Rumat ihmiset pois ruudultani!

  • Del Aholainen

"Kauniille ihmisille päiväkin on aina kaunis", brasilialainen mies toteaa uimahousuissaan hiekkarannalla. 11 000 kilometrin päässä Helsingissä on räntäinen lauantai. Yhdysvaltalaiset johnit ja puolalaiset henrykit ovat pari päivää pähkäilleet ja päättäneet, että olen tarpeeksi kaunis heidän yhteisöönsä. Katson kuvaani, jota Michael kertoi rakastavansa. Kuvakulmalla ja tarpeeksi pimeällä huoneella saa ihmeitä aikaan.

BeautifulPeople.com on palvelu ihmisille, jotka ovat kyllästyneitä näkemään rumia ihmisiä mainstream-sivustoilla. BP:ssä voi deittailla lihaksikkaita uroksia ja flirttailla tsekkikaunottarien kanssa. Keskustelupalstalla voi todistaa, että samaan päähän mahtuu sekä kollageenia että älyä. Panen kauniit ihmiset tiukille ja klikkaan itseni lukemaan politiikkaan liittyviä keskusteluja. Salaliittoteoriat näkyvät kiinnostavan kauniita. Ollaankohan siellä huolissaan rumien soluttautumisesta?

Olen aina tuntenut tiettyä myötähäpeää katsoessani amatöörien kuvia, joissa mutristellaan huulia sotkuisessa makuuhuoneessa tai pullistellaan hauiksia hammastaharoiskeisen peilin edessä. BP on tämän heimon koti. Koska sivulle rekisteröityviä kandidaatteja ei tutkita mittanauhan ja kultaisen leikkauksen avulla, vaan vastakkaiset sukupuolet äänestävät toisiaan, on kauneuden kirjo vaihteleva. Vaikka yritän hylätä negatiivisen asenteeni käyttäjiä kohtaan, en pysty puuduttavalla selauksella näkemään yhtään komeaa tapausta. Olen löytänyt Internetin Onnelan!

Niin alentuvasti kuin yritänkin BP:iin suhtautua, tunnen kylmän vihlaisun brassipojan ilmaistessa ettei pärställäni pääse palveluun. Avaan miehen profiilin ja totean mielessäni, että ruma olet sinäkin. Vihaan reaktioitani, vihaan että kenenkään tarvitsee hakea hyväksyntää tällaiselta sivustolta. Mitä BP:n tarkoitus on? Eivät kai netissä roikkuvat "rumat" ihmiset ole ajaneet ketään paniikkikohtauksen partaalle? Onko jäsenillä Mensan sinkkuryhmän jalo tarkoitus kirkastaa geeniallasta? Vaikea uskoa. BP tarjoaa voitelua ja hyväksyntää, ei komeita deittikumppaneita.

Puoli tuntia jäsenyyttä riittää minulle. BP pyytää perustelua sille, miksi haluan palata takaisin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Tässä vaiheessa selviää etteivät BP:n perustajat mitään estetiikan filantrooppeja ole; vaihtoehtona pitkässä valikossa on palvelun kalliit maksut. Itse ohitan kyselyn, vaikka osatotuus löytyykin listalta: "Minusta tuntuu, että BP vaikuttaa negatiivisesti omaan imagooni". Deletoin profiilini ja lähden ulos joulukuiseen pimeyteen. Kaukana ovat Brasilian aurinkorannat ja kauniit ihmiset. Kalevankadulla vastaan tulee mainosjuliste: "Arvioimme esineitä, emme ihmisiä." Harmi BP:lle, että helsinkiläinen panttilainaamo ehti ottaa sloganin ennen heitä.

8 kommenttia

Anonyymi

16.12.2009 18:14

Hieno postaus mielenkiintoisesta aiheesta Del!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 00:28

Kyllä, melkein yhtä hieno kuin Hesarissa 10.12. julkaistu samaa aihetta käsitellyt Anu Silfverbergin kolumni...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Del Aholainen

18.12.2009 12:03

Lopetin Hesarin tilauksen päälle vuosi sitten, joten se on mennyt ohi.

Bongasin muuten palvelun Maikkarin uutisesta, jossa kerrottiin brittien olevan maailman rumimpia kun katsotaan prosenteissa, kuinka moni britti on päässyt sisään BP:iin. :>

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 23:21

Omalta osaltani en ole koskaan Hesaria tilannutkaan, kunhan vain lueskelen silloin tällön juttuja netistä (samoin kuin Citystä)... Niin kuin nyt esimerkiksi tuon mainitun kolumnin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.12.2009 10:03

Huhhuh on ihan hemmetin turha palvelu. Siis ketä voi kiinnostaa miltä tyypit netissä näyttää kun eihän niitä tartte edes nähdä? Joo ehkä oon vaan ruma ja kateellinen hyvännäkösille brasseille. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.12.2009 09:13

BP-palvelu pyrkii selvästi hankkimaan kilpailuetua markkinoilla differoitumisen kautta. Yksi yrityksen keino tuottaa korkeampaa arvoa asiakkaille (parempi tulos firmalle) on erottua kilpailijoista, strateginen asemointi perustuu tällöin houkutteleviin/erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Näin totesi Porter (1985).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.12.2009 20:17

Kirjoittaja ei tainnut sinne ihan omalla kuvallaan sinne rekkautua? Ellei sitten photoshopia oltu käytetty enemmänkin ;D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Del Aholainen

21.12.2009 09:49

"Siis ketä voi kiinnostaa miltä tyypit netissä näyttää kun eihän niitä tartte edes nähdä?"

Niinpä. Puhun jopa mieluummin kasvottomien ihmisten kanssa.

"Näin totesi Porter (1985)."

Kiitos, voin vielä voittaa tällä tietokilpailussa.

"Kirjoittaja ei tainnut sinne ihan omalla kuvallaan sinne rekkautua? Ellei sitten photoshopia oltu käytetty enemmänkin ;D"

Omalla kuvalla, joka näkyy tuossa kirjoituksen lopussa. Photari ei kuvaa ole nähnyt, mutta hei, huono resoluutio + pimeä kämppä = win. Eipä sillä, ei kaikki BP:n käyttäjät mitään överikauniita luonnonoikkuja ole. Ihan tavallisen nättejä ja komeita suomalaisia listat täynnä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi