Hyvä aamu

Aamu. Väsyttää. Onneksi voi istua rauhassa yksin dösän takapenkillä ja katsella ikkunasta ulos. Mitä siitä, että pysäkit tulee kuskille yllätyksenä ja että hän jarruttelee juuri vihreissä valoissa. Niillä työolosuhteilla mä vaihtaisin alaa, mutta mä teenkin vain omat valintani.

Sitten alkoi tapahtua. Lauma noin 10-vuotiaita poikia rynnisti kiljuen dösään ja valloitti vapaana olevat paikat, joita on tietysti juuri dösän takaosassa eniten.

Eikä tässä vielä kaikki.

Saatuaan perseensä alas pojat saivat myös suunsa auki. Kaikki halusivat puhua yhtaikaa ja kaikki päätyvät huutamaan toistensa yli. Osa jutuista pyöri pelkästään kirosanoissa (ilmeisesti vitun hokeminen kiinnosti, kiihotti ja teki jotain merkittävää vesseleiden itsetunnolle) ja - huvittavaa kyllä - panojutuissa.

- Vittu kattokaa tota autoo!
- Jaska hei miltä kuulostaa "jätkä on jäykkänä" niinku kaksmielisenä ehehehehehhehe!
- Vitun vittu!
- Harrastukset: naisten paneminen. Hahhaaha!
- Ei vittu. Vittu kattokaa nyt totakin autoa!
- Vittu toihan on vaan joku vitun Honda!
- No miltä kuulostaa "jätkä on kankeena" ehhehheheee!
- Voi vittu.
- Harrastukset: uinti, puinti ja nainti ehehhheheheee!

Sinänsä vielä kehitteillä olevien eli kenkisesti hyvinkin keskeneräisten ihmisten välittömän fyysisen läheisyyden lyhytaikainen kestäminen on aika helppoa. Poikakuoro kommunikoi itsekseen kuitenkin sellaisella volyymilla, joka sattui herkkiin korviini. Halusinko minä puuttua joidenkin osaamattomien ihmisten kieroonkasvatettujen vahinkotuotosten ojentamiseen? En, koska a) minua ei pyydetty, b) minua ei kiinnosta, c) minulle ei makseta siitä, d) minulla ei ole siihen velvollisuutta.

Otin siis korvatulpat avuksi. Toimi. Ihanaa, että jotkut asiat voi ratkaista ihan itse ja suhteellisen pienellä vaivalla.

Valitettavasti matka tarjosi lisää ylläreitä. Laitoin heti matkan alussa treenikassin viereiselleni istuimelle ja pidin sen siinä, jotta sain edes jokseenkin erossa huutokuorosta. Kuitenkin poikakuoron jälkeen dösään nousi tuhdimpi mamma ja päätti ängetä juuri viereeni.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Rouvan tapa lukea lehteä on se kuuluisa kyynärpäät ojossa -asento, joka luonnollisesti vaatii ympärilleen saman verran tilaa kuin kääntyvän rekan perä. Tilaa ei ollut. Rouvan kyynärpäät sojottivat ärsyttävän lähellä silmiäni ja toki olisin voinut siitä hänelle sanoakin. En vain usko, että ääneni olisi kantanut vieressämme huutavan kakaralauman yli. Lisäksi rouvan ilme viesti jo valmiiksi tappelunhalua ja elämään tympääntymistä. Käytin siis panattoman viestinnän erästä kikkaa eli fyysistä peilaamista ja luin omaa lehteäni kyynärpäät yhtä ojossa kuin rouvankin raajat.

Rouva tajusi vinkin ja kavensi asentoaan.

Loppumatka sujuikin sitten hyvin. Harkitsen tosin korvatulppien lisäksi piikeillä varustettuja kyynärsuojia.

:)

Kirjoitettaessa soi Professor Green: Monster