Missin mietteet

  • Nina Niskanen

Tallinnassa järjestettiin perjantaina hyväntekeväisyyspokeriturnaus, jossa toisistaan mittaa ottivat suomalaiset ja virolaiset julkkikset. Mukaan oli pyydetty myös lehdistön edustajia, joten pääsin osallistumaan tälle erittäin hauskalle ja nauruhermoja kutkuttaneelle matkalle.

Suomen tiimin naisvahvistus oli hallitseva Miss Suomi Viivi Pumpanen (Mitä olisi hyväntekeväisyystapahtuma ilman missiä?!). Kun Viivi oli päässyt Tallinnaan, pari tuntia myöhässä pommiin nukkumisen takia, niin johan alkoi juttu lentää.

Sunnuntain kunniaksi kerron teille missimme ajatuksia. Mukana myös kuvat!

Viivin määritelmän mukaan hyvän porukan tietää olevan kasassa, kun pissa-kakka-juttuja pystyy kertomaan rennosti. Meidän porukkamme oli ilmeisen hyvä, koska heti alussa jutut menivät alapäähän. Ja pysyivät siellä Helsinkiin saapumiseen saakka.

Suomen julkkistiimi hyväntekeväisyyspokeriturnauksessa Tallinnassa
Suomen julkkistiimi hyväntekeväisyyspokeriturnauksessa Tallinnassa

Viivillä on myös historia ja suhteellisuudentaju hallussa. Illallispöydässä missimme valisti, kuinka asioita (ja nykymukavuuksia, kuten sisävessaa) pitää arvostaa: ”Kaikki me ollaan lopulta tultu sieltä ulkohuussista.” Valkoisten pöytäliinojen keskellä, päästä varpaisiin huolitellun kaunottaren suusta kuultuna tätä voisi sanoa korvaamattomaksi. ”Priceless”, kuten Mastercard-mainos aikoinaan valisti.

Viivi Pumpanen hyväntekeväisyyspokeriturnauksessa Tallinnassa
Viivi Pumpanen hyväntekeväisyyspokeriturnauksessa Tallinnassa

Viivi ehti matkan aikana myös muun muassa pohtia Mikael Hytösen (Sillä silmällä) kanssa rakennekynsien toimivuutta vessatoimissa. Keskustelun tasoa kuvaavin lause oli ”En mä sun kaivutekniikoista tiedä”.

Mikael Hytönen ja Viivi Pumpanen
Mikael Hytönen ja Viivi Pumpanen

Julkisesti ollaan kohkattu missimme pituudesta ja sopeutumisesta tyttöporukkaan. Itse uskon Universum-kisojen menevän nappiin, kunhan vain etelä-amerikkalaiset gasellit ymmärtävät pieruhuumoria

4 kommenttia

Anonyymi

14.3.2010 22:31

Okei, missi on tyhmä eikä sillä ole käytöstapoja tai tilannetajua. Tämä on tietysti ihan odotettavissa, koska harva täysjärkinen missiksi haluaa alunperinkään, mutta jos tarkoitus on kritisoida tätä, miksi toimittaja sitten antaa missille julkisuutta? Maailmasta tulisi parempi ja sivistyneempi paikka, jos roskajulkkikset ja turhanpäiväisyydet vaiettaisiin kuoliaaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

15.3.2010 17:05

Itseasiassa tarkoitukseni ei ollut kritisoida missiämme. Minusta oli hauska kuulla missin suusta kerrankin jotain muutakin kuin niitä ainaisia maailmanrauha-toiveita. :) Kuten ensimmäisessä kappaleessa mainitsen, reissu oli erittäin hauska ja nauruhermoja kutkuttanut, osin juurikin Viivin ansiosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.3.2010 00:25

Koostuiko hyväntekeväisyyspokeriturnauksen suomalainen julkkistiimi pelkästään missistä ja julkihomoista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

17.3.2010 19:34

Mukana olivat mm. myös räppärit Uniikki ja Spekti (ryhmäkuvassa hattupäiset herrasmiehet).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi