Elokuun murhaaja.

Elokuu on kuukausista julmin?

Kaipaus on kuin puhelinluettelo vuodelta 1999,...
yrität etsiä nimeä pienellä alkukirjaimella, ja et hemmetissä löydä ikinä sitä oikeaa. Löydät nimiä tuhansia, isolla kirjaimella ja osin pienilläkin... ja alekkain, peräkkäin sekä vierekkäin, mutta kukaan ei ole se oikea. Kaipaus vain jää.

Rakkaus on kuin ranskalainen rikosdekkari.
Olet lukenut 3 sivua ! Ja johan mietit kuka on se "syyllinen". Vaan ei se selviä niin alussa, luet 103 sivua ja edelleen ajattelet sitä "oikeaa syyllistä", ei vieläkään selviä... Sivulla 313 kirja jää jostain syystä kesken...:/ Unohdat dekkarin, vaihdat iltalukemisen johonkin kevyempään, "syyllinen" ei ikinä selviä, kenties se kummittelee mieltäsi vuoden jälkeen? Sitten tulee elokuu! Kuukausista julmin, joka muistuttaa illan hämärtyessä, että olisi ollut mukava lukea sekin kirja loppuun... katsoa ainakin se loppuratkaisu, ...etsiä "syyllinen" tai ainakin ottaa kirja vielä kerran käteen, oikoa ne rypistyneet sivut ja puhaltaa kevyesti kirjan päältä pölyt ja laittaa se takaisin hyllyynsä.

Kirjasto on kuin rakkausromaani.
Miljoonia sivuja, kaikki omilla paikoillansa, etsivä kenties löytää oman tarinansa? Sadoilla ja tuhansilla ja ehkä miljoonilla sivuilla rakastutaan, ihastutaan, vihastutaan tai erotaan ja lähes kaikki ne kirjat loppuvat kuin elokuu... kuukausista rakastettavin?

Ehkä juuri siksi elokuu?
Elokuu loppuu pimenevään iltaan, viilenevään maahan, kesä on vaihtumassa syksyyn... ja huomaat, että kaikki nuo tähdet taivaalla valvovat öitä kanssasi,... ja kun ne tuikkivat taivaalla... et ole yksin. Suljet uusimman kesken olevan kirjan, muistelet lukemaasi, ja tallennat osan tarinasta muistisi lokeroihin... ja mietit kuinka elokuu voi viedä kesän pois, toimien julmasti ja ovelasti kuin ranskalaisen dekkarin murhaaja.

Murhaaja, jonka nimi ei ikinä selvinnyt.

-H-

Kirjoitettaessa soi Samuli Edelmann: pienellä kivellä