Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Herääminen rakkaan hyvän aamun toivotukseen.
Iso maitokahvi ja rapea croissant aamupalaksi.
Auringonvalo välkehtimässä lasipinnoista.
Karkinvärisissä vaahteralehdissä kahlaaminen.
Uuden syystakin lämmin syleily.
Onnellisuus.
Yhteen aamuun mahtuu paljon hyvää, ja yhteen päivään sitäkin enemmän.
Elämä on ihanaa. <3
Tasapainoinen elämä ja unelman eläminen ovat aika hiton isoja saavutuksia, joista on aihettakin olla iloinen ja ylpeä.
Tietysti kohta rima nousee taas kerran ja uudet tavoitteet asettuvat paikoilleen houkutellakseen minut liikkeelle ja eteenpäin.
Tänäkin iltana keitin teetä, kuorin siihen inkivääriä, istuin kynttilänvalossa kuuntelemassa rauhallista kaunista musiikkia ja tietysti hymyilin huomaamattanikin. Hymy on ollut herkässä viime aikoina: elämäni on täydellistä, aivan täydellistä juuri sellaisena, jollaiseksi sen muokkaan itse.
Asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus kohdistamme tunteitamme ja jopa tuhlaamme aikaamme sellaiseen, mitä ei todellisuudessa ole ollutkaan olemassa.
Vastoinkäymiset? En tiedä mitä ne ovat. Tunnistan vain haasteet, tehtävät ja testit, jotka vahvistavat minua.
Negatiivisuus? Se on aikansa vapaaehtoisesti tuhlaaville. Suuntan voimani ja aikani positiivisuuteen.
Vihanpito? Kenelläpä menestyvällä ja onnellisella ihmisellä olisi muka aikaa moiseen. Mieluummin hyväksyn ja ymmärrän, mutta keskityn silti omiin asioihini.
Asenteella on valtava merkitys.
Yhdellä hyvällä teolla saa aikaiseksi huomattavan paljon positiivisuutta ja iloista mieltä sekä itselleen että muille.
Seuraan välillä erilaisten "maailmanparantajien" käytöstä.
Toiset keskittyvät korostamaan mikä kaikki on heidän mielestään pielessä, väärin ja vialla. He syyllistävät, arvostelevat, kritisoivat ja haukkuvat ympärillään olevaa maailmaa ja vaivuttavat ennen kaikkea itsensä yhä syvemmälle negatiivisuuden kaivoon.
Toiset pyrkivät tekemään hyvää sekä olemaan onnellisia ja myös onnistuvat siinä. He hyväksyvät maailman sellaisena kuin se on ja tekevät voitavansa konkreettisella tasolla. He käyttävät energiaansa todelliseen muutokseen ja valaisevat hymyillään ja läsnäolollaan ympäristöään.
Jokainen päättää itse, kumpaan ryhmään haluaa kuulua: muiden haukkumisen varjolla itsestään ääntä pitäviin vai konkreettisesti ja puhtaasta sydämestään rakentavasti toimiviin.
Rakastan kertomusta pienestä tytöstä, joka näytti opettajalle maalaamaansa kuvaa. Se esitti puuta, ja puu oli maalattu purppuran väriseksi. Opettaja sanoi: ”Kultaseni, minä en koskaan ole nähnyt purppuranväristä puuta…”
”Ai”, sanoi tyttö. ”Sepä todella ikävää.”
-Marianne Williamson,
Väriä elämään! Jokainen päättää ihan itse, millä väreillä kirkastaa harmaata päivää vai kiinnittääkö vain huomionsa asfaltin vieressä kasvavaan kirkkaanpunaiseen ruusuun.
~. ~. ~. ~. ~. ~ . ~. ~. ~. . ~. ~. ~. ~. ~. ~. ~ . ~. ~. ~. . ~.
Päivän energialatausteksti:
Asenne on tärkeämpi kuin menneisyys, koulutus, raha, olosuhteet, epäonnistumiset, onnistumiset tai mitä muuta ihmiset sanovat ja tekevät.
Asenne on tärkeämpi kuin ulkomuoto, lahjakkuus tai taidot. Se nostaa tai kaataa yrityksiä, perheitä ja ystävyyssuhteita.
Emme voi muuttaa menneisyyttämme. Emme voi muuttaa muiden ihmisten tapaa toimia. Emme voi muuttaa asioita, jotka ovat väistämättömiä.
Se, mitä voimme muuttaa on oma asenteemme. Elämässä 10 % on sitä mikä tapahtuu minulle. 90 % on sitä, miten minä reagoin siihen.
Ihminen rajoittaa useimmiten ihan itse itseään, vaikka näkeekin syyllisenä onnettomuuteensa ulkopuolisen maailman tekijät. Tekosyyt ja selitykset ovat helppo tie valitsemaan passiivisuus ja antamaan periksi peloille. Jos haluaa olla onnellinen, se on useimmiten hyvin pienestä kiinni: omasta viitseliäisyydestä.
Tärkein läksy, jonka olen oppinut pitkän elämäni aikana on se, että ainoa tapa tehdä ihmisestä luotettava, on luottaa häneen, ja varmin tapa tehdä hänestä epäluotettava on epäillä häntä ja osoittaa se hänelle.
- Henry L. Stimson
Ja syntipukin etsiminen tuottaa aina toivotun tuloksen.
Epäileminen on kuin päätös tai tuomio, epäluottamuslause, väite toisen epäluotettavuudesta, joka kohteen kuuluisi osoittaa perusteettomaksi. Todellisuudessa epäilijänhän on todistettava kohteensa epäluotettavuus.
Jos ei luota toiseen, se on yllättävän usein epäilijästä itsestään lähtöisin. Vastuun voi vierittää vaikka menneisyyteensä, mutta sitä ei voi oikeutetusti kiinnittää uuteen ihmiseen ainakaan niin kauan kuin ihminen ei ole osoittanut olevansa epäluotettava. Epäilijän käytös perustuu hänen omiin pelkoihinsa. Pelon ohjaama elämä on onnetonta.
Jokainen uusi ihminen ansaitsee luottamuslimiittinsä, puhtaan valkoisen alun, lähtöruudun. Jos ei ihmiseen luota, ehkei kannata olla tekemisissä ollenkaan. Muuten epäilijä muuttuu myös saalistajaksi, joka etsimällä hakee toisen mokia ja lopulta vaikka keksii niitä vain ollakseen oikeassa.
Miten moni (ja miksi?) haluaisi rinnalleen ystävän tai elämänkumppanin, joka vailla mitään toisesta johtuvaa syytä kyseenalaistaa ja epäilee toista ja muutenkin käyttäytyy kuin salapoliisi ja yleinen syyttäjä samassa paketissa?
Sitä sopii jokaisen pohtia, jos toisen vieressä on turvatonta olla ja tekemisiään pitää selitellä, todistella tai perustella joka käänteessä.
Tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan osakseni luottamusta ja hyväksyntää. Näen positiivisuutta siinäkin, että aikanani koin olevani kuin pakotettu syntipukiksi: osaan arvostaa entistä enemmän luotettavia ja luottavaisia ihmisiä.
Tarinassani vierailleella epäilijällä oli itsellään vilunkipeliä moneen suuntaan. Ei ihme, ettei hän juurikaan luottanut muihin. :)
People often say that motivation doesn't last.
Well, neither does bathing that's why we recommend it daily.
- Zig Ziglar
- . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . -
Eräs ihminen toisti päivästä toiseen, myös hyvinä päivinä:
"Ihmiset ovat idiootteja."
"Kaikki on huonosti."
"En tiedä mitä sanoa/tehdä."
"En voi tälle mitään."
jne
Joten hän ympäröi itsensä idiooteilla ja käyttäytyi itsekin kuin idiootti, kärsi ja voi päivä päivältä huonommin, ei tiennyt mitä tehdä asialle eikä voinut tilanteelleen mitään eikä edes yrittänyt korjata tilannettaan.
Oli surullista seurata, miten tämä ihminen lukitsi itsensä pieneen häkkiin ja kulki siinä ympyrää avain kädessään mutta silti avaamatta lukkoa, näki avaimen kädessään muttei silti käyttänyt sitä.
Sama ihminen kertoi toisinaan paljon asioista, joita hän aikoi tehdä ja kokeilla, ja pysähtyi sanoihinsa. Tekoihin asti hän ei päässyt juuri koskaan, vain toisinaan sattumalta ja yleensä jonkun toisen kannustamana/vetämänä. Itse hän lähinnä ihmetteli mikseivät asiat tapahdu itsestään eikä nähnyt tai halunnut nähdä oman passiivisuutensa vaikutusta tilanteeseensa.
