Jalostettua sadismia

Illalla erään minulle tärkeän ihmisen niskaan pudotettiin ns. paskauutinen, jolla ei ollut mitään tekemistä kuulijan arki- tai työelämän kanssa tai ylipäätään yhtään minkään kanssa. Kertoja halusi ilmeisesti vain oksentaa itselleen liian raskaaksi taakaksi kokemansa tiedon jonkun toisen niskaan, vaikka oli saanut hetkeä aiemmin varoituksen, jotta pitäisi ko. tiedon itsellään.

Pommin seuraus: vain sekunteja vienyt reaktioketju, kun uutinen ehtii ihmisen tajuntaan eivätkä defenssit ehdi sysätä sitä turhana ja vaarallisena infona sivuun sekä ehkä se pahin, jonkinasteinen shokkitila. Uutisen kertoja näytti vieläpä totaalisen viattomalta ja virnisteli nolona: "Mitä mä muka tein?"

Tilannetta ei auttanut yhtään porukkaan liittynyt vielä yksi osapuoli, joka alkoi - ymmärtämättä yhtään mitään tapahtuvasta - puolustaa uutispommin kertojaa ja syyllistää uutisen vastaanottajaa tämän reaktiosta, jonka siis koki itselleen vaikeaselkoiseksi, vaikkei häntä millään tasolla vedetty tilanteeseen mukaan.

Ennen yöhön katoamista ja ulko-oven paiskaamista perässään uutispommin pudottaja muisti tavoilleen uskollisena huoritella minua, kun nimitin (erehdyksessä ääneen) häntä tilanteen aiheuttajaksi sekä infantiiliksi sadistiksi. I should thank her for proving my point.

Paras, mihin koko nopeatempoisessa tilanteessa kykenin, oli järkyttyneen osapuolen suojeleminen lisähyökkäyksiltä ja hyökkääjien neutralointi. Tilanne otti aika koville ja itse tokenin vasta parin tunnin päästä siitä, kun suojatti oli saanut oman pahan olonsa purettua itkun ja puhumisen kautta ja pääsi taas balanssiin.

Erityisen ikävä jälkimaininki oli se, ettei oma turvaihmiseni, jonka puoleen voin kääntyä vaikka keskellä yötä, jos paha olo ja voimattomuus vievät voiton, ymmärtänyt minua. Piti siis kokeilla omillaan pärjäämisen rajoja.

Joinakin päivinä ajatuskin ihmisen yksinkertaisuudesta oksettaa.