Ilmiöt

Rodoksella sää oli aivan mahtava. Hotelli oli mahtava. Vanha kaupunki oli mahtava. Lähes kaikki oli juuri niin ihanaa kuin toivoinkin. Lomani aikana tietenkin kun auringossa saa loikoilla mietin juuri täyttämääni 23 vuoden ikää. Ja sitä kuinka nopeasti aika kuluu ja kuluu kokoajan. Mietin että millaista elämää haluaisin elää ja minkälaisen sen haluaisin olevan vuoden päästä?

Lopulta palasimme Suomeen ja olin kaikkea muuta kuin rentoutunut. Koti ahdisti ja kaikki epäjärjestys. Sitten palasin töihin maanantaina.

Tajusin, että nyt mä tarvitsen breikin oikein kunnolla ja päätin ottaa lopputilin. Keskustelin meidän johtajan kanssa ja sovittiin, että mulle on aina ovet avoinna ja voin palata esim. loppuvuodesta heti jos vain soitan hänelle.

Näin aion tehdä ja miettiä kaikkia asioita ja mun kauan puhuttu treenaaminen, ja moni muu mitä olen itselleni viimeisen vuoden lupaillut, on nyt todellisuutta.

Tämä tauko töistä ei ole ollenkaan kannattava ratkaisu jos en tee sillä aikaa täysillä töitä, että saan kaikki muut asiat kuntoon. Ei siis bileitä eikä turhanpäiväisiä juttuja vaan töitä itseni kanssa. En edes muista milloin olisin nukkunut 7 tai 8 tuntia yöunia. Uskon,että pelkästään hyvin nukutut yöunet tekevät terää.

Tälläistä mä nyt sit päätin, mutta ei sitä voiskaan ikinä päästä eteenpäin tekemättä muutoksia.

Säikähdittekö? Kuinka moni tuli lukemaan tämän toivoakseen, että minä lähtisin lopullisesti Suomesta. Joo no sen käsityksen olen saanutkin, mitä city lehden blogiini tulee, että paljon positiivisia konmentteja ei satele vaikka kirjottaisin säästä :)

Lontoon matkani oli ihana ja Lontoo oli minulle kuin paratiisi. En voi olla ihailematta ja rakastamatta tuota kaupunkia.
Haluaisin nähdä koko Iso-Britannian läpikotaisin. Nähtävyyksiä on niin paljon että meinaa pyörtyä ja upeita rakennuksia ja katuja tulee toinen toisensa jälkeen. Parasta oli superystävälliset ihmiset. Ihana kun pystyi vieraassa maassa pärjäämään kuin kotonaan puhumisen suhteen.

Pietari oli tähän mennessä ollut ihaninta mitä olen nähnyt ja nyt niitä on kaksi. Lontoo ja Pietari. Pietarissa ainut on se, että jos ei osaa venäjää niin aika vaikea välillä pärjätä. Minulla on onneksi ollut aina tulkki mukana.

Matkakuulumiset Lontoosta kerron mitä luultavammin seuraavassa blogissani. Ihan nyt ei ole vielä sen aika kun asiasta on vielä neuvottelut kesken.

Ollessani Lontoossa, ja aina kun olen ollut ulkomailla, ei minulle ole usein tullut tunnetta että haluan jo kotiin!

Rantalomat ovat aivan ihania ja suorastaan rakastan aurinkoa, loikoilua ja hienoja ravintoloita, sekä kaupungeissa shoppailuparatiisit ja suuri ihmisvilinä ovat jotain aivan uskomatonta!

Tuntuisi jotenkin niin loistavalta aloittaa uusi elämä jossain muualla ja vaihtaa kokonaan maisemaa, mieluiten lämpimään maahan missä olisi muutenkin hyvät olosuhteet. Uudet ihmiset, uusi maa ja uusi alku.

Kuitenkin kaikki tuttuni ja kaverini ketkä ovat muuttaneet ulkomaille ovat aina kuitenki palanneet suomeen tai sitä sitten pidemmän ajan ollessaan oma veri alkaa vetää takaisin tähän ihmeelliseen ja kummalliseen maahan missä ihmiset ovat vähän mitä ovat!

Onko teillä kokemuksia ulkomailla asumisesta?

