Nettitelkku, kaatuva selain ja puolukkapiirakka

  • Del Aholainen

Vähän ennen joulua eetteriin kiipi uutinen, jossa kerrottiin TV Kaistan joutuneen ongelmiin lain kouran kanssa. Mediayhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt olivat tehneet tästä mainiosta verkkopalvelusta tutkintapyynnön. TV Kaista on kuin jatkuvasti tallentava digiboksi, ja tallennetut ohjelmat voi katsoa selaimellaan. Erään kamppilaisen ghettokopin etkoihin kuului syksyn aikana olennaisena osana Playstation 3:n selaimella striimattu Totuuden hetki. Ohjelma on loppunut, ja oikeusvaltio varmaan sulkee TV Kaistankin kohta.

Käyttäisin mielelläni kanavien omia nettitelkkuja, mikäli niissä ei ilmenisi ns. pieniä puutteita. Tekijänoikeuksellisista syistä (?) iso osa ohjelmista, etenkin laadukkaista ulkomaisista sarjoista, puuttuu täysin. Tarjolla on kattava valikoima Päivän ruokavinkkejä ja mitäänsanomattomia puolituntisia täyteohjelmia. Jos sattuisikin olemaan puolukkapiirakkaa himoava kotiäiti, on esteenä enää tekniikka.

Totuuden hetkeä lähettäneen Maikkarin Katsomo on surkeudessaan huvittavaa katsottavaa. Katsomo ei lupaa minkäänlaista tukea OS X:lle ja Linuxille, mutta käskee kokeilemaan muutaman plugarin lataamista. Tehtyäni ohjeen mukaan, mitään ei tapahtu (paitsi selain kaatuu kerran). Googlaan lupaavalta kuulostavan vinkin: ensin pitää klikata ohjelman ruutua, sitten painaa nuolinäppäintä ja lopuksi enteriä. Sehän toimii! Miten yksinkertaistettua näin 2010-luvulla. Kelaamisen tai pausen mahdollisuudesta on turha haaveilla, joten läppäri on raahattava vessaan, ellei halua jättää ohjelman kliimaksia väliin.

Yle Areenassa ja Nelosen Ruutu.fi:ssä on yritystä. Molemmat toimivat nätisti jopa museo-Applellani, ja nykyajan hienoudet (kelaaminen, tauko) toimivat ilman suurta jännitystä siitä, aiheuttaako kelausyritys selaimen kaatumisen vai mustan aukon. Optimistina yritän löytää wanhoja suosikkiohjelmia netistä. Ylen Elävästä arkistosta löytyy, Ruutu ei retroile. Voi jos saisi Katsomoon kaikki Salkkari-jaksot. Vessatauoista viis.

Ghettokopin toinen asukas sanoi, että maksaisi mielellään TV-maksun (hyvähän se on nyt uhota, kun kohta on pakko maksaa), jos kanavat tarjoaisivat ohjelmansa nätteinä torrentteina maksutta. Taloudessamme on myös huokailtu Hulun, yhdysvaltalaisen mainosrahoitteisen tv-sarjoja ja leffoja tarjoavan palvelun perään. Pienellä kikkailulla sunnuntaiselaajakin saa väsättyä VPN-yhteyden, joka hyvässä tapauksessa jaksaa striimata viihdettä Atlantin yli.

Haluaisin olla taas sellainen parempi ihminen, joka ei omista telkkua - ja unohtaa mainita, että kyllähän sitä tulee katsottua kaikkea tuubaa nettitelkuista. Suomalaisen laatudraaman (mm. Salkkarit) ystävänä ja TV Kaistan kohtaloa odotellessa ei kuitenkaan ole paljoa tehtävissä. Irti potkaistu antennijohto on aina sorkittava takaisin seinään.

4 kommenttia

Anonyymi

11.1.2010 10:48

Ei toimi täällä ruutu vaikka adblock on pois päältä. Miksei näitä tehdä kuin youtube?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Del Aholainen

11.1.2010 13:33

Elämän suuret mysteerit, osa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZOMQandBarbieQ

12.1.2010 17:27

on se väärin ku ohjelma tekijät haluavat rahaa työstään:)
mä heitin 3,5 kuukutta koko vitun dikiboxit sun muut paskat ulos ja nyt mul on paljon enempi tekemistä kuin koskaan. eikä ainakaan oo tylsää, eikä tarvi istua sormi suussa ja toinen perseessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Del Aholainen

13.1.2010 10:05

^ juu, tulipa itsekin elettyä vuosia ilman netti- tai oikeita telkkareita, ja meni oikein mukavasti. Sitten keski-ikäistyin.

Rahaa tekijöiden pitää toki saada, mutta eiköhän mainokset hoitaisi sen (samalla tyylillä kuin normitelkussakin).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi