Aah, Ravintolapäivä tulee taas. Kerrataan tapahtuman idea vielä lyhyesti. Voit perustaa yhdeksi päiväksi oman ravintolan, kahvilan tai baarin, joka voi sijaita teoriassa missä vain - kotona, kadulla, puistossa.. Sitten kerrot ravintolan tiedot ja ruokalistan Ravintolapäivän järjestäjille ja he tiedottavat hieman ennen tapahtumaa kaikista rafloista. Näin ruoan ystävät osaavat vaeltaa juuri sinun putkallesi syöpöttelemään. Ideana Ravintolapäivä aivan mahtava. Yhteisöllisyyttä ja eloa katukuvaan. Tällaisia freesejä juttuja tarvitaan!
Oma innostukseni kyseistä tapahtumaa kohtaan on kuitenkin toistaiseksi jäänyt vielä ilman käytännön toteutusta. Ensimmäisen kerran ravintolapäivä järjestettiin lauantaina 21.5.2011. En ollut kaupungissa. Toisen kerran päivän ravintolat avasivat ovensa sunnuntaina 21.8.2011. Olin kaupungissa, mutta niin hirveässä darrassa, etten voinut ajatellakaan ruokaa. (Edellisenä iltana olin käynyt ravintoloissa senkin edestä.) Seuraavan kerran, kun ravintolapäivä järjestetään taas lauantaina 19.11., tavoitteeni onkin siis vihdoin viimein ottaa osaa tapahtumaan, ja raahautua edes yhteen näistä ravintoloista.
Ja entäs se ravintoloitsijan rooli? Oman ravintolapäivä-ravintolan perustamista harkitsen vasta sitten, kun keksin listalle jotain muutakin kuin Piña Coladan makuisia marmeladimakeisia.
Viime sunnuntai oli taas yksi uusi kokemus ja erikoinen päivä lisää. Silloin järjestettiin ravintolapäivä, jonka aikana jokainen tavallinen tallaaja sai perustaa halutessaan oman ravintolan.
En ollut koskaan moisesta tapahtumasta kuullutkaan, mutta tänä vuonna kaverini kertoi ja kutsui minut mukaan joukkoon kiertämään mahdollisimman paljon eri ravintoloita.
Tapahtumalla oli näköjään hurja suosio, nimittäin vaikka ajoissa olimme liikkeellä niin lähes kaikki paikat oli pistetty kiinni koska ruoka ja juomat oli loppu. Erään tapas ja viinibaarin edessä oli ollut tuntia ennen avaamista jonossa yli sata henkeä ja tapakset loppuivat minuuteissa.
Koko idea ja keksintö kyseisestä päivästä oli todella hauska ja elämys sekä asiakkaille että kauppiaille. Tapaspaikan järjestäjät tarjoilivat tapaksensa omassa kaksiossaan ja ottivat sata tuntematonta henkilöä kotiinsa syömään. Aikamoista. Hauskin ja erikoisin keksintö oli mielestäni makkarakori idea.
Ullanlinnassa nuori kaunis neito kurkotti ikkunasta ulos ojentaen köyden varassa olevan korin jonne sitten laitettiin rahat ja vastineeksi hetken päästä tippui makkaraperunat. Ruoka oli myös äärimmäisen herkullista.
Kävimme monissa eri paikoissa ja kuljimme ratikalla ympäri helsinkiä pysähtyen aina ravintoloihin. Suurin osa oli katuravintoloita, mutta ikkunakauppa oli myös hyvä vaihtoehto.
Eräs henkilö asui ensimmäisessä kerroksessa. Hän oli avannut ison ikkunan selkosen selälleen ja siinä oli sitten yrttiviinishotti tarjoilu sekä yösnägäri. Tapahtuma oli talon sisäpihalla ja paikalla oli oikein dj soittamassa. Naapurin mummo oli kutsunut poliisit paikalle ja poliisit vaan rauhoittivat mummon ja jäivät huvittuneina seuraamaan bileitä. Jono oli liian pitkä joten lähdin kotiin nukkumaan.
Mietimme kavereiden kanssa, että ensi vuonna kyllä laitetaan ravintola pystyyn. Tietysti tuli sitten siinä hauskoja ideoita ja nimiä mieleen. Miten olisi Hennan jäätelöbaari eli Hennan tötteröt (.) (.) ? Mä kyllä harkitsen vielä ideaa kuitenkin muutaman kerran :)
City.fi:ssä voi taas äänestää parhaita ravintoloita. Kategorioista löytyy muun muassa paras bilepaikka, ruoka ja henkilökunta.
