18 kommenttia

MisterXYZ

26.2.2012 01:45

Et todellakaan tylsä, ehkä tylsämielinen. Jos olisit tylsä, emme jaksaisi seurata toilailuitasi. Et myöskään ole luonnollinen. Sinulla on värjätyt hiukset, jotenkin oudosti pilatut huulet ja luonnottoman näköiset silikonirinnat sekä keinokynnet. Olet siis kaukana luonnollisesta. Orastava päihdeongelmaisuus heijastelee jo hieman ulkomuotoon, vaikkei noin nuorella iällä vielä pitäisi hirveästi ylipainoa olla. Luonteenlujuuden puute näkyy paitsi ulkonäössä, myös ulosottorekisterissä.

Toivottavasti onnistut tavoitteissasi ja haaveissasi, eli saat jonkun pysyvän työpaikan, säännöllisyyden treenaamiseen, luottotiedot kuntoon, päihteiden käytön aisoihin ja ehkä sen täysipäisen miehenkin jostain. Kun vielä älyät kadota julkisuudesta kuten älysi muutama muukin turhake kuten Satu Lappi ja Sanna Suutari, muutaman mainitakseni. Heitä harva enää muistaa. Kuplat ovat kuplia, olivat ne sitten pörssikursseissa tai maitorauhasissa.

Pahoin kuitenkin pelkään, että seuraat idolisi, sekakäyttäjä Tukiaisen, jalanjäljissä. Kaunista katsottavaa se ei ole, mutta toisaalta onko sellaisella reppanalla enää mitään toivoa saa alkeellisintakaan työpaikkaa, joten valitsemaansa polkua on kuljettava vaikkei se enää varmaan pitkä olekaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 10:38

Olen monta kertaa nähnyt sinut, no senkin takia kun olen sinun rapussasi tehnyt kylppäri remontteja!

Minusta sinä olet todella kaunis, vaikka sinulla on silikoonirinnat ja tekokynnet, mutta mitä sitten?
Ihmiset ovat vain kateellisia sinulle kun olet kaunis.

Et sinä mikään pullukka ole vaan juuri sopivan muodokas, minä tykkään:;-)
Älä välitä siitä mitä toiset puhuvat sinusta, he ovat vain kateellisia sinulle.

Minusta sinun ei tarvitsisi muuttaa itsessäsi mitään;-)
Olisit täydellinen minulle<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 10:51

Näytät todella vanhalta....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 11:24

Kieltämättä pömppövatsa on aika silmiinpistävä. Kasvot ovat myös turvonneen näköiset ja hiukset elottomat. Olisit alun perinkin pysynyt oikeasti kaikin puolin luonnollisena, niin saattaisit ollakin ihan siedettävä ilmestys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 15:59

älä kuuntele noita pellejä tässä kuvassa ja muutenkin oot tosi kaunis ja kelpaisit ainakin tälle kollille;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 16:14

Oot ihan hirrrveen, hirrrveen nätti! T: Leena

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 19:17

Nuo hiukset on niin paljon paremmat mitä tekohiukset, näytät paremmalta(=luonnollisemmalta) kuin aikoihin. Tsemppiä laihdutukseen ja opettele hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2012 21:10

Henna, siinä olet oikeassa ,että olet ihan tavallisen näköinen ihminen... Mitä sä haet tällä jatkuvalla narinalla "lihavuudestasi"??
Olit lihava tai laiha, niin toi sun ulkonäkökontrolli menee jo liiallisuuksiin!
Haetko sitä, että sinua kehuttaisi jatkuvasti..
Se ns.sisin on tärkeä ja sillä jätät itsestäsi leiman, ja siinä sinulla on paljon parannettavaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bbHennaK

26.2.2012 21:26

Sen verran tiedoks että mun vatsa ei pömpötä pätkän vertaa..se on aina ollut tasapaksu..se tulee tosta asennosta ja näkyy sen takia tolleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2012 09:21

Mjaah, kukaan ei taida saada selkäänsä ihan niin notkolle, että vatsa olisi noin "luonnollisesti", pahoitteluni. Muutenkin, viikossa tuloksia ei tule, ei edes yhdessä kuukaudessa merkittäviä ja pysyviä. Siis, ruokavalio kuntoon ja pysyväksi ja käyt siellä salilla oikeasti treenaamassa, et hiplaamassa painoja. Niin voit päästä tuosta "läski"olostasi pysyvästi eroon.

