensisijaisesti.

Vastakeskustelijani ei ottanut huomioon tätä, hänen intressinsä näyttivät olevan muutenkin enemmän tunnepitoisessa syyllisyydentunnossa kuin asioiden ajattelussa monelta kantilta tai edes todellisen lajien säilymisen kannalla. Enhän ole ennen yhdenkään todellisen luonnonsuojelijan kuullut halventavan yhtäkään lajia, joka on tarhauksen avulla onnistuneesti palautettu luontoon. Enkä havainnut heidän suhtautuvan ihmisen aiheuttamaan sukupuuttoon täysin luonnollisena tapahtumana.

Ottaen kantaa vielä eläintarhoihin, tiedän että ne voivat olla ihan oikeita helvettejä. Tuttavani kävivät kerran Thaimaalaisessa eläintarhassa ja oikeutetusti järkyttyivät pahoin. Anne-Mari Berg kävi taannoin Thaimaassa eläinsafarilla ja kirjoitti julkisuudessa järkyttävistä kokemuksistaan. Tuollaisten eläintarhojen vuoksi sitä pitääkin itkeä. Ja kansainvälisten istuimien miettiä mitä voisi tehdä niiden lakkauttamiseksi.

Em-Eva

Tämä kesä on ollut elämäni antoisimpia. Kiitos kuuluu ihanalle poikaystävälleni. Ilman häntä tuskin olisin päässyt juhannuksena veneilemään, jaksanut lähteä merenrannalle heinäkuun kenties helteisimpänä päivänä, päässyt käymään helteisissä kesähäissä.. Pieniä suuria elämän antimia, joista olen nauttinut täysillä. Ihan parasta on tietenkin ollut hänen seuransa, mikä on saanut kaiken tuntumaan tavallista paremmalta.

Kultani merkkipäivänä viihdyimme merenrannalla. Emme olleet päivän kuumimpaan aikaan, silti oli niin lämmintä ettei pyyhkeitä olisikaan tarvittu kun aurinko kuivatti ihon ja hiukset miltei hetkessä. Matalin vesi oli kuin suoraan kylpylästä lämpötilansa vuoksi. Tuli kisailtua vedessä, riehakkaan voltinkin heitin poikaystävän heittämänä, mitä en olisi hirveän lentopelkoisena uskonut uskaltavani tehdä.. =P

Nautin todella kesähäistä. Sillä hautajaiset olivat tulleet aiemmin tutummiksi suvun vanhimman polven poistuessa... Häät ovat rakkauden ja elämän juhla, josta halusin ottaa kaiken irti. Maukas ruoka, hyvä punaviini (löysin muuten uuden lempiviinini noissa häissä) ja booli toki vauhdittivat juhlintaa. Tanssimaankin pääsin, kenenkäs muun kuin kultani käsivarsilla. Humppa ei oikein innostanut, paitsi ehkä katsellessa. Valssi sitävastoin on ihanaa ja sitten rock'n'roll paritanssina. Muutoin tykkään sooloilla aika paljon. Jos menen joskus naimisiin, haluan häistäni hieman nuorekkaammat, vaikka humpat sun muut kuulunevatkin suomalaisiin hääperinteisiin.

Pori Jazz on parhaillaan käynnissä. Kiertelin jazzkatua ja ihmettelin miten ihmiset edelleen vain istuvat ja istuvat aloillaan joissakin teltoissa vaikka musiikki soi täyttä päätä. Toki juttelu, siemailu ja yhdessäolo ovat suuri osa juhlintaa, mutta tanssi on minulle se juhlinnan kliimaksi. Päätin mennä erääseen telttaan "zumbaamaan" ja kas kummaa, jotkin muutkin innostuivat tanssimaan. Ihmiset näköjään tarvitsevat alkuillasta jonkun tienraivaajan tanssilattialle, myöhemmin "rantoutumisvaiheessa" tanssi onnistuukin rohkeammin. Eräässä teltassa, jossa soitettiin 70-luvun diskoa, olikin viisaasti järjestetty hassut afroperuukkiset esitanssijat. He saivat ihmiset tanssimaan ja teltasta eteni kohtuullisen pitkä ihmisletka musiikin tahdissa heiluen. Näky sai hymyn huulille. Ja olin jo saanut oman annokseni tanssi-euforiaa.

Huomenna käymme Tampereella, mutta palaamme perjantaiksi ja lauantaiksi Poriin ja irrottelemme vielä kunnolla jazz-humussa.

Em-Eva

Vietimpä todella mukavan ja tavallaan perinteisenkin juhannuksen -pitkästä aikaa. Juhannusohjelmaan kuului juhannussauna ja ihka aito koivuvihta. Maukkaan juhannusateriankin söin, pariinkiin kertaan, ensin omassa lapsuuskodissa, sitten poikaystävän vanhempien luona. Pääsin myös veneilemään, jota en ole juurikaan harrastanut. Jännitin ja iloitsin antoisasta, suht rauhallisesta matkasta joelta merelle ja erääseen saareen ja takaisin. Saaressa taas oli tarjolla grilliruokaa ja pikatelttailua nokosten muodossa.

Reissu oli hyvin antoisa myös luontoharrastustani ajatellen. Pääsin näkemään että kyseisen joen rantamat ovat oikeastaan aika luonnontilaisia. Olin kuvitellut että ne olisivat aivan täyteenrakennettuja. Paikoin puut ja pensaat kasvoivat niin rehevinä ja joen ylle kaartuvina että tuli mieleen melkein jonkun viidakkojoen rehevä rantakasvillisuus. Ruovikkoakin oli paljon. Sen suojissa näin ensimmäistä kertaa luonnossa harmaahaikaroita, kaksi menomatkalla, yhden paluumatkalla. Pari viimeisintä kohosivat lentoon, mikä oli hieno näky. Ja harmittaa todella ettei kamera ollut mukana..

Käväisin tässä myös Turun keskiaikaisilla markkinoilla - enkä voinut palata ilman tikaria. Aitoa käsityötä tai ei, tikari on todella hieno. Itselleni taas ostin miekkariipuksen. Reissu oli nopea päiväkäynti joten näytöksistä ei tullut nähtyä juuri kuin narrien esitys ja vähän miekkailua areenan syrjällä. Mutta nekin viihdyttivät todella. Kojutunnelma markkina-alueella oli saatu ihan kivasti keskiaihkaishenkiseksi.