Niitä kohtaa aina välillä sekä omassa päässään että muissa ihmisissä. Vaikeuksia kommunikoinnissa.
Ventovieraan "sähän sanoit että [asia]" -väitteen alta pilkistävän hänen oma tulkintansa saattaa ärsyttää, harmittaa tai olla niin turha, että sen ohittaa ja unohtaa melkein heti.
Erittäin läheisen ihmisen tekemänä se sattuu. Kunnolla. Pitkään. Raapaisee pintaa, polttelee suolan lailla veressä ja jatkuu, kunnes sen kanssa rinnakkaiseloon vaan turtuu ja tottuu.
Yritykset oikaista ja sel(v)ittää asioita tuntuvat vain pahentavan tilannetta, ja väsyneenä ja turhautuneena antaa periksi vain palatakseen aiheeseen myöhemmin uudelleen ja uudelleen - turhaan. Oravanpyörä. Noidenkehä. Kirottu karuselli.
Se lohduttaa, että ymmärtää nähdä tässäkin (myös oman) inhimillisyytensä läsnäolon. Lakkaa olemasta ehdottoman ankara itseään kohtaan ja sallii itselleen edes vähäsen sitä, minkä sallii huomattavasti suuremmassa mittakaavassa muille.
Ja jos ei muuta, niin onpahan jotain, mitä tuntea ihan aidosti. Samantekevät asiat ja ihmiset unohtuvat. Ne tärkeät jäävät, joko silittämään sielua tai sitten raapimaan muistia. Kumpaa niiden sallii tehdä, voi olla myös itsestä kiinni.
On asioita, joita en ole useista yrityksistä ymmärtänyt. Minulla on niille selitys, mutta se todetaan toistuvasti vääräksi ja tilalle tarjotaan jotain, mikä ei mitenkän sovi siihen kuvaan, jonka pystyn edes joten kuten ymmärtämään.
Ehkä nekin asiat on vain hyväksyttävä.
Vaihtoehtoisesti voi päättää senkin, kenen mielipiteellä on itselleen enemmän väliä, ja onko asia edes mukanani raahattavan arvoinen.
Katsotaan, kummin päin tässä käy.
Tauko on paikallaan joka tapauksessa.