Ja ymmärrän, haet reaktioita, hyväksyntää jne. tuolla ruikutuksella "olen läski". Oletko koskaan nähnyt oikeasti ylipainoista ihmistä? Mikäköhän neidin BMI sattuu olemaan, normien rajoissa uskaltaisin väittää.
Usko välillä jotakuta muuta kuin Tiina Jylhän kaltaisia mitä-sattuu-höpöttäjä-eukkoja, katso peiliin ja kehitä itsetuntoasi muulla kuin toisten antaman hyväksynnän kautta. Ole aidosti ylpeä itsestäsi, ei siitä, että muut kehuvat sinua. Kaikkien kehut kun eivät ole oikeita, rakasta itseäsi terveellisesti, ei näin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2012 09:46

Vatsasi ei pömpötä, kateelliset haukkuvat sinua!
Sinä olet täydellisessä kunnossa;-)
Kelpaisit minulle juuri tuollaisena;-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MisterXYZ

27.2.2012 11:34

Suosittelisin Henna sinua katsomaan elokuvan Vuosaari, ellet ole jo katsonut. Jotenkin sinä tulit mieleen Amanda Pilken esittämästä roolihahmosta. Muutamia vuorosanoja lainatakseni, ulkomuistista. "Mä en haluu olla tavis." "Mä oon valmis tekemään mitä vaan, ihan mitä vaan."

Ettet vain olisi ollut myös juonen kirjoittajan mielessä? Sinäkin olet ollut näköjään valmis tekemään mitä vaan, ihan mitä vaan. Totuus on tässäkin tarua ja fiktiota ihmeellisempää ja raadollisempaa. Milla löysi rauhan ja tasapainon. Mahdatko sinä löytää?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2012 12:08

Kyllä se massu vaan pömppää mutta lohdutukseksi voin sanoa, että niin se pömppää monilla muillakin naisilla. Ongelma ei ole välttämättä siinä, että on "läski", vaan enemmänkin vatsalihasten heikossa kunnossa. Ja tällä tarkoitan nimenomaan niitä syviä lihaksia, ei pinnallista "pullapitkoa". Kannattaa kiinnittää treenissä asiaan huomiota. Sitä en ymmärrä, että miksi ruikutat täällä, ja sitten kuitenkin kiellät tosiasiat kommenteissa. Onneksi hyvin suuri osa miehistä on myös tyhjäpäitä, kuten täälläkin kommenteissa itseään sinulle tyrkyttävät säälitykset. ^^

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2012 14:21

Voi voi, Henna! Aika hyvä kuvankäsittely.. vai oletko tehnyt jotaki leuallesi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.2.2012 15:42

I'm a barbie girl, in the barbie world. Life in plastic, it's fantastic! you can brush my hair, undress me everywhere

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MisterXYZ

28.2.2012 17:46

Barbi oli kai syntyjään kaunis ja unelmavartaloinen lelu. Muovailuvahaukkelit olivat sitten enempi niitä joita yritettiin muokata mieleiseksi ja lopputulos oli yleensä karu, kuten tässäkin tapauksessa on päässyt valitettavasti käymään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.2.2012 23:44

Älä Henna liikaa näistä kommenteista ota nokkiin. Vaikka tuohon lyötäisiin nälkätautinen kurki kuviin, joku valopää täällä netin ihmeellisessä maailmassa saisi päähänsä kommentin "läski" heittää.

Tee vaan töitä iloisin mielin ja suhtaudu itse muihin ihmisiin positiivisesti, niin kyllä se jotakin poikii tulevaisuudessa. Ja kropan kunnostamisen sijaan panosta mielen kunnostamiseen. Täydellisen kropan omaavia naisia on maailma täynnä: täydellisen kropan omaavia ja hyväsydämisiä naisia on harvemmassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.2.2012 16:23

Syviä lihaksia voi treenata ihan kotonakin ilman painoja. Lattialle pyyhe, että ei tarvitse lätäkössä maata... Vatsalihaksia harjoittaessa kannattaa treenata myös alaselkää, jotta "lihaskorsetti" tukee joka puolelta eikä tule lihasepätasapainoa.

Esimerkkiä vaikka tästä: http://www.youtube.com/watch?v=2FYKwxRHdHg

Lihasepätasapainosta: http://www.aikakaus.fi/al_koulussa/artikkelipankki/juoksija.htm

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi