Kuitti

On monta tapaa reagoida hyökkäykseen tai sellaiseksi tulkittavaan käytökseen. Valitsin tällä kertaa ymmärryksen, vaikka vastassa on vahvaa negalatautuneisuutta: kieltoja, ehtoja, aggressiota ja leimoja.

Odottelen rauhassa sitä aikaa, että yhteistyö tuntuu toisestakin paremmalta vaihtoehdolta kuin emootioräiskiminen, ja läpikäyn tilanteen sitten uudelleen. Kaavan toistuessa vaihdan toimintatapaa, jos siitä olisi hyötyä samalla kun toinen mahdollisuus astuu käyttöön.

Anteeksipyynnölle jää sitten oma hetkensä. Voi olla niinkin, että sitä ei kuulu, mikä on sekin ymmärrettävää. Anteeksipyyntö on parasta oma-aloitteisena ja aitona, ei väkinäisenä tai muodollisuutena.

Lähihistoriaan vilkaistuani tekisi mieli todeta: I just did it again. Ehkä kuitenkin odotan vielä jonkin aikaa, saatan nimittäin olla väärässäkin. Itse asiassa toivon olevani väärässä, mutta vaikka toivossa onkin kansanviisauden mukaan hyvä elää, toivo on myös harhaanjohtavaa ja vie voimia antaen tilalle tyhjyyttä.

Realismia peliin. Man up, girl. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään. Kyllähän sä sen ymmärrät. Sä ymmärrät nimittäin paljon, sellaistakin, mitä toiset ymmärtää huomattavalla viiveellä eivätkä aina myönnä. Eikä heidän tarvitsekaan.

Don't you ever for a second get to thinking you're irreplaceable.
Tämä auttoi viimeksikin muistamaan tärkeitä asioita, kuten elämänskenaarion ja omavastuuosuuden. Joustava kannattaa olla - tiettyyn rajaan saakka.

Kirjoitettaessa soi Beyoncé: Irreplaceable