Ilmiöt

Ja voin kertoa, että hyvältä tuntuu. Mä en nyt edes muista kauan siitä on aikaa ku erottiin Antin kanssa. Hetkinen. No varmaan pari kuukautta. Onhan sitä sitten tosiaan tullut oltua sen jälkeen ulkona joka viikonloppu mukaanlukien vielä arkipäivät jolloin on ollut jotkut bailut. Nyt kuitenkin nokka osoittaa parempaan suuntaan.

Viikonlopun mä olen käyttänyt mietiskelyyn ja ollut ihan vain suurimmaksi osaksi itsekseni. Perjantai alkoi kun laitoin saunan päälle, hyvää musiikkia ja istuin koneen ääreen. Katsoin konetta ja mietin, että aionko mä nyt taas avata facebookin ja kuluttaa siellä aikaa ettei tule tylsää.

Siivosin sitten ensin feissarin kaveripyynnöistä ja mietiskelin, että mitä mun sitten pitäis tehdä. Juttelin vähän aikaa tuttujen kanssa ja kaikki kyseli bileistä tai bileisiin. Sitten laitoin facebookin kiinni ja aloin käymään mielessä asioita mitä mä haluan ja mitä niiden eteen pitää tehdä.

Viimeaikoina kun on ollut vähän vaikeeta ja mennyt lujaa niin olen liian helpostikkin turvautunut aina muiden ihmisten apuun ja pyytänytkin sitä. Elämä vaan ei mene niin, että aina on joku joka auttaa kun jotain tarvitsee. Mä ainakin haluaisin mun elämässä osata/pystyä tehdä lähes kaiken itse.

Mulla on tossa n. vuoden ajan nyt ollut kokoajan sellaisia ajatuksia liittyen nettimaailmaan ja asioita joita haluaisin päästä toteuttamaan siellä. Ideoita mitkä voisi olla menestyviä ja voisivat myöskin ansaita mulle hyvin rahaa. Olen kuitenkin joutunut aina vinkumaan muilta. Tekisitkö kotisivut, suunnittelisitko tämän, ja mites toi mites toi?

Eilen mä sitten menin ja aloin surffailee netissä tietoa hakien, milloin mihinkin liittyen ja päätin että mä haluan media-assistentiksi eli suorittaisin audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon.

Nyt kun koulut taas alkaa(voisiko joku kertoa milloin)?, niin marssin keravalle vanhaan kouluuni ja sanon, että lyöppäs pöytään paperit ja kerro mistä aloitetaan. Nyt mä käyn ensin vanhan alta pois ja eikun uuteen mars. Edellyttäen tietysti, että pääsen pääsykokeista sitten eteenpäin :)

Ihanaa viikonloppua kaikille...

Viimeaikaisiin postauksiini tulleen palautteen johdosta pohdin tällä kertaa bilettämistä hieman eri tyylillä kuin aikaisemmin. Luvassa on kesäloman kunniaksi eri tavalla asiapitoista tietoa. Tästä eteenpäin käytän tässä postauksessani "bilettää"-sanan tilalla "juhlia"-sanaa, vaikka oikeastihan juhlinnasta on melko harvoin kyse Helsingin yössä. Ellei lauantaita, perjantaita, tai viime perjantain jälkeistä keskiviikkoa pidetä riittävän hyvänä syynä juhlalle.

Aloitetaan tarkastelemalla juhlinnan vaikutuksia kansantaloudelle. Kulutus, etenkin kotimainen, on hyväksi kansantaloudelle, koska laskukaudella talouden rattaat eivät saisi pysähtyä, jottei päädytä lamaan.
Ravintoloita tukemalla luonnollisesti myös työllistetään ihmisiä. Koska suurin osa Helsingin ravintoloista on suomalaisomistuksessa (Käsittääkseni globaalit yhtiöt eivät ole mukana yökerhotoiminnassa, ja kaikista rahoittajista minulla ei ole tietoa.), raha ei valu ulkomaille suoranaisesti. Ravintoloiden joidenkin pakollisten menojen, kuten juomahankintojen, kautta kylläkin. Euroopan tasolla viinit ja muuta alkoholivalmisteet muodostavat toisaalta ison toimialan, joka työllistää sekä tuo verovaroja valtioille.