Toinen ihminen toisti päivästä toiseen, myös haasteellisina päivinä:
"Tänäänkin on hyvä päivä."
"Minä keksin kyllä, mitä tehdä."
"Voin vaikuttaa ja vaikutankin asiaan."
jne
Joten hän nousi syvistäkin kuopista, kokeili uusia ratkaisuja ja lopulta nousi vuoren huipulle.
Hän suhtautui ihmisiin ennakkoluulottomasti, uteliaasti ja hymyili tuntemattomille. Arvostelemisen sijaan hän pyrki ymmärtämään ja kartutti näin omaa tietovarastoaan, jonka avulla edisti henkistä kasvuaan ja helpotti elämäänsä huomattavasti.
Hänellä oli unelmia. Hän paitsi kertoi niistä, myös toteutti niitä. Haasteiden kohdalla hän istui miettimässä ratkaisuja ja kokeili erikoisiakin tapoja ylittää esteet. Voimansa hän käytti onnistumiseen ja jätti tekosyyt ja selitykset käyttämättä. Hän uskoi itseensä ja asennoitui asioihin myönteisesti.
Voi olla sattumaakin, että heti syskuun alkuun osui myös tekojeni ja olemiseni satoa.
Sanoja ja tekoja.
Tunnustusta ja arvostusta.
Saavutuksia ja onnistumista.
Joskus, kaukaisessa menneisyydessä, sunnuntait olivat niitä ikäviä päiviä, joiden jälkeen alkaisi taas henkisesti harmaa maanantai, vastuu, jaksamisen pakko... Eipä silloin osannut liittää näitä merkkejä elämäntilanteeseen eikä viikonpäivään.
Tämä sunnuntai oli täynnä rakkautta, iloa, hyvää oloa, ystävyyttä, hauskanpitoa, mahtavia uutisia, ymmärtämistä, jakamista ja läheisyyttä.
Olen kiitollinen, ihan kaikesta. Nyt sitä näkee saavansa nauttia sen tuloksista, että on aito oma itsensä ja uskaltaa rakastaa kuin ei olisikaan koskaan tullut loukatuksi.
Karukosken uusin elokuva on loistava, suosittelen!
Mielensäpahoittajasta nousi erityisen hyvin esiin päähahmon lausahdus: "Minä niin kovasti pahoitan mieleni siitä kun asiat sanotaan suoraan."
Suorapuheisuutta on tietysti monenlaista. Asioita voi pamauttaa päin naamaa sanojaan valikoimatta, tai sitten viestinsä sisällön voi pitää etusijalla hukuttamatta sitä tökerön ulkomuodon taakse. Viestinsä voi rakentaa myös aivan liian pehmeäksi, jolloin ydinajatus voi hukkua yliymmärtämiseen.
Mielensä voi pahoittaa myös erittäin korrektista viestistä, vaikka se olisi rakentavassa muodossa, aiheesta, hienotunteisesti kahden kesken ja sopivaan aikaan annettu. Jotkut eivät kestä oman epätäydellisyytensä kohtaamista, sen kieltäminen kun on niin paljon helpompaa.
Jotkut eivät kestä oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä kohtaamista, mutta vaativat muille rangaistuksia ja tuomioita heidän keskeneräisyydestään. Näiden ihmisten kanssa asioidessa on tullut opittua lisää itsekritiikkiä, mistä olen erittäin kiitollinen. Muidenkin virheistä voi oppia.
Taannoin eräs ihminen luetteli listan toisen ihmisen vikoja ja puutteita, ja sai vastaukseksi: "Nämä ovat samoja asioita, joita sinä teet päivittäin. Miksi minun pitäisi olla edesvastuussa sinulle ja selitellä tekemisiäni, jos sinä pidät näitä samoja asioita omalla kohdallasi täysin oikeina ja oikeutettuina tekoina?" Listan luetellut ihminen punastui, suuttui, meinasi tukehtua omaan sylkeensä ladellessaan solvauksia ja lopulta juoksi tilanteesta pois ovet paukkuen yrittämättäkään luoda rakentavan keskustelun ilmapiiriä.
Tunsin puhdasta sääliä ripauksella empatiaa tätä muita syyllistänyttä ja oman epätäydellisyytensä kanssa yllättäen vastatusten joutunutta henkilöä kohtaan. Mahtoi olla hankalaa, kun piti ihan karata paikalta, aikuinen ihminen - vaikka fyysinen ikähän on vain elinvuosien mittari, ei älykkyyden eikä juurikaan minkään muun.
