Asioita

Jostain ne vaan putkahtivat kotiini. Saattoivat tulla uuden asukkaan jalanjäljissä.

Ensin oli kyse pienistä asioista. Niitä oli paljon ja ne olivat erivärisiä. Pinkit olivat lähinä ajattelemattomia ja lyhytnäköisiä, vihreät olivat rasittavia purnutuksineen, violetit luulivat itsestään liikoja. Osa niistä ärsytti minua, ja osaan sopeuduin. Ne eivät sopeutuneet minuun. Kuitenkin opin elämään senkin kanssa. Kyseessähän on kuitenkin pienet asiat, ajattelin.

Sitten kuvioon alkoi ilmestyä keskikokoisia asioita. Niitä oli vähemmän kuin pieniä asioita, ja ne olivat kaikki eri harmaan sävyisiä, mutta ne olivat äänekkäitä ja joustamattomia ja haastoivat riitaa. Pyysin niitä käyttäytymään paremmin tai vaikka asumaan pihalla, ettei minun tarvitsisi kohdata niitä jatkuvasti, mutta ne eivät piitanneet pyynnöistäni. Enkä minä hennonnut häätää niitä pois. Olivathan ne loppupeleissä vain vähän isompia kuin pienet asiat, joihin ehdin jo sopeutua.

Lopulta paikalle ilmestyi Oikeasti Iso Asia. Se oli mahtipontisen musta ja mattapintainen. Se pilasi pelkällä läsnäolollaan mielialani. Käytin ymmärrykseni rippeet ja koitin elää piittaamatta siitä, että Oikeasti Iso Asia haiskahti pahalle ja töykeästi (ja tahallaan, siitä olen varma!) runnoi minua ahtautuessaan istumaan sohvalle viereeni.

En ystävystynyt Oikeasti Ison Asian kanssa, mutta jotenkin ajan kanssa totuin sen läsnäoloon, vaikka tiedostin sen unissanikin. Opin myös istumaan sohvan reunalle jättäen valmiiksi tilaa pahanhajuiselle kutsumattomalle vieraalle. Koitin olla suvaitsevainen ja ymmärtää Oikeasti Isoa Asiaa. Sillä oli varmasti syynsä olla sellainen kuin se oli.

Eräänä iltana sain henkisen herätyksen henkisen avarin muodossa. Oikeasti Iso Asia oli kutsunut kylään muita Oikeasti Isoja Asioita, ja ne kaikki olivat asettumassa taloksi.

Avasin suuni ja avauduin kunnolla. Valitsin sanani tarkasti ja osuvasti. Kerroin mitä mieltä olin tilanteesta.

Oikeasti Iso Asia jähmettyi paikoilleen ja sitten käveli ulko-ovelle. Muut Oikeasti Isot Asiat seurasivat sitä. Ovella koko porukka pysähtyi ja empi hetken. Sitten Oikeasti Iso Asia taittui kokoon ja alkoi kutistua. Siitä tuli keskikokoinen asia. Se pyysi anteeksi, avasi oven ja luiskahti ulos jo pikkuisena asiana. Väriltään se oli läpikuultavan harmaa. Muut Oikeasti Isot Asiat seurasivat perässä. Osa kutistui, osa vain haaleni.

Käännyin katsomaan nurkkaan, jossa keskikokoiset asiat tykkäsivät hengailla. Nurkasta kuului jännittynyttä nuhaisten nenien kautta hengittämistä. Kysyin laumalta, mitä mieltä he ovat ulkona asumisesta ja/tai käytöstapojen opettelemisesta. Yksi keskikokoinen asia laski katseensa alas ja toinen alkoi itkeä ääneen.

Pysyin lujana. Kerroin keskikokoisille asioille, ettei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta etten halunnut heitä asumaan kotiini. He voisivat tulla kyläilemään, jos lupaisivat olla vähemmän ärsyttäviä.

Keskikokoiset asiat ehdottivat sopimusta: he saisivat tulla toisinaan kylään eivätkä olisi enää äänekkäitä eivätkä haastaisi riitaa, vaan opettelisivat kunnioittamaan kotiani ja olemaan rakentavampia.

Pienet asiat tutisivat valmiiksi, kun olin paiskannut kättä keskikokoisten asioiden kanssa. He tiesivät, että heidän vuoronsa oli koittanut. Yksi pinkki pieni asia ehti muuttua kauhusta hennon roosan väriseksi, ja yksi vihreä oli kavereistaan poiketen todella pahoinvoivan sävyinen. Kaikkien alahuuli väpätti ja silmät olivat kosteat.

Kysyin, mitä mieltä pienet asiat olivat itsestään. Yksi liilanvärinen kertoi, että hän on mielestään aivan huippu tyyppi. Roosanvärinen muksaisi sitä, ja pahoinvoivan vihreä näytti puklaavan ihan kohta.

Ehdotin, että pienet asiat saisivat toistaiseksi jäädä, mutta muuttaisivat pikkuhiljaa värejään ja lopulta myös kotini ulkopuolelle. Hekin olisivat tervetulleita kyläilemään, kunhan käyttäytyisivät asiallisemmin.

... Posti toi hauskannäköisen kirjekuoren, jonka postimerkkien kieltä en tunnistanut. Kirjeessä sekalauma kauan sitten poislähteneitä pieniä ja keskikokoisia asioita kiitti minua. Kuvassa he olivat kaikki keltaisia ja hymyilivät. Yksikään ei vaikuttanut ärsyttävältä. Jos en olisi tiennyt totuutta heistä, olisin voinut ikävöidä niitä pelkän kuvan perusteella.

Kannatti, ajattelin, vaikkei se helppoa ollut. Riittää, että nurkissani pyörii muutama Oma Pieni Asiani.