Kansantaloutta ajatellen huomioon on otettava kuitenkin myös juhlimisen haittavaikutukset kuten alkoholiongelmat, ei-toivotut raskaudet ja työtehokkuuden heikkeneminen.
Koska yksistään Helsingin lukuja on vaikea saada selville, tutkitaan alkoholihaittojen aiheuttamia kustannuksia koko maan mittakaavassa. Kokonaiskustannukset maassamme nousevat lähes miljardiin euroon. Kaikkia epäsuoria haittoja ja niiden kustannuksia on edes vaikea arvioida, mutta ne kasvattavat euromäärää huomattavasti. Suurimmat kulut tulevat työn tuottavuuden laskusta.

Juhliminen voi ajaa myös henkilön oman talouden ahtaalle, jos kontrolli katoaa. Hälyttäviä esimerkkejä ovat pikavippien ottajat, jotka rahoittavat juhlintaansa järjettömän korkeiden korkojen lainoilla. Todellista vuosikorkoa vipeille tulee useampi sata prosenttia, lainaehdoista riippuen. Näiden lainojen ottamisesta syntyy helposti velkakierre maksuvaikeuksineen, joka saattaa päättyä esimerkiksi luottotietojen menettämiseen.

Jatkojen humussa syntyneet lapset tarkoittavat myös kustannuksia. Paitsi perheelle, myös yhteiskunnalle. Alle kuusivuotiaan lapsen yksi päivähoitovuosi maksaa kunnalle keskimäärin 9000 euroa (netto). Alle kolmevuotiaan hoitovuosi on huomattavasti keskimääräistä kalliimpi, noin 12 000 euroa (netto). Lapsista toisaalta kasvaa tulevaisuuden veronmaksajia ja vanhenevien ikäluokkien hoitajia.

Myös mielenterveyden kannalta katsoen juhlinnassa on sekä hyviä että huonoja puolia. Miellyttävät sosiaaliset tilanteet pitävät ihmisen mielen vireänä, ja lajitoverien seuraan hakeutuminen on lajillemme ominaista. Baarissa mahdollisesti solmitut rakkaussuhteet ja elämänpituiset ystävyydet eivät ole välttämättä rahassa mitattavia, mutta sitäkin arvokkaampia. Huonot kokemukset taas saattavat altistaa jopa esimerkiksi masennukselle.

Kuten huomata saattaa tämän lyhyenkin pohdinnan perusteella, juhlimisessa on monia huomioon otettavia puolia, jotka jokaisen juhlijan tulee arvottaa itse. Myös omaa juhlintakäyttäytymistään voi tarkkailla näiden taustojen valossa. Olenko yhteiskunnan tukipilari, vai perässä vedettävä kivireki?

Lähteet:

Kuntaliitto, STM

J. Lönnqvist, 2007. Alkoholi vai terveys. Kansanterveys-lehti 3/2007.
[WWW-dokumentti] http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_3_2007/paakirjoitus__alkoholi_vai_terveys (Luettu 22.6.2010).

TarkkaMarkka Suomalaisen säästämisopas. Ei päiväystä. Todellinen vuosikorko. [WWW-dokumentti]
http://www.tarkkamarkka.com/luottokortit-ja-lainat/todellinen-vuosikorko.html (Luettu 26.6.2010).

Kuluneella viikolla mieltäni on vaivannut ihmisten välinpitämättömyys. Kaikki alkoi viime viikon keskiviikkona. Jouduin sairaalaan kovien vatsakipujen takia. Minut tutkittiin ja todettiin, että kyseessä varmaankin oli pelkkä ruokamyrkytys tai vatsaflunssa.

Poliklinikkahuoneessa maatessani en kuitenkaan voinut olla kuulematta, mitä lääkäri puhui muiden potilaiden kanssa. Yhdellä miehellä oli virtsaputkentulehdus. Juuri ennen kuin mies päästettiin kotiin, keskustelu sujui näin:

-Muistakaa sitten kotona pestä alapäänne joka päivä, lääkäri sanoi ystävällisesti.

-Tarviiko tosiaan? En mä jaksa joka päivä, mies vastasi.

-Peseytyä pitää, koska muuten niitä pöpöjä tulee sinne alapäähän, lääkäri selvitti kuin lapselle ikään.

Olin äimän käkenä siitä, ettei joku tajua pestä itseään. Luulin, että älytön keskustelu loppuisi siihen, mutta ei.

-Ja muistattehan sitten juoda paljon nestettä, lääkäri ohjeisti.

-Käykö ryyppy? mies kysyi ihan tosissaan.

-Tarkoitatte varmaankin viinaa. Se vie oikeastaan nesteitä kehosta, kuten kahvikin, joten koettakaa juoda vettä ja mehua, lääkäri jatkoi rauhallisesti yllättymättä kysymyksestä.

