Kadonneen jäljillä...

Samanniminen sarja pyörii eräällä kotimaisella mainoskanavalla. Enpä ole kuin vilaukselta sitä katsonut, äsken viimeksi.. siinä etsittiin jonkun äitiä.

Mulla olis paljon parempi idea ohjelmalle! Siinä voitaisiin etsiä kadonneita avaimia, lompakoita, fillareita, lapasia, lippiksiä, asiapapereita, laskuja, legoja, imurin pölypusseja, ruokaohjeita, neliapiloita, kynsisaksia, puhelimen laturia, varahehkulamppuja, tulitikkuja, paristoja, sukkia, 2 euron kolikoita tai kadonnutta aikaa?

Ei tarvitsis matkustella todennäköisesti ulkomaille, koko ohjelmaidea tulisi noin 204 x halvemmaksi kuin nykyinen mainoskanavan ohjelma.. , silti lopputulos tulisi olemaan katsojille lähes sama: KYYNELEITÄ, kyyneleitä ja itkun punaisia silmiä ja suuria halauksia!

...Nämä avaimet ovat kadonneet Markulta hänen ollessaan 7-vuotias, ja silloin siitä seurasi kova puhuttelu sekä luottamuspula vanhempiinsa. Etsijäryhmän löydettyä avaimet Markun vanhojen kellaritavaroiden joukosta, Markku sai itkunsekaisilta sanoiltaan kerrotuksi etsijäryhmälle vain "kiitos, en unohda teitä ikinä..!" Tuo kiitos oli parasta mitä "etsijät" voivat saada! Vanhemmat antoivat suorassa lähetyksessä pojalleen vihdoin anteeksi ja toivottivat Markun Jouluksi taas kotiin valmiiseen Joulupöytään... Markku täytti elokuussa 34 vuotta, joten kutsu oli kuin taivaanlahja.

Veera taas oli kadottanut polkupyöränsä vuonna 1997, jolloin hän oli jättänyt sen ylä-asteensa pihaan pyörätelineeseen lukitsematta.
Tässä ohjelmassa tälle ongelmalle ei voitu mitään. Etsijät totesivat Veeralle vain että: "liiku julkisilla tai kävele.. polkupyörääsi et näe enää ikinä!" Veeran purskahdettua itkuun, äänittäjänä toimiva naishenkilö kaivoi hänelle nenäliinansa, ja he itkivät yhdessä vuolaasti kameran yhä kuvatessa tuota suurta ja liikuttavaa hetkeä, joka kenties jäisi tv-historiaan erään aikakauden loppuna!