Onneksi äänestyksessä on useita kategorioita, koska tuntuu, että varsinkin yökerho- ja baaripuolella ongelmana on, ettei täydellistä yhdistelmää meinaa löytyä. Haluaisin löytää kantapaikan. Tai sellaisen yökerhon/baarin, jota voisin täydellä sydämellä sanoa kaupungin kiistatta parhaaksi.
Baareja ja yökerhoja on joka tarpeeseen, mutta en meinaa keksiä yhtä joka nousisi kaikilla ominaisuuksillaan muiden ylitse. Paikassa, jossa on parhaat bileet, on vähiten hyvännäköisiä heteromiehiä. Toisaalla on niitä komeita heteromiehiä, mutta siellä joutuu viikonloppuiltoina jonottamaan tiskillä harmillisen pitkään. Eräs paikka on mahtavan erilainen, mutta täysin toisella puolella kaupunkia, joten sinne tulee melko harvoin mentyä. Yksi baari taas on niin iso, ettei sinne huvita mennä, kun tietää paikan kumisevan tyhjyyttään vaikka paikalla olisi parisataa ihmistä. Ja toinen on niin suosittu (ja sopivan pieni), ettei sinne meinaa mahtua.
Yksi paikka on melkein ylitse muiden. Kesällä Kaivohuone on lähes täydellinen. Ainoan miinuksen tuo taksin huono saatavuus välillä klo 02-04. Syksyn alussa sitä kuitenkin aina toivoo, että olisi kääntänyt postinsa sinne, jotta olisi edes kerran ehtinyt katsoa tiliotetta.
Ruokaravintolapuolella tilanne ei ole aivan sama. Tuntuu, että on helpompi löytää sapuskapaikka, jossa toimii niin palvelu, itse ruoka kuin hinta-laatu-suhdekin. Helsingissä ehdottomia suosikkejani, joita uskaltaa huoletta suositella, ovat muun muassa Nolla, Sushibarit, Grotesk ja Bar Tapasta. Hieman kalliimmista paikoista huippuja omaan makuuni ovat esimerkiksi Olo ja Mecca.
Mikä juuri sinulle toimii? Nyt on aika puolustaa omia lemppariravintoloita, baareja ja sitä mestaa, jossa kävit vuonna 1998 ja joka on edelleen pystyssä! Helsingin lisäksi äänestettävänä ovat Turun, Tampereen ja Oulun parhaat mestat. TJEU! Linkki äänestykseen:
Eli nyt se kauan suunniteltu juttu on totta, nimittäin me lähdemme Nikon alias bb Nikon (Saarinen) kanssa vihdoin keikkailemaan yhdessä.
Suunnittelimme tätä jo viime vuosina, mutta se jäi silloin vain valitettavasti myöskin sille suunnitteluasteelle. Nyt me toteutamme kiertueen vihdoin ja ensimmäinen keikka onkin jo lyöty lukkoon. Nimittäin Laihialle.
Myöhemmin näätte meidän keikkakalenterin, mistä tietää missä paikoissa sitten vierailemme. Eli me kaksi lähdemme nyt reissuun tässä loppuvuoden aikana ja luvassa on paljon menoa ja meininkiä, sillä vietämme ihmisten kanssa ravintoloissa koko illan, ja pidämme huolta siitä, että meininki on katossa. Meille on myös tulossa upeat joulukuvaukset keikkoihin liittyen.
Ravintolakeikoista onkin jo tovi aikaa, kun olemme Nikon kanssa niitä tehneet, sillä virallista bb-kiertuetta koko porukalla, tai mitään kiertäviä bb-tähtiä ole enää. Mekin olemme hommanneet keikkamme ihan itse, ja ihmisten toiveista miettineet sopivia paikkoja ja kaupunkeja.
On hauska pitkästä aikaa yhdistää samalla työ ja huvi, sillä se on kuitenkin, vaikkei luulisi, niin mukavaa kun uudet ihmiset tulevat juttelemaan ja ovat aidosti kiinnostuneita sinusta ja paikan päällä soi mahtava musiikki ja ihmiset nauttii ja juhlii. Niin aiomme tehdä mekin, Tosin emme siinä mittakaavassa että menisi ihan vaan biletyksen puolelle. Keikka hoidetaan kunnialla loppuun ja viihdytetään ihmisiä loppuun asti.
