Hyvän olon resepteistä

Kun pitää oman elämänsä kunnossa ja on itse onnellinen, jaksaa ymmärtää ja empatisoida enemmän sekä olla provosoitumatta turhakkeista.

Tässä taannoin minulle tarjottiin sekalaista salaattia, jossa oli
- ylikypsää vihaa
- kuutioitua katkeruutta
- lohkottua loukkaantumista
- revittyä kaipuuta
- viipaloitua vääristelyä
- paloiteltua pettymystä
- nyrkillinen kiukkua
- kourallinen itsepäisyyttä
- loraus ikävää
- hyppysellinen itseinhoa.

Salaatti näytti varsin... ikävältä. Oksettavalta jopa, aivan kuin kokkinsa ylitsepursuavaa pahaa oloa oleva olemuskin.

Teki mieli kaataa salaatti jätemyllyyn ja sinkauttaa kokki perään. Ihan vain jotta maailma säästyisi enemmältä pahalta.

Viisaasti opitun tapani mukaan ensin hengitin syvään ja sitten kiitin tarjoilusta. Ajattelin, että kokilla on mahtanut olla todella paha olo, kun on jaksanut paneutua väsäämään noin karmean annoksen. Hän on kuitenkin tehnyt mielestään luomuksen, vailla karmea-sanaa. Hän on käyttänyt aikaansa ilmaistakseen olotilaansa. Näytti siltä, että hänellä oli todella paha olla.

Viha on rakkauden käänteinen ilmaisumuoto. Kokilla näytti olevan paljon keskeneräistä rakkautta, jolle hän antoi uuden muodon. Sellainen mahtaa tuntua hyvinkin pahalta. Sellaista kokeva ihminen tarvitsee tukea, vaikka aiheuttaakin toiminnallaan lähinnä luotaantyöntävyyttä.

Jätin salaatin syömättä. Kokille kerroin sen sisältävän allergisoivia ainesosia, mikä oli kohdallani ihan totta.

Tarjosin kokille herkullisen jälkiruuan:
- empatiapohja
- kostukkeena kuuntelemista
- sympatiakerros
- maustettuna ymmärtäväisyydellä
- päälliseksi positiivisuutta
- ripaus rakkautta
- koristeena hyvänolontoivotus.

Oikeassa ovat ne teinit, jotka vastaavat haistatteluun sanomalla: "Mäkin rakastan sua".