Onneksi on 0100100 ja aspat

Miten ihmiset oikein tuli toimeen ennen puhelimia ja ennen kännyköitä ja ennen ns. auttavia puhelimia?

Olin myöhässä tapaamisesta. Edellinen tapaaminen peruuntui, koska nukuin sen pommiin. Hyvä minä. Nyt olin vain 30 min running late ja tajusin vasta metrossa, että ei helvetti, enhän mä muistanut tallentaa sen ihmisen puhelinnumeroa kännykkääni.

Onneksi on 0100100. Soitin, pyysin kahvilan numeron ja seuraavaksi kävimme suunnilleen tällaisen dialogin:

- Kahvila X, hyvää iltaa.
- No hei, olen tulossa sinne ja hyvin reilusti myöhässä, joten voisitko etsiä sieltä seuralaiseni ja kertoa asiasta hänelle?
- Hetki, miltä hän näyttää?
- Pitkä [auttoi varmaan ihan vitusti, koska yleensä kahvilassa ihmiset istuu eikä seiso! :D], tummahiuksinen, alle 30-vuotias eikä mulla ole mitään käsitystä, mitä hänellä on päällään!
- ... odotas, hetki sitten tässä kävi tiskillä sellainen. Mikä hänen nimensä on?

Kerron nimen ja kuulen, miten tyttö kävelee ja sitten kysyy joltakin hänen nimeään, saa myöntävän vastauksen ja välittää viestini.Loistopalvelua!

Olinkin vain 29 min myöhässä. Selkeä parannus normaaliin puoleen tuntiin... Sain kuitenkin pisteet kotiin soitosta. Kyllä mä joskus osaan. :)

Kaksi tuntia meni muuten hujauksessa. Sitä se hyvä seura teettää. Ja oli mullakin hauskaa, sai olla vanhanaikainen ja avatuttaa* ovetkin miehellä.

* is that even a word?

PS. Älkää hämääntykö, olin kotona jo ennen puoltayötä. Valvoin tahallani voidakseni tehdä merkinnän mielenkiintoisempaan aikaan kuin klo 22:00.

Kirjoitettaessa soi DaBrat: Sittin' on the top of the world