-No mutta, voiko ottaa ryypyn kuitenkin. En minä paljoa, mutta kun yksi tekis terää, mies jankutti.

Tässä vaiheessa painoin sairaalatyynyn pääni päälle, jotten olisi kuullut lisää. Epäpuhdas-alapää-ryyppytyyppi ällötti minua jo sen verran. Hänen tyhmyytensä oli aivan omaa luokkaansa.

Toinen vieruskaverini oli mies, jolla oli keuhkokuume ja yllätys yllätys: kaksi promillea alkoholia veressä. Ainut mitä mies halusi, oli päästä takaisin kotiin juomaan, vaikka kuolema oli juuri kolkutellut ovella.

Lopuksi samaan sairaalahuoneeseen kanssani tuli vanha mummeli. Hän oli puraissut itseään poskeen ja loukannut jalkansa jotenkin. Hän oli kaikkea muuta kuin sympaattinen ”Marja Tyrni -tyylinen” vanhempi naishenkilö. Hän huusi hoitajille, käskytti heitä taukoamatta, ei kiittänyt mistään ja käyttäytyi kuin olisi ollut ainoa potilas huoneessa.

Alapää-mies ja promille-tyyppi eivät hekään osanneet olla ystävällisiä hoitajille ja lääkäreille. Minä olin huoneen ainut, joka kiitti sairaalahenkilökuntaa, kun minua hoidettiin. Ja tämä sairaalakokemus ei eroa muista sairaalakokemuksistani millään tavalla. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

”Minä minä minä”-ihmisiä löytyy kuitenkin myös muualta kuin sairaalasta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä sain taas uuden muistutuksen ihmisten välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä.

Yläkerrassani asuu eräs julkkispariskunta. Usein kun tämä pariskunta on poissa kotoa, asunnossa hääräävät heidän kaksi parikymppistä poikaansa. Perjantaina pojat (tai ainakin toinen heistä) bilettivät jälleen kerran vanhempiensa asunnossa. Mökä oli korvia huumaava, mutta mitäs pienistä. Olen aiemmin kokeillut mennä itse pyytämään poikia hiljentämään menoa, mutta se ei valitettavasti tehoa. Ja tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun yläkertalaiset meluavat yöllä kuin pienet apinat ja luulevat olevansa talon ainoat asukit.

Itse asiassa koko viikonloppu kuluikin korvia huumaavan musiikin parissa. Oletan, että asialla olivat pojat, koska nämä vahemmat tuskin kuuntelevat Pearl Jamia ja muuta alternative musiikkia. Mutta mikään lakihan ei kiellä kuuntelemasta musaa täysillä päivisin. Tähän voin todeta, että onneksi en ole yötyössä.

Toisaalta nuo ovat pieni paha, sillä toinen naapurini on sytyttänyt asuntonsa palamaan jo kaksi kertaa. Kolmannen palon mieheni tytär ja minä saimme ripeällä toiminnalla estettyä. Ja eräs taloyhtiössämme asuva henkilö, jonka kämppä oli kokonaan homeessa, kunnosti asunnon ja myi sen mukavalle naiselle kertomatta homeesta. Minä keroin naiselle nähneeni homekämpän kunnostuksen, ja tulen tarvittaessa todistamaan asiasta oikeuteen auttaakseni häntä.

En haluaisi uskoa, että naapurini olisivat ilkeitä tahallaan tai että sairaalassa makoilevat pottuilevat hoitajille silkasta ilosta. Mutta kieltämättä ihmettelen, mikä syy huonoon käyttäytymiseen oikein on?

Kysymykseni tällä kertaa kuuluukin: Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Miksi tästä maailmasta löytyy niin paljon epäkiitollisuutta, välinpitämättömyyttä, epäystävällisyyttä ja ”minä minä minä -mentaliteettia”?

Sinä päivänä kun uutinen Matin ja Mervin joulukahakasta uutisoitiin iltapäivälehdissä, olin ystäväni kanssa ostoksilla. Menimme Vantaan Flamingo-ostoskeskukseen tarkastelemaan alennusmyyntejä, ja päätimme sen jälkeen mennä syömään. Koska olemme kokeilleet La Famiglia -ravintolaa Helsingin keskustassa ja aina saaneet ihanaa italialaisruokaa sieltä, päätimme mennä Flamingon La Famigliaan.

