Luottamuksesta ja sopimuksista

Eräs tuttuni avasi kahdenkeskisiksi tarkoitetut puheenaiheet fraasilla: "Tästä et sit kerro eteenpäin!" Toisella tutullani oli tapana olla vähemmän pehmeä ilmaisuissaan: hän totesi kertomansa jutun lopuksi: "Ja pidät sitten turpasi kiinni". Charming.

Vaitiolovelvollisuus ja tilannetaju ovat sinänsä itsestäänselvyyksiä - minulle. En kerro eteenpäin kuulemiani henkilökohtaisia asioita. Loppupeleissä ne ovat muiden korvissa aika tavallisia tarinoita, mutta kertojilleen ne ovat henkilökohtaisia ja uniikkeja, ja niiden jakaminen alkuperäisen keskustelun ulkopuolisille osoittaa parhaimmassakin tapauksessa vain mielen simppeliyttä, ajattelemattomuutta.

"No onpas nyt niin top secret. Ketä muka kiinnostaa ne sun tekemiset." Historia osoittaa, että kiinnostuneita riittää, eivätkä he kaikki tahallaan juorukelloile. Joskus ajattelemattomuus saattaa tuottaa tuhoisamman tuloksen kuin suunnitelmallinen pahanteko.

Jos haluaisin laittaa jonkun henkilökohtaisen asiani nimelläni ja kasvokuvallani julkiseksi, tekisin sen itse tai pyytäisin apua siihen.

Joitakin kertoja elämässäni kaveruussuhteeni ovat päättyneet, ja entisiksi muuttuneet kaverini ovat päättäneet kertoa tietämiään asioita eteenpäin. Kiitos siitä heille. Jatkossa olen valikoinut entistä tarkemmin, mitä ja kenelle kerron. Heidän aikanaan minulle luottamuksella(kin) kertomiaan juttujaan en välitä eteenpäin, koska a) kunnioitan edelleen heidän yksityisyyttään sekä b) minulla on mielenkiintoisempaakin tekemistä.

Tämä pohdinta juonsi juurensa tapahtumasta, jossa henkilökohtaisena pitämääni infoa oli suureksi yllätyksekseni annettu eteenpäin henkilölle, joka a) on hyvin etäinen puolituttu ja b) ei liity itse asiaan/aiheeseen millään tasolla. Tämä samainen tuttu tuli sitten toteamaan: "Vai että [asia]..." ja katsoi odottaen ilmeisesti lisää infoa.

Ei saanut. Hah.

Enkä alentunut nolaamaan tätä tilannetajutonta utelijaa. Sen sijaan asiallisesti ja perustellusti pyysin asioitani utelijalle kertonutta henkilöä olemaan tekemättä niin toiste.