Parasta keikoissa on ehdottomasti se kun aina saapuu johonkin uuteen paikkaan ja kaikki tuntuu uudelta ja erilaiselta. Ihmiset ovat erilaisia niinkuin myös baarit. Ihanaa kun pääsee kaverin kanssa yhdessä reissaamaan ja kiertämään, ja mehän olemme mahdottomia bilehileitä. Keikoilla jaamme myös palkintoja, jotka olemme teille valinneet ja kaikkea muutakin on luvassa. Kerromme niistä myöhemmin lisää ;) Nähdään kohta. Toivottavasti saamme buukattua keikat jokaiseen Suomen mahdolliseen paikkaan :)
Joissain toimitiloissa ravintolat vaihtuvat nopeammin kuin ehtii huomata.
Eräänä päivänä Simonkadulla kävellessäni huomasin ”Simonkadun herkun” ilmestyneen täydentämään pääkaupungin baari- ja ravintolatarjontaa. En ollut kuullut hiiskaustakaan Herkun avaamisesta, joten kyselin asiasta ovella seisseeltä pokelta. Kantavana ideana on edullinen bisse ja rento meininki. Paikka on kuulemma suunnattu erityisesti parikymppisille opiskelijoille, joten aloin ihmettelemään, miksen näin kohderyhmään kuuluvana ollut kuullut tai nähnyt yhtäkään mainosta tai tiedotetta paikasta.
Aikaisemmin Herkun tiloissa ovat toimineet Soittojuomala Armas (josta erotettiin omaksi paikaksi viime vuoden lopulla avattu Svenska Pubben), Schönes Fräulein, Stockholm Diskotek sekä Hullu Kukko, näin viimeisimpiä mainitakseni. Kaikki muutaman vuoden sisällä. Nimikyltit seinässä vaihtuvat ennen kuin sisäseinien maali on ehtinyt kuivua.
Kaisaniemenkadulta löytyy toinen tuulinen paikka. Osoitteessa 2 A toimii nykyään Nude (avattu viime kesänä), joka yrittää pärjätä paikalla freesin musatarjonnan ja baari- ja kahvilatoiminnan yhdistelmällä. Nudea ennen samoissa tiloissa ehti toimia hädin tuskin vuoden D.D.R., ja sitä ennen paikalla tarjosi juomaa (ellen nyt aivan väärin muista) Eatz, joka toimi myös nykyisen Texasin tiloissa.
Mikseivät ravintolat selviydy joillain paikoilla? Mättääkö tiedotus, vai eivätkö ihmiset muuten vain ”löydä” näitä paikkoja? Voisiko sijainti vaikuttaa tähän vaihtuvuuteen, koska esimerkiksi Kaisaniemenkadun alueella kilpailijoina ovat tunnetut suosikit Molly Malone’s ja On the Rocks?
Jos jollain on selitys tälle ilmiölle, niin mahtavaa, kerro se minullekin.
Sinä päivänä kun uutinen Matin ja Mervin joulukahakasta uutisoitiin iltapäivälehdissä, olin ystäväni kanssa ostoksilla. Menimme Vantaan Flamingo-ostoskeskukseen tarkastelemaan alennusmyyntejä, ja päätimme sen jälkeen mennä syömään. Koska olemme kokeilleet La Famiglia -ravintolaa Helsingin keskustassa ja aina saaneet ihanaa italialaisruokaa sieltä, päätimme mennä Flamingon La Famigliaan.
Ajattelin, että ehkä voisin sitten suositella paikkaa teille, hyvät lukijat, jos ruoka olisi siellä hyvää.
Paikan hovimestari oli ystävällinen ja ohjasi meidät pöytään, mutta sitten tuli ynseä nuori tarjoilijaneito, joka ilvehti, kun tilasimme kokiset, pastaa tomaattikastikkeella sekä BBQ-hampurilaisen. Emme välittäneet moisesta vaan syvennyimme ystäväni kanssa juttelemaan Matin ja Mervin kahakasta ja luimme iltapäivälehdet. Juttelimme asiasta jonkun aikaa, kunnes mahamme alkoivat kurnia.
-Missäs ne meidän juotavat on, eikös me olla istuttu tässä jo viisitoista minuuttia, ystäväni pohti ääneen.