Missä kannattaisi ainakin piipahtaa. Ainahan sitä voisi esim. vuoden olla jossain muualla.

Itse en ole ymmärtänyt sitä miksi jotkut haluavat olla thaimaassa 4-8 kk vuodesta ja silloin tällöin suomessa kunnes taas lähtevät uudestaan. Ehkä siksi en ymmärrä kun en ole vielä itse käynyt siellä.

Olin eilen baarissa katsomassa Suomen peliä. Älkää kysykö mitä peliä, jos ette tiedä, niin ei tarvitsekaan tietää. Huomenna saatan myös mennä baariin katsomaan Suomen peliä. Eilisen pohjalta tein pienen muistilistan:

1. Baarin ei tarvitse olla sporttibaari. Melkein joka kuppilassa on kisakatsomo. Järkytyin, kun Tiger spämmäsi tänään feisbuukissa, että heilläkin on screenit kiekkokanavalla.

2. Nestetankkaus. Alkoholittomien juomien avustuksella silmät pysyvät kiekon perässä vielä kolmannessakin erässä. Juhli kunnolla vasta mahdollisen voiton jälkeen.

3. Ota paita pois tunnelman kuumetessa. (Jos olet nainen, harkitse kaksi kertaa tätä kohtaa. Jos omaat kesäkeissin jo keväällä, älä edes harkitse.)

4. Huuda. Taputa. Huokaile. Örise. Heiluttele käsiäsi niin kuin olisit italialainen taksikuski peräkolaria selvittelemässä.

5. ”Venäjä on lyöty!” Vaihda Venäjä Ruotsiin. Opettele ”Ihanaa Leijonat ihanaa” ulkomuistiin. Voi olla, ettei kumpaakaan tarvita.

6. Häviön osuessa kohdalle hauku ruotsalaiset. Niillähän on tyyliin vähemmän hampaitakin.

Miss Suomi tanssiaisristeilystä on mennyt kaksi päivää. Viikonlopun aikana ehdittiin uutisoida Viikkarin seksibileistä, mutta ainakaan minua ei ollut kutsuttu sen sortin bileisiin. Kukaan ei myöskään tällä risteilyllä roikkunut yli laidan, vaikkakin Missi-Essin ja risteilyisännän duetto olisi antanut siihen aihetta.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26977/

Yleisesti arvioiden risteily meni todella hyvin. Kaikki tapahtumat ylittivät odotukseni, koska viimeisin risteilymuistoni on autokannen alta löytyvästä c-luokan säästöhytistä, jossa pelkäsin jäiden tulevan sisään ikkunasta (jos hytissä olisi ollut sellainen), ja seinänaapurien tulevan vahingossa ovesta.

Missiristeilystä päällimmäiseksi jäi mieleen muutamia asioita.

Missit. Yllättävää eikö totta. Mukavan ja rauhallisen oloisia tyyppejä. Pia joi illallisella maitoa, perintöprinsessat klubilla mansikkamargaritat.

Missit näyttävät darrassakin hyviltä ja freeseiltä. Esimerkkinä eräs laulava missi, joka oli oksentanut koko päivän hytissä, mutta illalla kankkusesta ei ollut merkkiäkään kasvoilla.

Pia lähti poikaystävänsä kanssa nukkumaan. Annin poikaystävä osti noin kahdellekymmenelle hengelle samppanjaa juhlistaakseen
kultaansa. Kumpi olikaan voittaja?

”Bulgarialaista saa kolmella kympillä.” – Eräs vanhempi herra risteilyvieraiden joukosta. Asiayhteyden selventämiseksi: hän puhui samassa yhteydessä tuntihotelleista. Vähän kehno small talk-aihe.

Hejjssan! Terveisiä Tukholmasta! Tai oikeastaan Viking Mariellalta, Tukholman satamasta. Missiristeily on nyt hieman yli puolen välin, joten tässä pieni kuvakooste tähän mennessä tapahtuneesta.

Uudet missimme vaikuttavat herttaisilta, ja toistaiseksi vain lehdistö ja parin edellisen vuoden missit ovat kohotelleet maljoja paatin diskossa pikkutunneille asti..