Ihminen voi juosta karkuun muita, mutta itseään hän ei pääse pakoon. Itseään pakenevan ihmisen elämä on näennäisesti kunnossa vain sen lyhyen hetken aikaa, kun hänen todellien luonteensa ei ole vielä tullut tutuksi hänen uusille tuttavuuksilleen. Mitä enemmän hän luettelee maailman vikoja ja valittaa niistä sekä vaatii muita tilille, sitä pahemmin hän voi itse, ja noidankehän voi katkaista vain katsomalla peiliin ja aloittamalla maailman muuttamisen itsestään.
Jokainen valitsee itse puhumisen ja tekemisen tasapainon samoin kuin rehellisyyden laajuuden: itselleen ja muille vai edes itselleen.
Sain ihan yllärinä ja vailla mitään merkkipäiviä tai muita "oikeita syitä" kultaa lahjaksi rakkaalta ihmiseltä. Eipä sen enempää lahjan yksityiskohdista, mutta aivan tajuttoman kaunis se kyllä on. Meinasi tulla itku siitä, että joku osaa olla noin liikuttavan taitava ja avoin ja aito ja antava - myös teoissaan.
Kuluvalla viikolla myös eräs läheinen ystävä muisti minua (myöskin vailla mitään "virallista/oikeaa" syytä) kauniilla kortilla ja pienellä lahjalla, jotka nähtyäni melkein itkin onnesta. Pienetkin eleet, kun ne ovat aitoja ja tulevat puhtaasti sydämestä, liikuttavat valtavasti.
Näinhän se aito arvostus välittyy parhaiten: aidosti sydämestä, odotuksitta toteutettuna ja vailla mitään "virallisia syitä".
Edessä on monella tapaa kultainen ja lämminhenkinen syksy. <3
Viime viikolla näin seuraavan mietelauseen:
Ei ole olemassa ongelmaa, josta puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa.
Niin totta.
Seurasin tässä taannoin tilannetta - tai pikemminkin pitkään jatkuneen (itse)petoksen surullista lopputulosta -, jossa ihminen paitsi rikkoi ihan omin kätösin mahdollisuutensa onneen, samalla satutti muita ihmisiä syyttä suotta. Suurin tekijä oli juuri ongelmista (ja asioista yleensä) vaikeneminen.
Ihminen kuvitteli asioita tai tulkitsi väärin ja hermostui, turhautui, kiukustui, mutta puri hammasta ja sieti. Hänellä oli kyllä hyviä kokemuksia siitäkin, että asioista sanominen tuottaa muutoksen parempaan suuntaan. Silti hän valitsi hiljaisen kärsimyksen, sekä samalla johdatti muita ihmisiä harhaan pimittämällä tärkeitä asioita. Jonkin asteen marttyyri-/uhriutumisasetelma oli läsnä, vaikka ihminen kielsi sen jyrkästi.
Kun kulissi sortui ja asioiden todellinen laita tuli esiin, vahingot olivat moninkertaiset verrattuna tilanteen alkuun, jolloin pelkällä huomautuksella olisi tuotu omat kuvitelmat ja erehdykset muidenkin asianosaisten tietoon. Valitettava seikka oli se, että suurimmat vahingot koituivat ihan muille ihmisille kuin ongelman todelliselle aiheuttajalle.
Tarinan sankari kohautti olkiaan, sanoi tietävänsä kyllä tehneensä asioita "vähän huonosti" ja siirtyi uusiin ympyröihin, joissa kukaan ei (vielä) tiennyt hänen todellista luonnettaan. Toivon kovasti, että jatkossa hän tekee pienempää vahinkoa, tai suorastaan viisastuu ja lopettaa perseilynsä ennen kuin varastaa yhtään enempää muiden aikaa.
En ole ihan varma siitä, olisiko ilkeämielistä toivoa tämän ongelmaihmisen saavan antamaansa ja oppivan sen kautta tervepäisemmäksi. Sen kuitenkin tiedän varmaksi, että vaihtamalla seuraa hän ei pääse karkuun itseään, ja jos mokailunsa jatkuu, niin jatkuu hänen turha pakoilunsakin.
Mahtaa olla uuvuttavaa sulkea silmänsä todellisuudelta ja valehdella itselleen.
