Henkisen kasvun vara

Tajusin tässä hiljalleen erään asian, jota mun on syytä työstää: odotukset. Tiedostan niiden aiheuttavan useammin pettymyksiä, kun todellisuushan poikkeaa aina jonkin verran kuvitellusta ihannetilanteesta. Silti olen kuin huomaamattani muodostanut joitakin käsityksiä ja jaksanut vielä ihmetelläkin, kun ne eivät pädekään tositilanteessa.

Huomasin eilen muodostamani odotuksen siitä, että (fyysisesti) aikuiset ihmiset hallitsisivat (ainakin selvinpäin) käytöstään edes sen verran, etteivät ainakaan esitä läpinäkyviä hätävalheita mokattuaan jotain ja jäätyään siitä kiinni. Joissakin kohdissa no comments -asenne vie pisteet paremin kotiin kuin suunsa avaaminen ja sammakoiden vapauttaminen - jos siis ei vielä osaa kohdata häpeäänsä ja avoimesti myöntää virheitään.

Ymmärrän hyvin sen, että joillakin häpeä iskee päälle todella kovaa heidän tajuttuaan käytöksensä / tekonsa / sanansa räikeän ala-arvoisiksi. Virheet ovat kuitenkin osa elämää ja välillä on luonnollistakin olla ajattelematon, kunhan ei lähde jatkamaan sitä sivuraidetta pitkin pidemmälle huonojen selittelyn, rationalisoinnin ja puolustelun avulla. Utopiaako? Ehkä joillekin. Itse uskon tuon olevan saavutettavissa.

Saldoni jäi kuitenkin eilisestäkin plussalle noin pääsiäis-wise: riippuen siitä, miten tilannetta haluaa katsoa, voin sanoa nähneeni noidan tai kanan. :D Jos siis nyt ihan hetkeksi laskeudutaan sille lapselliselle tasolle, jossa on aina välillä kiva käväistä todetakseen, ettei se olekaan enää ollut vuosiin oma juttu.