Aamuruuhka metroaseman edustalla. Porukkaa tulee virtana sisään ja toisena ulos. Ihmiset yrittävät väsyneinä ja kylmissäänkin olla kohteliaita: väistävät, antavat tietä ja pitävät ovia auki – paitsi eräs parikymppinen kännykkä-ääliö, joka kävellessään pujottelee ihmisten seassa ja samalla pitää ”puhelinkätensä” kyynärpäätä ojossa niin, että iskee sillä ohimenevää tyttöä solisluuhun.
Kovaa. Todella kovaa.
Tyttö älähtää kivusta, kääntyy ja kävelee ääliön kiinni: ”Hei! Sä löit mua äsken kyynärpäälläsi, kun et katso minne menet etkä varo ihmisiä ympärilläs!” Ääliö vaan virnistää: ”Sun kantsis katsoo ympärilles, ei se yksinään mun vika ollut.” Tytön silmät täyttyvät väsymyksen, kivun ja ärsyyntymisen sekoituksen kyynelistä: ”En mä odottanutkaan anteeksipyyntöä kaltaiseltas paskiaiselta, mutta mennään sitten vaan sun linjallas!” ja käntyessään poispäin potkaisee ääliötä nilkkaan.
Kovaa. Ei kuitenkaan niin kovaa kuin olisi halunnut.