Ennen missitansseja pääsimme kuulemaan risteilyisäntä Petri Lehtisen ja Missi-Essin (MS vuosimallia 2009) dueton, joka todella veti sanattomaksi. Thänk gaad meille oli jaettu drinkkilippuja...
(Hengästyttävän mieletön video tulee myöhemmin!)

Myöhemmin illalla pääsimme kuulemaan vielä missien karaokea.

Tänään starttasimme kiertoajelulla, jossa suunnattiin kuninkaanlinnalle ja Globenille. Tai ne suuntasivat, ketkä eivät jääneet tekemään kuolemaa hyttiin.

Toisaalta voidaanhan siitä puhua, mutta entäs sitten sen näyttäminen. Uskon että todella monet eivät halua esiintyä missään alasti varsinkaan julkisesti. Lehdissä. Tai yliipäätään missään.

No entäs sitten kun joku muu menee ja on valmis näyttämään vartalonsa alasti vaikka kaikille sillä pitää omasta vartalostaan. Tai saa siitä rahaa. Mitä se on itseltä pois.

Hyi noloa, halpamaista, tyrkkyä.

Onko se sitten niin.

Entä jos kaikki viihtyisivät omassa kropassaan ja olisivat ylpeitä siitä. Lisäisikö se itsevarmuutta ja tulisi halu näyttää kaikille kuinka upean vartalon on saavuttanut esim. kovalla työllä.

En siis puhu tässä haarojen revittely kuvista vaan esim. naisen kauniista muodoista mitään erikoisemmin peittämättä.

Tiedän erään sivuston missä vuorotellen kaikki ihan Madonnasta lähtien ovat poseeranneet vuoron perään ilman rihman kiertämää ja jokainen näyttää kerta toisensa jälkeen upeaa vartaloaan uudelleen ja uudelleen.

Onhan todella upeista kuvista kysymys. Suomessa alastonkuvien toteutus voi olla vähän eri luokkaa, mutta kyllä hyvät kuvat tahtoessaan aikaiseksi saa.

Miksi toisaalta ajatellaan että jos ihminen menee alastonkuviin, tilanne on ollut niin epätoivoinen että on ollut pakko, sillä ilmeisesti nyt on rahat loppu.

Ollaanko Suomessa liian häpeällisiä omien vartaloiden suhteen?
eivätkö ihmiset jaksa tehdä töitä vartalonsa eteen?

Mitä mieltä te olette alastomuudesta ja sen näyttämisestä?

Minulla (Sunniva 32 v.) ja äidilläni (Mami, 64 v.) on joskus kivoja (lue:kiivaita) puhelinkeskusteluja. Tässä yksi viimeaikainen:

Minä: Hei mami. Näitkö tän? Luin just lehdestä, et sitä eläkeikää aiotaan nostaa. Kuka idiootti-imbesilli meni keksimään, että eläkeikää nostetaan? Eihän ihminen oo kone, joka voi tehdä työtä kellon ympäri ja koko elämänsä täysin terveenä.

Mami: Kulta, työn tekeminen on hauskaa. Siksihän me elämme, että tehdään työtä ja rakennetaan yhteiskuntaa.

Minä: Joo, mutta, yli kuuskymppisenä en halua enkä jaksa paiskia täysillä töitä. Sitä paitsi: helppohan sun on sanoa, et eläkeikä pitää nostaa, ku sun eläkeikä pysyy samana.

Mami: Mutta eihän sulla edes ole kokopäivätöitä, eli kiireitä tällä hetkellä? Ehdit lepäillä nyt, kulta.

Minä: Kuule nyt ei ehdi levätä ollenkaan. Sillon kun työtä ei oo, kaikki aika menee töiden hakemiseen. Jopa enemmän kuin se kahdeksan tuntia päivässä. Kaikkein parasta koko työttömänä olossa on, että nyt kun oon ollut puoli vuotta työtön, työvoimatoimisto lähettää mulle kirjeitä, joissa käskee mun hakea jotain tiettyä paikkaa ”parhaani mukaan” tai muuten mä en saa enää työttömyystukea.

Mami: No, mikä se ”tietty työ” oli, jota sun piti hakea, ehkä se sopii sulle, kulta? Haitko sitä?