Huikkasin hovimestarin paikalle ja kysyin, missä juotavat ja alkupala-leivät viipyvät. Hovimestari myönsi nuoren tarjoilijatytön unohtaneen meidät ja pyysi anteeksi. Saimme siis kokikset ja jatkoimme keskustelua Nykäsestä. Tosin siinä välissä jouduin pyytämään tarjoilijatytöltä lautaset alkupalaleipiä varten, koska niitäkään ei ollut pöydässä. Teki mieli murustaa leipää pöydälle pikkulapsen tavoin, mutta yritin muistaa äitini opettamat sivistyneet ruokailutavat.
-Eikös me olla nyt odotettu niitä ruokia jo tunti ja vartti? Ja eikös se hovimestari sanonut, että ehditään syödä ennen leffaa? Nythän elokuvaan on vain vähän yli puoli tuntia aikaa, ystäväni pohti taas ääneen.
Huomasin yhdellä nopealla vilkaisulla, että eräs pöytäseurue, joka oli tullut meidän jälkeemme, söi jo omia ruoka-annoksiaan. Silloin sain tarpeekseni.
Nousin paikaltani ja menin hovimestarin luo. Reklamoin ystävällisesti mutta päättäväisesti. Hovimestari pyysi taas anteeksi ja toi meille pikapikaa ruokamme. Ne olivat seisoneet lämpölampun alla pitkään, koska tarjoilijatyttönen oli unohtanut meidät toistamiseen. Näky oli sen mukainen. Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että ruoka olisi ollut lämmintä, maittavan näköistä tai edes hyvää. Jopa minä keitän pastaa paremmin kuin La Famiglian kokki. Ystäväni spagetit olivat päistä nivoutuneet yhteen suuriksi möykyiksi ja minun purilainen oli palanut sivuista karrelle, salaatti oli vanhaa ja ranskikset yököttävästi eltaantuneita. Alla kuva maailman ehkä kauheimmasta hampurilaisannoksesta, josta minun olisi pitänyt pulittaa melkein 14 euroa. Olisin mieluummin syönyt jopa Tapolan mustaa makkaraa, vaikka inhoan sitä yli kaiken.
Kuin pisteenä iin päälle suuri kärpänen liihotteli ravintolaan ja istui annokselleni juuri, kun laitoin yökköhampurilaispalaa suuhuni. Kuvotti niin paljon, etten edes pystynyt sanomaan: tarjoilija, ruoassani on kärpänen…
Laskuakaan emme saaneet, joten menimme ystäväni kanssa hovimestarin puheille ja kerroimme kokemastamme. Hän oli onneksi asiansa osaava mukava ihminen, joka pyysi todella nöyrästi anteeksi eikä ottanut meiltä mitään maksua ruoista ja lupasi ottaa tarjoilijan ja kokin puhutteluun. Hän tuntui olevan aidosti pahoillaan tapahtuneesta.
La Famiglian puolustukseksi täytyy myös kertoa, että kysyin viereisten pöytien asiakkailta, miltä heidän ruokansa maistuivat ja olivatko ne lämpimiä. Olivat ne kuulemma hyviä, joten minulla ja ystävälläni taisi vain olla huono tuuri. Olen siksi päättänyt antaa La Famiglialle uuden mahdollisuuden, koska olen useimmiten saanut sieltä ihan kelpo ruokaa.
Ruoasta puheen ollen: luin juuri äsken, että Japanissa hallitus on lailla kieltänyt, että miesten vyötärö ei saa olla yli 85 senttiä eikä naisten yli 90 senttiä. Terveysongelmat kun maksavat yhteiskunnalle.
Vähän sama juttu, kuin jos meillä säädettäisiin laki ettei alkoholia saa nauttia jos rupeaa rähinöimään. Ei sellainen auttaisi, jengi vaan joisi ja tappelisi kahta kauheammin. Holhoaminen saa monesti aikaiseksi enemmän tuhoa kuin hyötyä. Vain ihminen itse pystyy muuttamaan oman elämänsä suuntaa, siihen ei mikään laki kykene. Sama pätee Nykäseen, hänen pitää itse haluta lopettaa juominen, ennen kuin mikään muuttuu. Siihen saakka saamme lukea lehdistä mäkikotkan toilailuista samalla, kun syömme joskus parempia ja joskus huonompia ruokia ravintoloissa ympäri maata.
Nykänen varmaan sanoisi tähän loppuun osuvasti jotakin seuraavanalaista: ”jokainen on oman elämänsä orjantappura”.
