”Niin siis miten niin sä et syö mun laittamaa ruokaa? Ai sä et siis vaan niinku [i]tykkää[/i] kaalikeitosta? Mua ei tiedätkö kiinnosta tykkäätkö vai etkö, mä laitoin sitä pitkään ja rakkaudella ja jos sä oikeasti välität siitä miltä musta tuntuu ja rakastat mua niin sähän syöt vaikka koko kattilallisen.”
”No kyllä sen mun ex-miehen olisi pitänyt osata ottaa asemansa ja paikkansa meidän parisuhteessa vankemmin, vaikka mä asetinkin lapseni edellisestä liitosta etusijalle. Ai miten sen ois pitänyt ottaa se asemansa? En mä tiedä, sen ois vaan pitänyt osata tehdä se.”
”Sä et sitten osaa mitään. Mun eksä oli niiiiiin paljon parempi suunnilleen kaikessa.”
Ja sitten ihmetellään ettei parisuhde toimi.
Ei liene ihme, että itselleni iskee välillä ylimielisyyden ja/tai väsyneisyyden aalto, kun näkee/kuulee/huomaa miten toiset torpedoivat omakätisesti suhteensa ja aikamoisella vakaumuksella. Perusjuttujahan nuo ovat: asettua toisen asemaan ja miettiä omia reaktioita vastaanottamilleen huudoille, kiristyksille, ajatustenluvulle ja nolaamiselle.
Fyysisesti aikuiset (yli 25-vuotiaat) ihmiset…