Ajattelin, että ehkä voisin sitten suositella paikkaa teille, hyvät lukijat, jos ruoka olisi siellä hyvää.

Paikan hovimestari oli ystävällinen ja ohjasi meidät pöytään, mutta sitten tuli ynseä nuori tarjoilijaneito, joka ilvehti, kun tilasimme kokiset, pastaa tomaattikastikkeella sekä BBQ-hampurilaisen. Emme välittäneet moisesta vaan syvennyimme ystäväni kanssa juttelemaan Matin ja Mervin kahakasta ja luimme iltapäivälehdet. Juttelimme asiasta jonkun aikaa, kunnes mahamme alkoivat kurnia.

-Missäs ne meidän juotavat on, eikös me olla istuttu tässä jo viisitoista minuuttia, ystäväni pohti ääneen.

Huikkasin hovimestarin paikalle ja kysyin, missä juotavat ja alkupala-leivät viipyvät. Hovimestari myönsi nuoren tarjoilijatytön unohtaneen meidät ja pyysi anteeksi. Saimme siis kokikset ja jatkoimme keskustelua Nykäsestä. Tosin siinä välissä jouduin pyytämään tarjoilijatytöltä lautaset alkupalaleipiä varten, koska niitäkään ei ollut pöydässä. Teki mieli murustaa leipää pöydälle pikkulapsen tavoin, mutta yritin muistaa äitini opettamat sivistyneet ruokailutavat.

-Eikös me olla nyt odotettu niitä ruokia jo tunti ja vartti? Ja eikös se hovimestari sanonut, että ehditään syödä ennen leffaa? Nythän elokuvaan on vain vähän yli puoli tuntia aikaa, ystäväni pohti taas ääneen.

Huomasin yhdellä nopealla vilkaisulla, että eräs pöytäseurue, joka oli tullut meidän jälkeemme, söi jo omia ruoka-annoksiaan. Silloin sain tarpeekseni.

Nousin paikaltani ja menin hovimestarin luo. Reklamoin ystävällisesti mutta päättäväisesti. Hovimestari pyysi taas anteeksi ja toi meille pikapikaa ruokamme. Ne olivat seisoneet lämpölampun alla pitkään, koska tarjoilijatyttönen oli unohtanut meidät toistamiseen. Näky oli sen mukainen. Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että ruoka olisi ollut lämmintä, maittavan näköistä tai edes hyvää. Jopa minä keitän pastaa paremmin kuin La Famiglian kokki. Ystäväni spagetit olivat päistä nivoutuneet yhteen suuriksi möykyiksi ja minun purilainen oli palanut sivuista karrelle, salaatti oli vanhaa ja ranskikset yököttävästi eltaantuneita. Alla kuva maailman ehkä kauheimmasta hampurilaisannoksesta, josta minun olisi pitänyt pulittaa melkein 14 euroa. Olisin mieluummin syönyt jopa Tapolan mustaa makkaraa, vaikka inhoan sitä yli kaiken.

Kuin pisteenä iin päälle suuri kärpänen liihotteli ravintolaan ja istui annokselleni juuri, kun laitoin yökköhampurilaispalaa suuhuni. Kuvotti niin paljon, etten edes pystynyt sanomaan: tarjoilija, ruoassani on kärpänen…

Laskuakaan emme saaneet, joten menimme ystäväni kanssa hovimestarin puheille ja kerroimme kokemastamme. Hän oli onneksi asiansa osaava mukava ihminen, joka pyysi todella nöyrästi anteeksi eikä ottanut meiltä mitään maksua ruoista ja lupasi ottaa tarjoilijan ja kokin puhutteluun. Hän tuntui olevan aidosti pahoillaan tapahtuneesta.

La Famiglian puolustukseksi täytyy myös kertoa, että kysyin viereisten pöytien asiakkailta, miltä heidän ruokansa maistuivat ja olivatko ne lämpimiä. Olivat ne kuulemma hyviä, joten minulla ja ystävälläni taisi vain olla huono tuuri. Olen siksi päättänyt antaa La Famiglialle uuden mahdollisuuden, koska olen useimmiten saanut sieltä ihan kelpo ruokaa.

Ruoasta puheen ollen: luin juuri äsken, että Japanissa hallitus on lailla kieltänyt, että miesten vyötärö ei saa olla yli 85 senttiä eikä naisten yli 90 senttiä. Terveysongelmat kun maksavat yhteiskunnalle.

