Siis naiset, nyt kädet taskuihin ja sitä ennen tyhjentäkää taskunne, kiitos. Ettette vaan tämän luettuanne heitä mua jollain esineellä, koska jos en mä ois mä, niin varmasti heittäisin tai ainakin haluaisin heittää.
Mies ja minä istumassa iltaa semijulkisessa paikassa, jossa voin sohvan selkänojan suojissa kietoa jalkani miehen ympärille mut ei kuitenkaan liian vihjailevasti sylissä istuessaan vaan sivusta. Mies on sen verran väsymyksen ja (sanojensa mukaan huonohkon) juoman rentouttama, että uskaltaa vihdoin avata sielunsa syvimmät sopukat.
Mies: Sä varmasti tiedätkin tän, mutta olet aika kaunis.
Minä: Kiitos sanasta [i]aika[/i]. I feel so pretty.
Mies: *mental facepalm -ilme*
Mä oon ihan aikuisten oikeasti niin pahoillani. Siis todella, todella pahoillani. Veikkaan, että seuraavaan kohteliaisuuteen on piiiiiiitkä aika, jos siis edes näen tätä miestä tempaukseni jälkeen. 😀
Ehkä se pilkunnussimisen rajoittaminen ei olekaan niin kauhean huono idea. Oishan se kiva päästä vaihteeksi hoitelemaan muutakin.