Minä: Se oli tiedottajan työ. Kuulosti oikein kivalta. Kunnes luin vaatimuslistan, jossa luki, että pitää osata taittaa.

Mami: No, etkö sinä sitten osaa taittaa? Mikä se taittaminen edes on, eihän se kovin vaikeaa voi olla?

Minä: Helposti selitettynä taittajat esim lehdissä laittavat tietokoneen ruudulla erillisen ohjelman avulla kuvat ja tekstin yhteen. Ja taittaminen on ihan oma lajinsa, ei se ihan helppoa ole. Ainakaan ilman oikeaa koulutusta. EN SIIS OSAA TAITTAA, KOSKA SIIHEN MINUA EI VIELÄ OLE KOULUTETTU. ON KYLLÄ NE MAISTERIN PAPERIT JA TOIMITTAJAN PAPERIT. OSAAN SOITTAA PIANOA JA HOITAA MEHILÄISIÄ JA SIIVOTA JA ISTUA KAUPAN KASSALLA, LAITTAA RUOKAA, PYYKÄTÄ, MEIKATA, PUKEUTUA MUODIKKAASTI JA KÄYTTÄÄ MATKATOIMISTON TIETOKONEJÄRJESTELMÄÄ, MUTTA TAITTAA EN PIRU VIE OSAA!!!

Mami: Älä kulta hermostu. Ei mami voi muistaa, mitä kaikkea osaat. Ja jos et osaa, älä hae sitä työtä.

Minä: Pakko hakea ”parhaani mukaan” tai en saa työttömyystukea. Valtio pakottaa! Eli käytin tänään pari tuntia aikaa sellaisen työn hakemiseen, jota luultavasti en saa, koska en osaa taittaa. Vaikka olisin voinut sinä aikana hakea työtä, johon voisin päästä. Yhtä hyvin ne voisivat pyytää hakemaan poliisiylitarkastajan virkaa! Haloo järki, kuuleeko kukaan? Kuka hullu keksi meidän työnhakujärjestelmän. Yhtä hyvin ihmisille voisi vaan jakaa töitä jostakin ”keskus-työ-pankista”. Viis siitä mikä koulutus on ja mitä osaa.

Mami: (nauraa) Kulta, nyt sinä liioittelet. Ja kyllä sinä vielä työn löydät. Suomi on hyvä maa. Sinun mummisi ja vaarisikin tekivät työtä yötä päivää, että sinulla olisi parempi huominen.

Minä: Missä se parempi huominen on? Eläkeiän nostamisessako? No saisinpa edes työn, että pystyisin edes yrittämään sitä työmaratonia sinne korotettuun eläkeikään. Miksei siellä eduskunnassa tajuta, ettei eläkeiän nostaminen auta, jos jengi ei saa töitä, ja ne jotka saavat, ylityöllistetään? Miksei ne tajua, että työ-olosuhteita on muutettava niin, et ihmiset jaksais työssänsä? Eläkeiän nostaminen on kuin maalaisi homekämpän homemaalilla. Jonkun ajan kuluttua home puskee sieltä maalin läpi esiin, ihan niin kuin siellä kämpässä Italiassa, jossa asuin silloin opiskeluaikoina, muistatko? Vihreää hometta pitkin seiniä ja kattoa.

Mami: Jos niin kauheaa on, ni lähde sitten ulkomaille pois tästä ”homeesta”.

Minä: En ku tää on mun maa ja mun koti. Vaikka se ois täynnä hometta niin ku Janne Katajan asunto, ni en lähde!

Mami: Onko Janne Katajan talossa hometta? Voi raukkaa. Enpä tiennytkään. Tosikurjaa! No mutta, aika rientää, nyt täytyykin taas lähteä taas töihin. Jutellaan taas lisää. Pusuja kulta.

Vaikka äitini ei ollut lukenut Janne Katajan homehelvetistä, niin te, hyvät lukijat, olette varmaankin siitä lukeneet. Itsellänikin todettiin muutama vuosi sitten homeallergia, koska olen altistunut homeelle (ilmeisesti Italiassa) ja tiedän, että homesairaudet ovat kammottavia ja pitkäaikaisia, aivan kuten Suomen ongelmat työttömyyden ja suurten ikäryhmien kanssa.