Vähän sama juttu, kuin jos meillä säädettäisiin laki ettei alkoholia saa nauttia jos rupeaa rähinöimään. Ei sellainen auttaisi, jengi vaan joisi ja tappelisi kahta kauheammin. Holhoaminen saa monesti aikaiseksi enemmän tuhoa kuin hyötyä. Vain ihminen itse pystyy muuttamaan oman elämänsä suuntaa, siihen ei mikään laki kykene. Sama pätee Nykäseen, hänen pitää itse haluta lopettaa juominen, ennen kuin mikään muuttuu. Siihen saakka saamme lukea lehdistä mäkikotkan toilailuista samalla, kun syömme joskus parempia ja joskus huonompia ruokia ravintoloissa ympäri maata.

Nykänen varmaan sanoisi tähän loppuun osuvasti jotakin seuraavanalaista: ”jokainen on oman elämänsä orjantappura”.

En ole taikauskoinen, mutta kun vuosi loppuu kahdella Matti-uutisella, eli Vanhasen marttyyrimaisella ja sympatianhakuisella ”olen sairas, eroan työstäni” -ilmoituksella ja Nykäsen bon voyage (käännettynä déjà vu) tappelu-uutisella, ensi vuosi voi pelkästään olla parempi.

Koska Nykänen on näistä kahdesta Matista se, joka on eronnut ja palannut takaisin useammin, keskityn tällä kertaa häneen.

Esittelykohdassani lukee, että tiedän, miksi Matti ja Mervi aina palaavat yhteen. Kuulostaa kornilta varsinkin nyt, kun Nykänen-Tapola taas ovat riidelleet ja raadelleet toisiaan, mutta uskokaa minua: he palaavat vielä yhteen ennemmin tai myöhemmin. Miten se sanonta menikään: until death do us part.

Mäkikotkan ja makkaraperillisen, eli "makkarakotkan" suhteessa on mielestäni kyse molemminpuolisesta riippuvuudesta. Parilla on klassinen viha-rakkaus-suhde. He eivät osaa elää ilman toisiaan eivätkä toistensa kanssa. Yhteiselo toimii suhteellisen hyvin, kun alkoholia ei ole kuvioissa mukana, mutta heti kun pari saa muutaman trinksun eikä kukaan ole heitä vahtimassa, piru on merrassa.

Surullisinta Nykänen-Tapola ”tappelu-episodi numero 357:ssä” on, että Matti ja Mervi kuvastavat oikeastaan aika tavallista suomalaispariskuntaa. Nyt joku älähtää jo, että ”miten sä Sunniva voit sanoa tollasta”, mutta malttakaa hetki ja lukekaa etiäpäin, niin kuin mummot tarpovat lumessa.

Eli olin sanomassa, että Matin ja Mervin kaltaisia suomalaispariskuntia on paljon. Sellaisia, jotka rakastavat toisiaan, mutta sitten esimerkiksi juuri joulupyhinä, kun otetaan hieman sihijuomaa, sattuu ja tapahtuu. Perheväkivaltaa jos jonkinlaista.

Tapola-Nykänen-keissi kuvastaa valitettavasti suomalaista alkoholikulttuuria karuimmillaan. Alkoholi on, ikävä kyllä, monen suomalaispariskunnan kolmas pyörä. Se ei sovi kuvioon. Onhan se jo useasti nähty, että kun laittaa Nykäsen, Tapolan ja viinat samaan sammioon, voi olla varma, että siitä syntyy soppa. Eikä Matti ole yksin syyllinen riitoihin. "It takes two to tango".

Känniaggressiivisuus on itse asiassa hieman kuin allergia. Jos tietää, että pähkinöistä tulee hengitysvaikeuksia, niin eihän niitä pähkinöitä kannata syödä. Ja jos tietää, että ostaessa kerralla viisi suklaalevyä tulee syötyä ne kaikki samalta seisomalta, ei ehkä kannata ostaa niin paljon suklaatia kerralla. Maailmahan on täynnä kaikenlaisia riippuvuuksia, mutta erityisen paljon Suomesta löytyy alkoholin aiheuttamia ongelmia.

Sääliksi käy, ettei entinen mäkikotka tajua mennä AA-kerhoon ja opetella raittiin elämän aakkosia. Ja yhtä lailla sääliksi käy, ettei Mervi tee samaa. Itse asiassa sääliksi käy, että ne suomalaispariskunnat, jotka läträävät juhlapyhinä alkoholilla, eivät tajua lopettaa ennen kuin rähinävaihe astuu kuvioihin. Ja erityisesti sääliksi käy näiden perheiden lapsia.