Too much, too tired, too anxious, too sad...
Aikamoinen toos-day tästä tulikin.
Väsytti. Itketti. Suretti. Kunnes katsoin asioita tarkemmin ja liikutuin tajuttuani, että lähellä on enemmän apua ja tukea kuin näinkään.
Onhan se hienoa, että ilon hetkinä on hyvä olla sekä itsellä että tartuttaa ilonsa muihin.
Juuri nyt pidän kuitenkin erityisen arvokkaana sitä, että vaikeina hetkinä monesta suunnasta ojentui auttavia käsiä sekä aukeni sympatisoivia sylejä. En ollut tajunnutkaan, miten paljon sympatiaa ja empatiaa ihmiset olivatkaan valmiit antamaan minulle - ja antoivat.
Joskus matkalla on mutkia, joskus kuoppia ja joskus esteitä. Mikään niistä ei kuitenkaan pysäytä eikä vaikeuta kulkua, kunhan on riittävästi mielen lujuutta ja kykyä antaa muiden kannatella silloin kun ei itse jaksa.
Paljon on vielä tehtävänä, mutta teen sen pienin askelin, pala kerrallaan, rauhalliseen tahtiin ja omien kykyjeni rajoissa.
Tämäkin oli lopulta aika hyvä päivä.
